- Poliisi
- fi
- Ajankohtaista
- Uutinen
Rikollisryhmän epäillään tuoneen huumausaineita Latviasta Suomeen – poliisin ja Tullin tutkinnassa takavarikoitu yli sata kiloa marihuanaa
Keskusrikospoliisi on tutkinut yhdessä Tullin sekä Helsingin ja Länsi-Uudenmaan poliisilaitosten kanssa epäiltyjä törkeitä huumausainerikoksia liittyen Latviasta Suomeen salakuljetettuun marihuanaan. Poliisi epäilee, että kokonaisuuden taustalla on Suomessa uudentyyppinen järjestäytynyt rikollisryhmä.
Rikoskokonaisuus koostuu yhteensä kuudesta epäillystä törkeästä huumausainerikoksesta, joissa kaikissa on osittain samat epäillyt. Esitutkinnassa on selvitetty yhteensä noin 185 marihuanakilon hankkimista ja levittämistä Suomessa.
Esitutkinnan mukaan Suomessa toimiva järjestäytynyt rikollisryhmä on koordinoinut marihuanan maahantuontia Latviasta sekä vastaanottanut ja levittänyt huumausaineita Suomessa. Huumausaineet on hankittu Suomeen latvialaiselta rikollisryhmältä.
Huumausainerikosten epäillään tapahtuneen joulukuun 2019 ja joulukuun 2020 välisenä aikana.
– Poliisi kiinnitti Espoon ja pääkaupunkiseudun alueella toimivaan ryhmittymään huomiota jo tätä ennen muun muassa sen jäsenten väkivaltaisuuden ja viranomaisvastaisuuden takia. Poliisin tietojen mukaan ryhmä on käyttänyt itsestään nimeä Mantaqa. Aiempien tutkintojen perusteella tiedettiin jäsenten muun muassa harjoittaneen laitonta velanperintää, syyllistyneen virkamiesten väkivaltaiseen vastustamiseen ja ampuma-aserikoksiin, kuvaa tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Kimmo Sainio KRP:stä.
Esitutkinnan aikana viranomaiset takavarikoivat yhteensä yli 110 kiloa marihuanaa, 70 000 euroa käteistä rahaa ja kaksi ampuma-asetta. Lisäksi kahdesta omakotitalosta takavarikoitiin yhteensä yli 100 kannabiskasvia. Rikollisryhmä oli vuokrannut molemmat omakotitalot kannabiksen kasvattamista varten. Esitutkinnassa epäillään, että huumausainekaupasta saatujen varojen alkuperää on pyritty häivyttämään epäiltyjen ylläpitämän autokorjaamon liiketoimintaan sekä ostamalla esimerkiksi autoja, vene, vesiskootteri ja luksusmerkkituotteita. Esitutkinnassa on asetettu vakuustakavarikkoon 150 000 euron arvosta omaisuutta.
Epäily kytkeytyy laajempaan maahantuontikuvioon
Rikoskokonaisuuteen liittyen suurin takavarikko tehtiin joulukuussa 2020, jolloin Tulli takavarikoi rikollisryhmän hankkiman noin 110 kilon marihuanaerän ennen erän päätymistä epäillyille. Tuon erän katukauppa-arvo olisi ollut noin kaksi miljoonaa euroa.
– Takavarikoitu erä oli yksi latvialaisen rikollisryhmän Suomeen toimittamista niin sanotuista tukkutason marihuanaeristä. Tulli on tutkinut ryhmän järjestämiä maahantuonteja marraskuusta 2019 lähtien. Ryhmän epäillään salakuljettaneen yhteensä 227 kiloa marihuanaa Suomeen eri tilaajille, joista Mantaqan ympärille rakentuneen ryhmän epäillään vastaanottaneen 185 kiloa, kertoo tutkinnanjohtaja, tulliylitarkastaja Mari Sarahete Tullista.
Yksittäisten salakuljetuserien suuruudet ovat vaihdelleet noin viidestä kilosta joulukuussa 2020 takavarikoituun noin 110 kiloon. Kyseinen erä, kuten muut erät, tuotiin Suomeen kaupallisen liikenteen mukana. Takavarikko tehtiin Uudellamaalla latvialaisesta kylmäkuljetusyksiköstä.
Maahantuontiin liittyvässä lukuisia törkeitä huumausainerikoksia käsittäneen rikoskokonaisuuden esitutkinnassa on ollut yhteensä 12 pääasiassa latvialaista epäiltyä, joista jo kuusi on tuomittu eri mittaisiin ehdottomiin vankeusrangaistuksiin Helsingin käräjäoikeudessa. Kuusi maahantuontiorganisaatioon liittyvää epäiltyä on edelleen tutkintavankeudessa.
Rikollisryhmä toimi järjestelmällisesti ja ammattimaisesti
Nyt syyttäjälle siirtyvässä, Mantaqaan kytkeytyvässä tutkintakokonaisuudessa KRP:llä ja Tullilla on ollut kaiken kaikkiaan 15 epäiltyä, joista kymmenen on edelleen vangittuna. Neljän törkeistä huumausainerikoksista epäillyn miehen epäillään muodostaneen järjestäytyneen rikollisryhmän.
Rikollisryhmän epäillään rekrytoineen huumausainerikosten tekemiseen henkilöitä, joiden tehtävänä oli muun muassa vastaanottaa ja maksaa Latviasta tuodut huumausaineet ja levittää niitä Suomessa. Yhtä henkilöä epäillään lisäksi virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta.
– Esitutkinnassa epäillään, että Suomessa toimineen järjestäytyneen rikollisryhmän tarkoituksena on ollut hankkia mahdollisimman paljon rikoshyötyä huumausainekaupasta. Rikollisryhmä on toiminut järjestelmällisesti ja ammattimaisesti, muun muassa käyttänyt viestinvälitykseen salattuja viestisovelluksia ja yrittänyt peittää rikoksilla saatua taloudellista hyötyä, Sainio sanoo.
Asia siirtyy nyt syyteharkintaan Etelä-Suomen syyttäjäalueelle.
Kuva: Tulli takavarikoi joulukuussa 2020 noin 110 kiloa marihuanaa ennen erän päätymistä epäillyille. Kuva: Tulli
Kuva: Esitutkinnan aikana takavarikoitiin mittavat kannabisviljelmät kahdesta omakotitalosta.
Kuva: Esitutkinnan aikana takavarikoitiin myös kaksi ampuma-asetta.