Postitusvirhe - passikuorissa väärien henkilöiden passeja

Julkaisuajankohta 20.9.2022 12.53
Uutinen

Passiprosessissa tapahtuneen virheen takia perjantaina 16.9.2022 toimitukseen lähteneet kirjekuoret ovat sisältäneet toiselle henkilölle kuuluvan passin. Postituskoneen automatiikka, joka täsmäyttää kuoren ja sen sisälle laitettavan passin, ei ole ollut toiminnassa.

- Ongelman laajuus on tämän hetken tiedon mukaan enintään 550 passilähetystä, joista arviolta 100 kappaletta on ennätetty luovuttamaan kansalaisille, ylitarkastaja Juhani Ruutu Poliisihallituksesta sanoo. 

Välittömästi ongelman ja sen laajuuden selvittyä kyseiseen erään kuuluvat lähetykset kutsuttiin takaisin eikä niitä enää luovuteta noutopaikoista. Passilähetykset palautuvat passinvalmistajalle ja ne pakataan uudelleen oikeisiin kuoriin. 

Henkilöitä, jotka ovat saaneet toiselle henkilölle kuuluvan passin, pyydetään palauttamaan se kirjekuorineen välittömästi noutopaikkaan.

Kaikille väärän passin saaneille toimitetaan uusi noutoilmoitus, kun oikea passi on noudettavissa. Tähän prosessiin kuluu noin viikko. Jos esimerkiksi matkan takia passin tarvitsee nopeammin, on syytä olla yhteydessä passin myöntäneeseen poliisilaitokseen.

Etusivun uutinen Poliisihallitus Poliisin lupapalvelut Uutinen