Rikollisryhmä tehtaili työmaamurtoja – autosta löytyi lähes 2 000 varastettua työkalua

Julkaisuajankohta 17.5.2023 12.54
Uutinen

Helsingin, Länsi-Uudenmaan ja Itä-Uudenmaan poliisilaitokset selvittivät laajan työmaamurtosarjan, josta epäillään ulkomaalaista rikollisryhmää. Poliisi epäilee, että ryhmittymä teki murtoja Uudellamaalla syyskuusta 2022 tämän vuoden tammikuuhun.

Rikosnimikkeinä tapauksissa on varkauksia, törkeitä varkauksia ja varkauden yrityksiä. Epäillyt rikokset tehtiin kokoonpanoissa, joihin kuului kolmesta viiteen eri henkilöä.

– Tietojemme mukaan rikollisryhmä koostuu 30–40 henkilöstä. Ryhmä on tehnyt aiemmin vastaavanlaisia rikoksia Ruotsissa, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Mika Alanen.

Epäillyt rikokset tehtiin pääosin yöaikaan ja ne kohdistuivat säilytyskontteihin, joissa varastoitiin työkaluja. Epäillyt käyttivät murtautumiseen kulmahiomakonetta, jolla leikattiin kontin lukitussalpa tai lukon sanka. Joissain tapauksissa kontin seinään tehtiin reikä.

Poliisi on tavoittanut epäillyistä kaksi. Toinen heistä oli mukana kaikilla matkoilla, jotka rikollisryhmä teki Suomeen. Häntä epäillään yli 30 työmaamurrosta. Toinen epäillyistä osallistui ainoastaan matkaan, joka tapahtui tammikuussa 2023. Häntä epäillään yli 20 työmaamurrosta.

– Matkat olivat kestoltaan reilun viikon pituisia, ja matkojen tarkoitus oli vain ja ainoastaan rikosten tekeminen, Alanen toteaa.

Yhteistyötä myös Viron viranomaisten kanssa

Helsingin poliisi teki esitutkintaa yhdessä Länsi- ja Itä-Uudenmaan poliisilaitosten kanssa. Epäillyt teot tapahtuivat kaikkien kolmen poliisilaitoksen alueella. Tutkinnan alkuvaiheessa yhteistyötä tehtiin myös Viron viranomaisten kanssa. 

– Viron yhteistyökumppaneilla oli merkittävä rooli siinä, että saimme anastettua omaisuutta takaisin ja palautettua asianomistajille, Alanen sanoo.

Tallinnassa pysäytettiin pakettiauto 13. tammikuuta Helsingin poliisin pyynnöstä. Autosta löytyi 1 900 työkalua, joiden epäiltiin olevan anastettu Suomesta. Työkalujen arvioitu yhteisarvo oli noin 600 000 euroa.

Esitutkinnassa selvisi, että kyseiset työkalut oli anastettu rakennustyömailta Etelä-Suomessa 4.–13.1.2023. Työkalut palautettiin Virosta Suomen poliisille, ja niistä noin 1 800 on saatu yhdistettyä tiettyyn työmaamurtoon ja palautettua asianomistajille. 

Rikoskokonaisuus siirtyi syyteharkintaan maanantaina 15. toukokuuta. Syytteen nostamisen määräpäivä on 8. kesäkuuta. 

Pakettiautossa 100 000 euron edestä varastettuja työkaluja

Toisessa Länsi- ja Itä-Uudenmaan poliisilaitosten kanssa yhteistyössä tutkitussa kokonaisuudessa viisi miestä on vangittuna työmaamurroista epäiltyinä.

Uudellamaalla sijaitsevilta rakennustyömailta anastettiin yöaikaan hitsauslaitteita ja sähkötyökaluja. Työkalut anastettiin yleensä rikkomalla työmaiden varastokonttien lukot. 

Poliisi seurasi 26.-27.2.2023 viittä miestä, joiden epäiltiin liittyvän poliisille ilmoitettuihin varkauksiin. Miesten nähtiin käyvän 26. helmikuuta Espoossa sijaitsevan Merituulen ostoskeskuksen parkkipaikalla ulkomaan kilvissä olevan pakettiauton luona. Miehet pysäytettiin 27. helmikuuta heidän ollessaan henkilöautossa matkalla Länsisataman kautta ulkomaille.

Merituulen parkkipaikalle jääneestä pakettiautosta löydettiin 15:stä eri varkaudesta peräisin olevaa omaisuutta. Anastukset olivat tapahtuneet helmikuun 20.–27. välisenä aikana. Pakettiautoon oli varastoitu yli 300 erilaista työkonetta, joiden yhteisarvon arvioidaan olevan noin 100 000 euroa. Noin 200 työkonetta on palautettu omistajilleen. Osalle työkoneista ei ole löydetty omistajaa. Esitutkinnassa selvisi, että neljä ryhmään kuuluvaa miestä oli tullut Suomeen 18. helmikuuta anastetun omaisuuden kätköpaikkana käytetyllä pakettiautolla.

Helsingin käräjäoikeus vangitsi viisikon 3. maaliskuuta epäiltyinä tutkittavina oleviin varkauksiin. Rikoskokonaisuuden esitutkinta on lähes valmis ja syytteet on nostettava 21. kesäkuuta mennessä. 

Helsingin poliisilaitos Helsinki Rikokset ja tutkinta Uutinen