Rauhallinen viikonloppu Pohjanmaalla

Julkaisuajankohta 19.9.2022 14.03
Uutinen

Kokkolassa on viikonlopun aikana ammuttu käsiaseella, mutta viikonloppu on muuten ollut tavanomaista hiljaisempi Pohjanmaan poliisilaitoksen alueella.

Lauantaina tiedotettiin Kokkolassa tapahtuneesta ampumavälikohtauksesta. Asian tutkinta on edennyt, epäilty ampuja on kuulusteltu ja tilanteessa käytetty ase on poliisin hallussa. Kukaan ei loukkaantunut välikohtauksessa.

Yhteensä 35 henkilöä on viikonloppuna viettänyt yönsä poliisivankilassa, näistä 23 on ollut kiinniotettuna poliisilain nojalla ja loput 12 rikoksesta epäiltynä. 

Pahoinpitelyilmoituksia kirjattiin viikonloppuna 11 kappaletta ja näistä yhtä tutkitaan törkeänä pahoinpitelynä. Suuri osa pahoinpitelyistä oli tapahtunut yleisellä paikalla, ravitsemusliikkeessä tai näiden läheisyydessä.

Poliisi kohtasi viikonloppuna 10 rattijuopumuksesta epäiltyä henkilöä. Yksi kuljettaja oli ajanut tieltä sunnuntaina iltapäivällä Seinäjoella Seinäjoentiellä. Auto oli ulosajossa tehnyt voltin ja laskeutunut renkaille. Kuljettaja oli tajuttomana, kun apu saapui paikalle ja hänet leikattiin ulos onnettomuusautosta. Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.

Sunnuntai-iltana Mustasaaressa Kokkolantiellä tapahtui onnettomuus, kun henkilöauton kuljettaja kovalla vauhdilla oli ohittanut toista auto, ja hänen autonsa oli lähtenyt luisuun ja mm. törmännyt keskikaiteeseen. Kuljettaja oli tämän jälkeen jalan poistunut onnettomuuspaikalta. Poliisikoiran avulla poliisi seurasi ja otti pakenevan miehen kiinni maastosta. Miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, törkeästä rattijuopumuksesta ja niskoittelusta poliisia vastaan.
 

Pohjanmaan poliisilaitos Uutinen Valvonta- ja hälytystoiminta