Rattijuopumusrikollisuus – vanha rikostyyppi, uudet muodot

Rattijuopumus kriminalisoitiin Suomessa sata vuotta sitten, mutta ilmiö on muuttunut tavalla, jota harvoin tulee ajatelleeksi. Kyse ei ole enää yhdestä rikostyypistä, vaan kahdesta – ja ne elävät eri maailmoissa.

Rattijuopumus on sata vuotta vanha kriminaalipoliittinen ongelma. Se on kriminalisoitu Suomessa vuonna 1926 ja on edelleen liikenneturvallisuuden vakioaiheita. Ilmiö on kuitenkin muuttunut merkittävästi. Rattijuopumusrikollisuus ei ole enää samanlaista kuten ennen. Se on haljennut kahtia, käsittäen kaksi tekomuodon mukaan ryhmittyvää erilaista rikostyyppiä, jolla on eri tekijät, logiikka ja maantieteellinen jakauma.

Alkoholi- ja huumerattijuopumus – kaksi eri rikosilmiötä

Perusmuotoisista rattijuopumuksista yli 55 prosenttia on nykyisin huumerattijuopumuksia. Vielä 2010-luvun alussa alkoholin osuus kaikista rattijuopumuksista oli 83 prosenttia – nyt enää noin 57 prosenttia. Huume- ja sekakäyttötapaukset muodostavat yhdessä jo suuremman osuuden kuin alkoholitapaukset.

Törkeissä rattijuopumuksissa tilanne on kuitenkin pysynyt lähes ennallaan: lähes 90 prosenttia tapauksista liittyy alkoholiin. Kyseessä on perinteinen, rakenteellinen ilmiö – pitkäaikainen alkoholin ongelmakäyttö, vahva humalatila. Tutkimustiedon mukaan edes taloussuhdanteiden vaihtelut eivät juuri heiluta törkeiden rattijuopumusten määrää, koska taustalla on vahva riippuvuus.

Maaseutu ja kaupunki, tammikuu ja heinäkuu

Nämä kaksi rattijuopumusrikollisuuden muotoa eivät jakaudu vain eri aineiden, vaan myös eri alueiden mukaan. Alkoholirattijuopumukset painottuvat maaseudulle ja taajaan asuttuihin kuntiin. Maaseudulla alkoholia käytetään eri kulttuurisessa kehyksessä, ja auto on harvaan asutuilla alueilla käytännössä välttämätön kulkuväline – toisinaan myös silloin, kun ei pitäisi ajaa. THL:n jätevesitutkimukset vahvistavat, että huumeita käytetään selvästi enemmän eteläisen Suomen suurissa kaupungeissa, ja huumerattijuopumukset keskittyvät vastaavasti kaupunkeihin. Kokaiinin käyttö on toistaiseksi painottunut vahvimmin pääkaupunkiseudulle, mutta on lisääntynyt myös muissa kaupungeissa ympäri Suomen.

Erot näkyvät myös ajallisesti. Alkoholirattijuopumusten kausivaihtelu on tuttu: kesä-heinäkuu korostuvat. Huumerattijuopumusten suurin piikki on sen sijaan ollut tammikuussa – täysin eri logiikalla.

Keskusrikospoliisin rikosteknisen laboratorion tuoreiden liikennejuopumustilastojen mukaan viime vuonna positiiviset alkoholi- sekä huumaus- ja lääkeainetapaukset olivat yleisimpiä Kaakkois-Suomessa, Lapissa ja Hämeessä. Molemmissa ryhmissä miesten osuus oli noin 87 prosenttia.

Huumekentän muutos haastaa tunnistamisen

Huumeiden kirjo liikenteessä on laajentunut nopeasti. Amfetamiini on edelleen yleisin yksittäinen löydös, mutta epäillyn verestä löytyi viime vuonna keskimäärin kolmea eri ainetta. Bentsodiatsepiinit ovat yleisin aineryhmä liikennejuopumustutkimuksissa, vaikka ne eivät juuri nouse julkiseen keskusteluun. Ne lamaavat reaktiokykyä ja koordinaatiota – vaikutukset liikenteessä ovat konkreettisia.

Alfa-PVP on nouseva uhka. Se on voimakas stimulantti, joka ei aiheuta näkyvää humaltumisen vaikutelmaa, vaan pikemmin arvaamatonta käyttäytymistä ja kohonnutta riskinottotaipumusta. Kokaiini puolestaan on siirtymässä marginaali-ilmiöstä lähemmäs valtavirtaa. Keskusrikospoliisin mukaan se on yleistynyt erityisesti maksukykyisten työssäkäyvien keskuudessa, mikä tarkoittaa, että perinteinen mielikuva päihtyneestä kuljettajasta ei enää päde.

Rattijuopumuksen muuttumista selittää osaltaan laajempi kulttuurinen siirtymä. Tullin valvontajohtaja Hannu Sinkkonen on kuvannut muutosta siten, että suomalainen päihdekulttuuri on "ruotsalaistumassa" – alkoholia ei juoda enää yhtä humalahakuisesti kuin ennen, ja tilalle tulevat kannabis ja kokaiini. Muutos näkyy suoraan rattijuopumustilastoissa.

Perinteinen kuva – humalainen mies maaseudun pikkutiellä – on edelleen totta osassa tapauksia. Rinnalle kuitenkin on tullut kaupunkilainen, huumaavien aineiden kirjava maailma, jonka tunnistaminen on vaikeampaa niin poliisille kuin kansalaisille. Tämä halkeama selittää myös, miksi yksinkertaiset ratkaisut, kuten tiukempi promilleraja tai puhalluskokeiden lisääminen, eivät yksin enää riitä.

Päihteet eivät kuulu liikenteeseen – ja miksi niiden pitäisikään?

Huumausaineiden lisääntynyt käyttö näkyykin yhä enemmän liikennepoliisin arjessa. Yleisesti stimulantit lisäävät aggressiivisuutta ja riskinottoa. Vaikutukset keskushermostoon korostuvat, kun niitä käytetään yhdessä keskushermostoa lamaannuttavien huumausaineiden (esim. kannabis) ja rauhoittavien lääkeaineiden kanssa. Yleensä rattijuopumusepäilyyn liittyy myös huumausaineen käyttörikos sekä kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta eli ajokortitta ajaminen.

Päihteiden valvominen liikenteessä edellyttää poliisilta aikaisempaa laajemman päihdekuljettajaprofiilin tunnistamista. Tämä ei toki ole poliisille uusi asia ja siihen on kiinnitetty huomiota. Voidaan karkeasti todeta, että esimerkiksi Alfa-PVP:tä käyttänyt ja moottorikäyttöistä ajoneuvoa kuljettava kuljettaja on yleensä mies laajalla ikähaitarilla, omaa heikon yhteiskunnallisen aseman ja koulutustason, ei omaa ajo-oikeutta sekä ajotapa on aggressiivinen ja ajamiseen liittyy riskinottaminen. Kokaiinia käyttänyt moottorikäyttöisen ajoneuvon kuljettaja taas saattaa poiketa edellisestä kuljettajasta hyvinkin paljon. Koulutustaso voi olla hyvä, kuten myös yhteiskunnallinen asema. Yleensä autokin on sieltä uudemmasta päästä. 

Suomessa liikenteessä on nollatoleranssi huumeille. Liikenneturvallisuuden näkökulmasta se on hyvä. Suomessa on pohdittu, että tulisiko myös Suomessa olla Norjan ja Tanskan mallin mukaan huumausaineille omat raja-arvot, kuten on olemassa alkoholille. Poliisihallitus ja THL ovat tekemässä selvitystä asiasta. Alustavasti voidaan ainakin todeta, että Suomessa huumausainerattijuopumuksissa valtaosaan liittyy sekakäyttöä, jolloin raja-arvoja ei voida käyttää. Ne tapaukset vaativat erillisen arvioinnin päihtymyksen tilasta THL:n asiantuntijalääkäriltä.

Ehkä meidän pitäisi keskustella enemmän siitä, kuuluvatko mitkään päihteet liikenteeseen, kuin että tulisiko huumausaineille asettaa joitakin raja-arvoja. Arvot jouduttaneen asettamaan kaikille aineille erikseen ja kuten todettua, jos kyse on sekakäytöstä, ei raja-arvoja voida käyttää. Ennemmin voitaisiin keskustella siitä, tulisiko alkoholin raja-arvoja laskea ja säilytetäänkö huumausaineille nollatoleranssi. On myös hyvä kiinnittää huomio siihen, että huumerattijuopumuksissa on suhteessa vähän törkeitä rattijuopumuksia. Asiaa on pohdittu poliisissa ja siihen on valvonnassa kiinnitetty huomiota. Kyse on pitkälti näyttökysymyksestä. Ehkä Poliisihallituksen ja THL:n selvitys antaa joitain uutta näkymää törkeisiin rattijuopumustapauksiin huumausainerattijuopumuksissa. 

Liikennejuopumustutkimusten lukumäärä verinäytteistä ja hengitysilmasta (sis. alkoholi + muut huumaavat aineet) on ollut laskussa vuodesta 2020 lähtien, mutta kehitys on taittunut vuonna 2025. Kyse on suurelta osin siitä, että alkoholirattijuopumusten määrä, kuten myöskään huumerattijuopumusten määrä ei ole jatkanut laskuaan. Vaikka poliisi on pystynyt lisäämään puhallutusten sekä huumepikatestien määrää viime vuosina, ei voitane ajatella, että kyse olisi pelkästään poliisin valvonnan tehostumisesta. Korona-aikana poliisi puhallutti sekä teki huumepikatestejä selkeästi vähemmän kuin tänä päivänä ja silti erityisesti huumerattijuopumuksesta epäiltyjä saatiin kiinni ennätysmäärä, eikä alkoholirattijuopumusten määrä merkittävästi laskenut. 

THL on todennut jätevesitutkimusten perusteella, että pitkällä aikavälillä huumausaineiden käytön kasvu on ollut jatkuvaa. Kun vielä huomioidaan törkeiden alkoholirattijuopumusten osalta, että kyseessä on rakenteellinen ilmiö – pitkäaikainen alkoholin ongelmakäyttö, vahva humalatila, voitaneen todeta, että rattijuopumusrikollisuutta ei ratkaista pelkällä poliisin valvonnalla, vaan kyse on laajemmasta yhteiskunnallisesta ongelmasta. Kyse ei ole uudesta havainnosta.