Vakava liikenneonnettomuus, autovarkaita, nopeusvalvontaa ja keikanajoa Itä-Uudellamaalla

Julkaisuajankohta 28.9.2021 13.17
Uutinen

Viime viikolla Itä-Uudenmaan poliisia työllistivät muun muassa vakava liikenneonnettomuus Nurmijärvellä ja autovarkaudet Vantaalla. Poliisi muistuttaa myös veneen turvallisesta kiinnittämisestä kuljetustraileriin.

Kuljettaja pakeni kolaripaikalta

Nurmijärvellä Lopentiellä tapahtui lauantaina 25.9. noin klo 12 pakettiauton ja henkilöauton välinen liikenneonnettomuus, jossa kolarin toinen osapuoli, pakettiauton kuljettaja, pakeni tapahtumapaikalta metsään. Peräänajetussa henkilöautossa olleet kaksi henkilöä loukkaantuivat ja heidät kuljetettiin sairaalaan hoidettavaksi.

– Silminnäkijöiden mukaan epäilty pakettiauton kuljettaja oli ennen peräänajoa ajanut huomattavaa ylinopeutta ja tehnyt vaarallisia ohituksia. Kaipaamme edelleen silminnäkijähavaintoja punaisen Mercedes Benz Vito -merkkisen pakettiauton liikkeistä liikenteessä onnettomuutta edeltävänä ajankohtana. Vihjeet pyydetään toimittamaan poliisin osoitteeseen vihjeet.ita-uusimaa@poliisi.fi, rikoskomisario Markku Lylykangas kertoo.

– Poliisin partio sai jäljestettyä kuljettajan metsästä ja hänet otettiin kiinni rikoksesta epäiltynä törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen, rattijuopumukseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta sekä luvattomaan käyttöön, Lylykangas jatkaa.

Koeajoon otettuja autoja jätettiin palauttamatta autoliikkeeseen

Kahdesta eri autoliikkeestä viime viikon torstaina 23.9. koeajoon otettuja arvokkaita autoja jätettiin palauttamatta määräaikaan mennessä.

– Autot löytyivät poliisin omien tutkimusten perusteella pysäköintipaikalta Vantaan Hakunilasta. Teimme myös lähistöllä sijaitsevaan kerrostalohuoneistoon kotietsinnän, josta tavoitimme epäillyt tekijät. Tekijät otettiin kiinni epäiltynä törkeään moottorikulkuneuvon käyttövarkauteen, kertoo rikoskomisario Matti Latvala.

– Tapausta tukitaan Itä-Uudenmaan poliisissa nyt rikosnimikkeellä törkeä petos ja epäilemme tapaukseen liittyvän myös useita muita henkilöitä, joiden osuutta tapahtuneeseen selvitellään, Latvala jatkaa.

Liikenteessä valvottiin kuljettajien ajotapaa, nopeuksia ja kokoontumisajoja

Poliisin liikennevalvonnan näkökulmasta viikonloppu sujui varsin tavanomaisissa merkeissä. Liikenteen valvontaryhmät keskittyivät ajotapavalvontaan erikseen suunnitelluin valvontaiskuin ja sen lisäksi poliisilaitoksen pääväylillä tehtiin näkyvää nopeusvalvontaa.

– Lauantaina keskitimme valvontaresursseja poliisilaitoksen alueella ilmenneiden useiden etukäteen ilmoittamattomien ja ilman varsinaista järjestäjää pidettyjen ajoneuvojen kokoontumistapahtumien valvontaan, kertoo komisario Asko Sartanen.

– Näiden kokoontumisten yhteydessä puutuimme törkeisiin liikenneturvallisuuden vaarantamisiin sekä muuten turvallisuuteen ja järjestykseen liittyviin ilmiöihin, Sartanen jatkaa.

Syksy näkyy keikkarintamalla - tehtävämäärät hienoisessa laskussa

Poliisipartioiden tehtävien kokonaismäärä laski noin sadalla tehtävällä edelliseen viikkoon verrattuna. Tehtävien kokonaismäärä oli viime viikolla 1 746. Lasku näkyi tällä kertaa myös viikonlopun tehtävämäärissä. Tehtävien määrät sijoittuivat erittäin tasaisesti sekä päivä- että yövuoroihin.

– Kokonaistehtävämäärän laskusta huolimatta kotihälytystehtävien määrä pysyi edellisviikon tasolla, kun taas erityisesti yksityisellä paikalla tapahtuneissa pahoinpitelyrikoksissa oli havaittavissa selkeää laskua, kertoo komisario Kimmo Klemetti.

Liikennettä vaarantavia kuljetuksia

Liian usein liikenteessä näkyy muun muassa liikenneturvallisuutta vaarantavia veneen kuljetuksia trailerilla, joissa vene on sitomatta tai se on asennettu kuljetukseen sopimattomalle trailerille huolimattomasti, trailerin valaistus ei toimi tai veneessä on irtotavaraa.

– Vene tulee kuljetuksen ajaksi kiinnittää vähintään kolmella sidoksella siten, että vene ei mahdollisessa törmäystilanteessa pääse liikkumaan kulkusuuntaan. Lisäksi veneessä oleva irtotavara tulee sitoa tai mieluummin poistaa sieltä kuljetuksen ajaksi, Klemetti neuvoo.

Trailerin vinssi ei sisälly veneen sidontaan, vaan vinssi on apuväline veneen saamiseksi trailerille tai siltä pois. Trailerin tukirullien säädöllä kuormasta toki tulee tasapainoisempi ja säädöllä voi myös estää mahdollisen pohjan rikkoutumisen kuljetuksen aikana.

– Kannattaa tutustua Liikenneturvan sivuilta löytyvään, erittäin hyvään, veneen lastaamiseen ja kuljettamiseen liittyvään ohjeeseen, kehottaa Klemetti.

 

Itä-Uudenmaan poliisilaitos Liikenne Rikokset ja tutkinta Uutinen Valvonta- ja hälytystoiminta