Väkivallanteko, kotihälytystehtäviä, kovia nopeuksia ja kortittomia kuljettajia Itä-Uudellamaalla

Julkaisuajankohta 14.6.2022 14.09
Uutinen

Viime viikolla Itä- Uudenmaan poliisia työllistivät muun muassa vakava väkivallanteko, kotihälytystehtävät sekä kovat nopeudet ja kortittomat kuljettajat. Lisäksi tutkinnassa ollut useamman epäillyn rikoskokonaisuuden esitutkinta alkaa olemaan loppusuoralla.

Vakava väkivallanteko Vantaalla

Vantaan Korsossa tapahtui sunnuntaina 12.6.2022. aamuyöllä vakava väkivallanteko, missä uhri sai hengenvaarallisia sairaalahoitoa vaativia vammoja. 

– Poliisin partio havaitsi paikalle saapuessaan uhrin makaamassa selällään torilla sijaitsevan ravintolan edustalla ja tämän ympärillä useita henkilöitä. Partio aloitti välittömästi hätäensiavun antamisen uhrille, kertoo rikoskomisario Mikko Minkkinen.

– Partio puhutti paikalla useita todistajia, joista kukaan ei kertomansa mukaan ollut nähnyt itse tekoa. Poliisi pääsi epäillyn tekijän jäljille omien tutkinta keinojen avulla. Tekoon epäilty mies tavoitettiin maanantaina ja hänet on nyt otettu kiinni, Minkkinen jatkaa.

–Tapausta tutkitaan Itä-Uudenmaan poliisissa rikosnimikkeellä tapon yritys. Epäiltyä tekijää tullaan esittämään vangittavaksi, sanoo Minkkinen.

Useamman epäillyn rikoskokonaisuuden esitutkinta loppusuoralla

Itä-Uudenmaan poliisissa on ollut tutkittavana rikoskokonaisuus, missä useamman henkilön epäillään syyllistyneen törkeään kätkemisrikokseen. Tapahtumat ajoittuvat tämän vuoden huhtikuulle.

– Epäiltyjen jäljille päästiin, kun asianomistaja löysi omaisuuttaan myynnistä netissä sijaitsevalta myyntipalstalta ja oli heti yhteydessä poliisiin, kertoo rikoskomisario Krista Vallila.

– Partiomme meni tavoittelemaan epäiltyä myyjää Järvenpäässä sijaitsevalle kiinteistölle. Hallista otettiin kiinni neljä henkilöä epäiltynä törkeään kätkemisrikokseen ja lisäksi halliin tehtiin kotietsintä anastetun omaisuuden löytämiseksi. Hallista löytyi pari anastetuksi epäiltyä autoa ja reilu määrä muuta anastetuksi epäiltyä omaisuuttaa, Vallila jatkaa.

– Tämän rikoskokonaisuuden esitutkinnan aikana on paljastunut myös muita isoja omaisuusrikoksia, joihin näiden samojen henkilöiden epäillään syyllistyneen. Nyt esitutkinta on loppusuoralla, jonka jälkeen se siirtyy syyttäjälle syyteharkintaan, summaa Vallila.

Kesän huuma näkyy poliisitehtävissä - tehtäviä aina aamulle saakka

– Viime viikon aikana Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen alueella hoidettiin reilut 2200 erilaista poliisitehtävää. Varsinkin viikkoloppuyöt olivat vilkkaita. Partiot kohtasivat tehtävillä muun muassa rattijuoppoja, päihtyneitä, pahoinpitelyitä ja erilaista häiriökäyttäytymistä, kertoo komisario Altti Pirinen.

– Yksilöön suojaan liittyvien tehtävien määrä viikonloppuna oli 314, joista kotihälytyksiä 61. Viikon aikana tapahtuneet pahoinpitelyrikokset keskittyvät edelleen neljän seinän sisään, eli ihmisten koteihin. Niitä kirjattiin meille 56, kun taas yleisten paikkojen pahoinpitelyrikosten osuus oli 38. Pirinen jatkaa.

Viikonlopun yleisötapahtumat sujuivat rauhallisesti

– Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen alueella järjestettiin viime viikonloppuna muutama isompi yleisötapahtuma. Hyvinkäällä, Porvoossa ja Vantaalla järjestetyt tapahtumat sujuivat poliisin näkökulmasta pääsääntöisesti rauhallisesti, sanoo Pirinen.

Mopojen kokoontumisajo, kovat nopeudet ja kortittomat kuljettajat työllistivät poliisia
Perjantaina 10.6. Vantaalta alkanut ja Helsingin kautta Tuusulaan päättynyt noin 500 mopon kokoontumisajo sujui poliisin näkökulmasta suhteellisen rauhallisesti ja isommilta ylilyönneiltä vältyttiin. Poliisi lopetti tapahtuman Tuusulassa ja myöhemmin sen jatkot Viinikkalassa. Lisäksi liikennepoliisisektorin partioita työllistivät viikonloppuna kovat nopeudet liikenteessä sekä kortittomat kuljettajat.

– Viikonlopun aikana ainakin 14 kuljettajan epäillään syyllistyneen vakavaan piittaamattomuuteen liikenneturvallisuutta kohtaan ja kuuden kuljettajan epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. Kortittomia kuljettajia tapasimme liikenteestä kuusi, kertoo rikoskomisario Jukka Mustapää.

Raskasta liikennettä valvotaan tällä viikolla tehostetusti

Raskaan liikenteen valvonta on yksi poliisin liikenneturvallisuustyön painopistealueista vuonna 2022. Tällä viikolla valvomme raskasta liikennettä tehostetusti poliisin valatakunnallisen valvontateeman mukaisesti.

– Valvonnassa kiinnitämme erityisesti huomiota ajo- ja lepoaikojen noudattamiseen, kuorman varmistamiseen ja ajoneuvojen kuntoon, joissa on havaittu edelleen selkeästi eniten rikkeitä, sanoo Mustapää.

Valvonnan kohteena ovat myös tarkkaamattomuutta aiheuttavien tekijöiden esim. puhelimien ja näkökentän esteiden valvonta sekä ammattiliikenteeseen liittyvän harmaan talouden torjunta.

– Liikennevalvonnan ohella teemme myös ulkomaalaisvalvontaa, johon saamme tarvittaessa arvokasta ulkomaalaisasioiden asiantuntijapalveluita ja tukea ulkomaalaispoliisimme asiantuntijoilta, Mustapää jatkaa.

Itä-Uudenmaan poliisilaitos Liikenne Rikokset ja tutkinta Uutinen Valvonta- ja hälytystoiminta