Poliisin tutka mittasi sähköpotkulaudan vauhdiksi lähes 70 kilometriä tunnissa

Julkaisuajankohta 8.9.2021 14.40
Uutinen

Länsi-Uudenmaan poliisi partioi 30.8. Lohjalla, kun kevyenliikenteenväylällä vastaan tuli nuoren pojan kuljettama sähköpotkulauta silmin nähden kovaa vauhtia. Tutka mittasi ajoneuvon nopeudeksi 67 kilometriä tunnissa, ja poliisin koeajo osoitti menopelin kulkevan sitäkin nopeammin.

Sähköpotkulautaa kuljettaneen alaikäisen nuoren lisäksi kyydissä oli toinen nuori, joka istui potkulaudan astinlaudalla. Kummallakaan heistä ei ollut suojakypärää.

Poliisi koeajoi sähköpotkulaudan ja totesi, että sillä voisi ajaa jopa 80 kilometriä tunnissa. Ajoneuvoa ei ollut rekisteröity, ja sen kuljettamiseen olisi vaadittu vähintään A1-luokan ajo-oikeus. 

Koska rikoksesta epäilty on alaikäinen, rikosilmoitus kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja ajoneuvorikkomuksesta ei etene rikostutkintaan. Poliisi kuitenkin puhutti molemmat nuoret, ja tapahtuma sekä ajoneuvon asianmukaisen käytön tavat käytiin läpi molempien nuorten vanhempien kanssa. 

− Vanhempien on hyvä tiedostaa, että antamalla viritetyn sähköpotkulaudan nuoren käyttöön voi syyllistyä kulkuneuvon luovuttamiseen kortittomalle henkilölle, kertoo komisario Hannu Kontola.

Poliisi muistuttaa Lohjan tapauksen kaltaisten laitteiden aiheuttamista vaaroista ja niihin liittyvistä epäselvyyksistä.  

− Kyseistä vauhtia ajaminen sähköpotkulaudalla muun liikenteen seassa on paitsi kiellettyä myös hengenvaarallista niin kuljettajalle itselleen kuin muille tienkäyttäjille, painottaa Kontola. 

Poliisilla on vanhemmille yksinkertainen pyyntö

Erilaisia sähköpotkulautoja on nykyään myynnissä paljon. Osan kerrotaan jo myynti-ilmoituksessa kulkevan jopa 80 kilometriä tunnissa. 

− Sanomattakin on selvää, että tällaisilla ei ole mitään asiaa yleiselle tiealueelle. Asia on yleensä myynti-ilmoituksen lopussa kuitattu lisämerkinnällä, ettei laite sovellu tieliikenteessä käytettäväksi, Kontola kertoo. 

Sähköpotkulaudan maksiminopeus saisi olla 25 kilometriä tunnissa, jotta sillä voisi laillisesti ajaa tiellä rekisteröimättä. Näihin sovelletaan pyöräilijöiden liikennesääntöjä. 

Yli 25 kilometriä tunnissa kulkevat sähköpotkulaudat taas luokitellaan valvonnassa kulkunopeuden mukaan joko mopoiksi tai moottoripyöriksi. Yli 65 kilometriä tunnissa kulkevat sähköpotkulaudat luokitellaan valvonnassa moottoripyöriksi. Nämä tulisi tiellä käytettäessä rekisteröidä. Käytännössä tämä edellyttää sitä, että laite on tyyppihyväksytty joko mopoksi tai moottoripyöräksi. 

Vanhemmille poliisilla on yksinkertainen pyyntö. 

− Älkää ostako lapsillenne mitään sähkökulkuneuvoa, joka kulkee jo lähtökohtaisesti yli 25 kilometriä tunnissa, jos ette ole varmoja siitä, missä sillä ajellaan. Muistutuksena myös se, että erilaisia sähkökulkuneuvoja on helppo virittää, ja laillisen saa laittomaksi hyvin nopeasti. Kehotan vanhempia valvomaan säännöllisin väliajoin hankitun laitteen kulkunopeutta, Kontola sanoo. 

Liikenne Lohja Länsi-Uudenmaan poliisilaitos Uutinen