Turvallista itsenäisyyspäivää!

Julkaisuajankohta 4.12.2020 16.44
Uutinen

Vuoden 2020 itsenäisyyspäivää korostaa koronaviruspandemia ja sen vuoksi annetut rajoitukset sekä terveysturvallisuutta tavoittelevat suositukset. Varsinkin aluehallintovirastojen antamat ja tartuntatautilakiin perustuvat rajoituspäätökset vaikuttavat itsenäisyyspäivänä tavanomaisesti järjestettävien mielenosoitusten ja muiden yleisten kokousten järjestämiseen.

Useassa maakunnassa leviämisvaiheessa todettu pandemia on johtanut siihen, että yleiset kokoukset ja yleisötilaisuudet ovat lähtökohtaisesti kiellettyjä. Niitä voi kuitenkin järjestää rajoitetusti noudattaen opetus- ja kulttuuriministeriön sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen terveysturvallisuusohjetta.

- Voimassa olevat rajoitukset heijastuvat myös poliisitoimintaan, poliisijohtaja Sanna Heikinheimo Poliisihallituksesta sanoo. 

Poliisin tehtävänä on ylläpitää yleistä järjestystä ja turvallisuutta sekä valvoa kokoontumislain noudattamista. Näitä tehtäviä hoitaessaan poliisi myös turvaa perus- ja ihmisoikeuksien toteutumisen ja valitsee keinot siten, että perus- ja ihmisoikeudet toteutuvat mahdollisimman täysimääräisesti.

Ei erityisiä uhkakuvia 

Jos pienimuotoisia kokoontumisia järjestetään terveysturvallisuutta koskevan ohjeistuksen mukaisesti, mahdollisen tapahtuman tai tilaisuuden järjestäjä vastaa turvavälien toteutumisesta, käsidesin ja käsienpesumahdollisuuden järjestämisestä ja maskien käytön noudattamisesta sekä muiden terveysturvallisuutta koskevien vaatimusten toteutumisesta tilaisuudessa. 

Poliisi puuttuu tarvittaessa terveysturvallisuutta koskevien ehtojen rikkomiseen, jos kyseessä on mielenosoitus tai yleisötilaisuus. Muut kokoontumiset, esimerkiksi nuorisojoukon skeittailu tai yhdessä jalkapallon pelaaminen, eivät kuulu kokoontumislain piiriin eivätkä siten poliisin valvomiin mielenosoituksiin ja yleisötilaisuuksiin.

- Ennakkotietojen perusteella itsenäisyyspäivää tullaan poliisitoiminnan näkökulmasta viettämään normaalia rauhallisemmin. Mielenilmauksia on odotettavissa tavallista vähemmän. Poliisi on tietoinen joistakin suunnitteilla olevista yleistä järjestystä ja turvallisuutta mahdollisesti rikkovista mielenosoituksista ja muista tapahtumista, joita on ajateltu järjestettäväksi voimassa olevista kokoontumisrajoituksista huolimatta. Meillä on valmius puuttua niihin, jos kokoontumisrajoituksia ei noudateta, Heikinheimo kertoo. 

- Kehotamme jokaista noudattamaan annettuja rajoituksia. Valvomme perustehtävämme mukaisesti yleistä järjestystä ja turvallisuutta ja hoidamme osaltamme työmme niin, että paluu normaaliarkeen koittaisi mahdollisimman pian. Rauhallista itsenäisyyspäivää Suomen poliisin puolesta!

Etusivun uutinen Poliisihallitus Uutinen Valvonta- ja hälytystoiminta