Vakava väkivallanteko - uhrina alaikäinen nuori

Julkaisuajankohta 21.12.2022 9.32
Uutinen

Itä-Uudenmaan poliisissa on tutkittavana tapaus, missä usean henkilön epäillään syyllistyneen muun muassa törkeään pahoinpitelyyn ja törkeään ryöstön yritykseen marraskuun lopussa Vantaan Hakunilassa.

Tapahtumat sijoittuvat perjantai-illalle 25.11.2022 Vantaan Hakunilan urheilupuiston läheisyyteen, mihin 14 -vuotias uhri oli houkuteltu tapaamaan ystäviään. 

– Paikan päällä uhrilta oli yritetty ryöstää omaisuutta ja hänet oli pahoinpidelty vakavaa väkivaltaa käyttäen hakkaamalla ja pään alueelle potkimalla. Lopulta uhri oli teräaseella uhkaamalla riisutettu alasti, kertoo nuorten tukintaryhmän rikosylikonstaapeli Pia Katajala.

Poliisin tietojen mukaan yksi epäillyistä tekijöistä oli kuvannut uhrin riisuttamisen ja hänen nöyryyttämisensä. Hänet poliisi otti kiinni jo tapahtumailtana.

– Uhri oli päässyt pakenemaan tilanteesta hyppäämällä muutaman metrin korkeudesta jyrkänteeltä alas. Uhri on harhaillut metsässä alastomana ja päätynyt noin kilometrin päähän, josta sivulliset henkilöt olivat soittaneet paikalle apua ja auttaneet hänet turvaan. Ellei uhri olisi päässyt pakenemaan, teko olisi voinut päättyä huomattavasti traagisemmin, Katajala jatkaa.

Tähän vakavaan väkivallantekoon poliisilla on epäiltynä yhteensä kuusi henkilöä, joista kaksi on alle 15 -vuotiaita ja muut neljä 15-17 vuotiaita. Poliisi on käyttänyt tapausta tukittaessa epäiltyihin tekijöihin erilaisia kovia pakkokeinoja. Yksi epäillyistä on ollut vangittuna, kaksi määrättynä tehostettuun matkustuskieltoon ja yksi perusmuotoiseen matkustuskieltoon. Tämän lisäksi lastensuojelu on kiireellisesti sijoittanut kaikki epäillyt.

– Tätä vakavaa väkivallantekoa tutkitaan meillä Itä-Uudenmaan poliisissa törkeänä pahoinpitelynä, törkeänä ryöstön yrityksenä, vapaudenriistona sekä sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan hallussapitona ja levittämisenä, summaa Katajala.