- Poliisi
- fi
- Ajankohtaista
- Uutinen
Rahapeliyhtiön markkinointikielto tuomioistuimen ratkaisun jälkeen voimaan
Helsingin hallinto-oikeus on 19.2.2024 hylännyt BML Group Ltd:n valituksen Poliisihallituksen kiellosta markkinoida rahapelejä ja kiellon tehosteeksi asetetusta 2,4 miljoonan euron uhkasakosta. Poliisihallitus antoi yhtiölle valituksen kohteena olleen kieltopäätöksen 20.4.2023. Poliisihallitus on 29.2.2024 asettanut yhtiön maksuliikenne-estolistalle. BML Group Ltd on Betsson AB:n tytäryhtiö.
Rahapelaamiseen liittyy taloudellisia, sosiaalisia ja terveydellisiä haittoja, joiden ehkäiseminen ja vähentäminen on Suomen rahapelijärjestelmän keskeinen tavoite. Manner-Suomeen kohdistettu lainvastainen markkinointi on yksi tekijä haittojen syntymisessä ja kiellettyyn toimintaan puuttuminen olennainen osa tavoitteen toteuttamista käytännössä.
- Hallinto-oikeuden antama päätös on monessa mielessä merkittävä. Se muun muassa alleviivaa sitä tosiasiaa, että rahapelien Manner-Suomeen kohdistuva markkinointi on yhä yksiselitteisesti kiellettyä kaikilta muilta toimijoilta kuin yksinoikeusyhtiö Veikkaus Oy:ltä. Lainvastaiseen toimintaan puututaan ja toiminnalla voi olla ankaria seurauksia siihen syyllistyneille, toteaa ylitarkastaja Johanna Syväterä Poliisihallituksen arpajaishallinnosta.
Poliisihallitus katsoi kieltopäätöksessään, että yhtiön Manner-Suomeen kohdistunut markkinointi oli ollut pitkäkestoista ja monikanavaista, kuten podcast-, blogi- ja videosisältöä suomen kielellä. Lisäksi markkinoinnissa oli ollut esillä suomalaisia jääkiekkoilijoita ja muita suomalaisia henkilöitä.
Yhtiö valitti päätöksestä hallinto-oikeuteen vaatien päätöksen kumoamista. Yhtiö vetosi valituksen perusteluissaan muun muassa siihen, että kielto ei ollut riittävän yksilöity eikä uhkasakon määräämisessä ollut noudatettu uhkasakkolain ja hallintolain mukaisia edellytyksiä. Yhtiö katsoi lisäksi, että päätös perustui arpajaislain virheelliseen tulkintaan. Yhtiön näkemykset eivät menestyneet hallinto-oikeuden käsittelyssä.
Poliisihallitus on 29.2.2024 asettanut yhtiön maksuliikenne-estolistalle. Maksuliikenne-estoilla estetään pelaajalta lähtevä rahaliikenne niille rahapeliyhtiöille, jotka ovat saaneet Poliisihallitukselta kieltopäätöksen arpajaislain vastaisesta markkinoinnista.
Hallinto-oikeus hylkäsi päätöksellään yhtiön valituksen
Hallinto-oikeus katsoi, että yhtiön tekemä bannerimainonta sekä yhtiön omilla sivuilla julkaistu toimituksellinen aineisto ja siihen liitetyt pitkävetovihjeet voidaan katsoa arpajaislain tarkoittamaksi kielletyksi markkinoinniksi, jos markkinointi kohdistuu erityisesti Suomeen ja suomalaisiin. Näin ollen Poliisihallitus on voinut pitää yhtiön toimenpiteitä arpajaislaissa tarkoitettuna markkinointina.
- Poliisihallitus pitää ratkaisua myönteisenä. Hallinto-oikeuden ratkaisu vahvistaa näkemystämme siitä, että lainvastaiseen toimintaan pystytään nykyjärjestelmässä puuttumaan tehokkaasti. Valvovalla viranomaisella tulee olla välineet ja käytännön mahdollisuus estää lainvastainen toiminta ja kuten tässä tapauksessa, tarvittaessa tehostaa kieltoaan tuntuvalla uhkasakolla, kun lievemmät toimenpiteet eivät ole olleet riittäviä, Syväterä sanoo.
Hallinto-oikeuden päätöksen mukaan oli ilmeistä, että päätöksessä mainituissa toimenpiteissä on ollut kysymys rahapelien markkinoinnista ja markkinointi on kohdistunut Suomeen ja suomalaisiin. Yhtiön on siten voitu katsoa markkinoinnillaan rikkoneen arpajaislaissa säädettyä rahapelin toimeenpanon kieltoa. Hallinto-oikeus katsoi, että Poliisihallituksen antama päätös on perusteltu ja yksilöity hallintolain mukaisesti.
Uhkasakon osalta hallinto-oikeus katsoi, että Poliisihallitus on valituksenalaisessa päätöksessä selvittänyt, mihin uhkasakon määrä on perustunut ja siten täyttänyt perusteluvelvollisuutensa. Asiassa ei ole myöskään ilmennyt seikkoja, joiden perusteella olisi syytä olettaa, että yhtiötä olisi kohdeltu muihin toimijoihin nähden epäyhdenvertaisesti uhkasakon suuruutta määritettäessä.
Poliisihallituksen kielto on hallinto-oikeuden ratkaisun myötä voimassa ja BML Group Ltd on asetettu Poliisihallituksen maksuliikenne-estolistalle. Mikäli yhtiö kiellosta huolimatta jatkaa rahapelien markkinointia Manner-Suomeen, ryhtyy Poliisihallitus toimenpiteisiin uhkasakon tuomitsemiseksi maksettavaksi.
Yhtiö voi hakea valituslupaa ja muutosta hallinto-oikeuden päätökseen korkeimmalta hallinto-oikeudelta 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista edellyttäen, että korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.
Manner-Suomen rahapelijärjestelmää uudistetaan lainsäädäntöhankkeella
Petteri Orpon hallituksen hallitusohjelmassa on asetettu tavoite avata Manner-Suomen rahapelijärjestelmä osittain kilpailulle viimeistään vuoden 2026 alussa. Hallitusohjelman mukaan uudistuksen tavoitteena on ehkäistä ja vähentää pelaamisesta aiheutuvia terveydellisiä, taloudellisia ja sosiaalisia haittoja sekä parantaa rahapelijärjestelmän kanavointiastetta. Sisäministeriön lainsäädäntöhanke (SM053:00/2023) selvittää parhaillaan rahapelijärjestelmän uudistamista ja valmistelee hallituksen esitystä tavoitteen toteuttamiseksi.
- Meneillään olevasta järjestelmäuudistukseen tähtäävästä säädösvalmistelusta huolimatta nykyinen yksinoikeuteen perustuva järjestelmä ja sen säännökset ovat kaikin tavoin voimassa siihen asti, kunnes uusi laki astuu voimaan. Myös valvovan viranomaisen lakiin kirjatut tehtävät mukaan lukien laittomaan toimintaan puuttuminen ovat ennallaan, eikä tavoite toimilupajärjestelmään siirtymisestä anna mitään edellytyksiä nykylainsäädännön vastaiselle toiminnalle, Syväterä huomauttaa.
- On jossain määrin huolestuttavaa, että mahdollisesti järjestelmämuutosta ennakoiden jotkin jo Poliisihallituksen lainvastaiseksi katsoman markkinoinnin kertaalleen lopettaneet toimijat vaikuttaisivat viime aikoina aktivoituneen uudelleen. Liikkeellä voi olla vääriä ja haitallisia olettamuksia siitä, että valvontaa olisi vasta valmisteilla olevan lainsäädäntömuutoksen johdosta heikennetty, eikä lainvastaisesta toiminnasta seuraisi toimenpiteitä. Markkinointitoimien lainmukaisuus on aina niistä vastaavien tahojen vastuulla ja on ilmeistä, että lainvastaisesta toiminnasta voi koitua tuntuviakin seuraamuksia, kuten hallinto-oikeuden tuore päätös ja maksuliikenne-eston käyttäminen kieltopäätöksen saaneelle yhtiölle osoittavat, Syväterä lisää.
Lisätietoa ja aiemmin aiheesta uutisoitua
Maksuliikenne-estoista lisätietoja poliisi.fi -sivuilla https://poliisi.fi/maksuliikenne-estot
Poliisihallitus kielsi rahapeliyhtiön lainvastaisen markkinoinnin 2,4 miljoonan euron sakon uhalla (16.5.2023): https://poliisi.fi/-/poliisihallitus-kielsi-rahapeliyhtion-lainvastaisen-markkinoinnin-2-4-miljoonan-euron-sakon-uhalla