Valvonta on tärkeää, yksilön etiikka tärkeintä

Katselin vuoden 2020 asukasmäärätietoja suomalaisissa kunnissa. Tilastokeskuksen mukaan Nivalassa oli vuoden 2020 lopussa asukkaita 10 500 ja Hämeenkyrössä 10 344. Ovat siis molemmat asukasmääränsä puolesta reilusti suomalaista keskivertokuntaa suurempia, ja niissä tapahtuu rikoksia siinä missä kaikissa muissakin suomalaisissa kunnissa. On rattijuopumusta, lähisuhdeväkivaltaa, näpistystä ja petosta. Toisinaan tämänkokoisilla paikkakunnilla tapahtuu myös vakavia rikostapauksia. Esimerkiksi Kankaanpäässä (12 758 asukasta) epäillään tapahtuneen äärioikeistoliitännäinen terrorismirikoksen valmistelu.

Samana vuonna 2020 Suomen poliisissa työskenteli 10 401 ihmistä, joista poliiseja 7 505. Tämä asettaa poliisin henkilömääränsä puolesta sopivasti Nivalan ja Hämeenkyrön väliin. Jos väkimääriä katsellaan, poliisi rinnastuu siis keskiarvoa suurempaan suomalaiseen kuntaan. Valtion viranomaisista olemme suurimpien joukossa - vain puolustusvoimissa taitaa olla jonkin verran enemmän henkilöstöä töissä. 

Jokainen poliisi on myös kansalainen. Poliisiammattikorkeakouluun –  tai poliisin palvelukseen muutoinkaan –  ei hakeuduta mistään ”erityisnuhteettomien ylevästä kansanluokasta” vaan tavallisten kansalaisten parista. On nuorta lukiosta valmistunutta ja varttuneempaa alanvaihtajaa. Hakijoiden taustat toki selvitetään ja valintaprosessi Poliisiammattikorkeakouluun psykologisine testeineen on tiukka, mutta viime kädessä hakijat ovat ihmisiä - vikoineen ja puutteineen. On kuitenkin niin, että siltä, joka vetää ylleen poliisin virkapuvun ja saa toimivaltuudet esimerkiksi puuttua toisen vapauteen, on oikeutettua edellyttää enemmän kuin muilta. Ei riitä, että virkatoimissaan toimii nuhteettomasti, vaan laki edellyttää nuhteetonta käytöstä myös vapaa-ajalla.

Ja aivan kuten Nivalassa ja Hämeenkyrössä, myös poliisissa tapahtuu väärinkäytöksiä ja rikoksia. Vaikka laki edellyttää poliisilta nuhteettomuutta, silti on tullut esiin tapauksia, jossa poliisit ovat syyllistyneet vakaviinkin rikoksiin, suhtautuneet ennakkoluuloisesti tai rasistisesti ulkomaalaisiin tai muihin vähemmistöihin tai joissa poliisit ovat urkkineet uteliaisuuttaan toisten henkilötietoja poliisien rekistereistä. Näistä kaikista on hyvin tunnettuja esimerkkejä. On siis vikoja ja on puutteita.

Mikä avuksi?

Laillisuusvalvonnasta

Laillisuusvalvonta on tiivistetysti todettuna sen valvontaa, että viranomaiset noudattavat lakia – se ei siis liity kansalaisten toiminnan valvontaan. Laillisuusvalvontaa tehdään monella tasolla. Merkittävintä laillisuusvalvontaa tekevät Eduskunnan oikeusasiamies ja Valtioneuvoston oikeuskansleri, joita kutsutaan yhteisnimityksellä ”ylimmät laillisuusvalvojat”. He valvovat Suomessa kaikkea viranomaistoimintaa ja heillä on perustuslakiin kirjattu oikeus saada valvontatehtäväänsä varten kaikki tarvitsemansa, myös salassa pidettävät tiedot. Ylimpien laillisuusvalvojien lisäksi viranomaisia valvovat monet erityisvaltuutetut. Esimerkiksi Yhdenvertaisuusvaltuutettu valvoo syrjintä- ja ulkomaalaisasioita ja Tietosuojavaltuutettu puolestaan henkilötietojen lainmukaista käsittelyä. Kaikki edellä mainitut tahot ja tietenkin myös Sisäministeriö, valvovat myös poliisia.

Kuitenkin jo nykyinen lainsäädäntö edellyttää sisäistäkin valvontaa. Paitsi että poliisitoiminnan valvonta on eräs Poliisihallituksen lakisääteinen tehtävä, Sisäministeriö on laillisuusvalvontaa koskevassa ohjeessaan linjannut, että sisäministeriön hallinnonalan ”viraston tai laitoksen johto vastaa siitä, että sisäinen laillisuusvalvonta on järjestetty tehokkaasti ja tarkoituksenmukaisesti.”. On siis katsottu, että valvontaa on oltava vielä enemmän kuin mitä ulkoiset laillisuusvalvojat tekevät. Poliisihallitus siis vastaa, että laillisuusvalvonnan järjestäminen on ministeriön vaatimalla tavalla ”tehokasta ja tarkoituksenmukaista”. Ohjeen mukaan esimiesten suorittama valvonta voi olla riittävää, mutta tarvittaessa virastoissa on oltava erillinen valvontatoiminto. 

Poliisissa ei ole tyydytty pelkkään esimiesvalvontaan. Vuoden 2014 alusta lukien jokaisessa poliisiyksikössä on ollut erillinen oikeusyksikkö, joka valvoo yksiköiden virkamiesten toimintaa. Tämän lisäksi Poliisihallituksessa on erillinen vastuualue, joka tekee samoja tehtäviä valtakunnallisesti. Tällä hetkellä poliisissa on sisäisessä laillisuusvalvonnassa noin 40 päätoimista henkilöä. Ja sitten on toki vielä erikseen controller-toimintoa, sisäistä tarkastusta ja riskienhallintaa.

Väitän, että poliisi on valtion viranomaisista - ellei kärjessä - ainakin kärkipäässä, mitä tulee sisäiseen valvontaan osoitettuun resurssiin. Tähän on haluttu panostaa.

Ei korppi korpin silmää noki?

Koronapandemian kestäessä ”oman elämänsä virologit” ovat tulleet tutuksi haastaessaan kovaäänisesti sosiaalisessa mediassa asiantuntijanäkemyksiä pandemian hoidosta. Kun poliisin sisäisestä valvonnasta puhutaan, on liikkeellä myös oman elämänsä ornitologeja; ”tiedetään”, että sisäinen valvonta ei puutu tekemisiin, tai että ”omien rötöksiä peitellään”. Perkaan tätä väitettä hieman viimevuotisilla lukumäärätiedoilla.

Vuonna 2021 poliisilaitosten oikeusyksiköissä käsiteltiin 658 kantelua. Näistä tutkittiin 618, koska osa saattoi olla esimerkiksi vanhentuneita tai epäselviä. Näistä tapauksista 15 %:ssa eli noin joka seitsemännessä havaittiin virheellistä toimintaa ja siihen puututtiin. Näiden omien puuttumisten lisäksi 
4 %:ssa tapauksista asia katsottiin sellaiseksi, että poliisi itse siirsi asian Valtakunnansyyttäjän toimistolle sen arvioimiseksi, tuleeko asiasta käynnistää rikostutkinta. Koska poliisi ei voi Suomessa itse päättää sitä, milloin poliisia kohtaan aloitetaan rikostutkinta, tällaiset siirrot tehdään matalalla kynnyksellä.

Puuttumista tapahtuu muutenkin kuin kanteluiden käsittelyn yhteydessä. Vuonna 2021 poliisiyksiköt antoivat henkilöstölleen 15 huomautusta ja 25 varoitusta. Joskus nämä lievemmät toimenpiteet eivät riittäneet; kolmessa tapauksessa virkamies erotettiin määräajaksi ja seitsemän virkamiestä irtisanottiin pysyvästi. Ja nämä ovat tietenkin vain tilastoihin päätyviä seuraamuksia – käytännössä esimiehet ohjaavat toimintaa ja antavat kriittistä palautetta päivittäin.

Muutakin valvottiin.

Erilaisia laillisuustarkastuksia, esimerkiksi tarkastuksia poliisivankiloihin, esitutkinnoissa tehtyihin päätöksiin, tutkinta-aikoihin ym., tehtiin hallinnon sisällä yli 100. Poliisin rekistereiden käytön asianmukaisuutta selviteltiin 28:ssa lokiselvityksessä. Poliisin ”jäykimpiä toimivaltuuksia” eli salaisia pakko- ja tiedonhankintakeinoja valvottiin pelkästään poliisin omin valvontatoimenpitein yli 2 000 tapauksessa. 

Uskallan väittää, että vertailtaessa valtion viranomaisten sisäisen valvonnan kattavuutta ja ns. ”puuttumiskynnystä” virheisiin, pärjäämme kelvollisesti.  Ja edellä kuvatut luvut käsittävät vain poliisin sisäisen valvonnan – näiden lisäksi tulevat poliisin nähden ulkoisten valvojien erilaiset selvitykset ja tarkastukset.

Tämäkään valvonta ei silti milloinkaan tule poistamaan kaikkia ongelmia.

Valvonta paljastaa ongelmia, ei poista niitä

Tiedämme kaikki, että rattijuopumus on rikos. Tiedämme myös sen, että poliisi valvoo asiaa: hätäkeskukseen tehty ilmoitus ajokäyttäytymiseltään poikkeavasta ajoneuvosta saa poliisipartion liikkeelle ja perinteiset ”käsipystyratsiatkin” ovat poliisin keinovalikoimassa.  Silti vuonna 2020 poliisin tietoon tuli 20 267 rattijuopumusrikosta. Kysymykseni kuuluu: miksi meillä edelleen on rattijuoppoja?

Siksi, että valvonta ei poista ongelmia. 

Poliisin sisäistä laillisuusvalvontaa voidaan hyvin verrata rattijuopumusvalvontaan: siinä missä rattijuopumustapauksessa kansalainen ilmoittaa asiasta hätäkeskukseen, laillisuusvalvonnassa vastaava ilmoitus voi olla esimerkiksi kansalaisen tekemä kantelu. Rattijuopon perään lähdetään ja kantelu tutkitaan. Toisaalta rattijuopumusvalvonnassa pyritään ylläpitämään myös yleistä kiinnijäämisriskiä, minkä vuoksi ajoittain tehdään tietyissä paikoissa ratsioita, joissa satunnaisotannalla tarkistetaan joukko ajoneuvojen kuljettajia – laillisuusvalvonnassa puolestaan tehdään laillisuustarkastuksia, joissa voidaan esimerkiksi tutkia 20 viimeisimmän kiinnioton pöytäkirjat. Molempien tarkoituksena on tehdä satunnaistarkastuksia ja ylläpitää ”kiinnijäämisriskiä”.

Tästä huolimatta tiedämme kaikki, että jos lähdet perämetsillä yksinäsi humaltuneena ajamaan parin kilometrin matkan eikä kukaan tiedä asiasta, on hyvin mahdollista, että sinua ei sillä kertaa poliisipartio pysäytä. Jokaista ajoa ei voida tarkastaa. Sama asetelma on laillisuusvalvonnassa: poliisille tuli tutkittavaksi vuonna 2020 esimerkiksi yli puoli miljoonaa sille ilmoitettua tai sen tietoon muuten tullutta rikoslakirikosta. Jokaista tutkintaa ei vain ole mahdollista valvoa.

Kyse on etiikasta, arvoista ja johtamisesta

Valvonta – olipa se sisäistä tai ulkoista – ei toimi ongelmien juurisyiden poistajana. Valvonnasta saadut haukut tai muut seuraamukset jäävät merkityksettömiksi, ellei korjaavia toimenpiteitä tehdä organisaatiotasolla ja johtamisessa. Sisäisellä valvonnalla on kuitenkin tärkeä paikkansa johtamisen tukena. Parhaimmillaan valvonta pystyy tuottamaan sellaista tietoa virheellisistä toimintatavoista, puutteista tai lainvastaisuuksista, joita johtamisessa ei tule tietoon. Mutta jotta valvonta voisi puuttua johonkin, sen tulee saada kyseisistä ongelmista tieto.

Keskiöön nousevatkin organisaation arvot ja virkamiesten etiikka. Poliisihallinnon jokainen virkamies on velvollinen ilmoittamaan havaitsemistaan lainvastaisuuksista esimiehelleen ja tämä on erikseen kirjattu koko hallintoa velvoittavaan ohjeeseen. Kokemukseni mukaan poliisin palveluksessa olevat virkamiehet reagoivat kyllä hyvin, jos havaitsevat sisäisessä toiminnassa jotain sellaista, johon esimiesten ja johdon tulisi puuttua. Kaikissa tapauksissa näin ei ole kuitenkaan käynyt. 

Käytännössä voi tulla esiin tilanteita, joissa epäkohtaan puuttuminen on sosiaalisesti vaikeaa: lainvastaiseen toimintaan on syyllistynyt esimerkiksi virkamiehen esimies, tai lähimmän työkaverin epäasiallisesta toiminnasta tuntuu mahdottomalta kertoa. Näitä tilanteita varten poliisihallinnossa on ensimmäisenä valtion viranomaisena otettu käyttöön ns. eettinen kanava, jota kautta koko poliisin henkilöstö voi – halutessaan nimettömästi – ilmoittaa havaitsemastaan epäkohdasta tai lainvastaisuudesta. Pyrimme kaikin keinoin siihen, että havaitut epäkohdat tulevat nopeasti valvontaa suorittavan tahon tietoon ja että niihin voidaan puuttua.

On kuitenkin selvää, että jatkossakin erilaisia epäkohtia tulee esiin myös muuta kautta kuin organisaation sisältä tai valvonnan kautta. Medialla on ollut ja on jatkossakin epäkohtien esiin nostamisessa merkittävä rooli. Vaikka ihmiskaupparikosten tutkinnan haasteet olivat jo aikaisemmin tiedossa ja erilaisia kehittämistoimiakin oli jo käynnissä, tulivat konkreettisia yksittäistapauksia koskevat ongelmat niin sisäisen, kuin ulkoisenkin valvojan tietoon vasta Helsingin Sanomien kirjoitettua aiheesta. Kun tällaisia epäkohtia nostetaan esiin, organisaatio on velvollinen ryhtymään niin selvittämiseksi ja korjaamiseksi tarvittaviin toimiin. Näin myös toimitaan.

Lopuksi

Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2020 Nivalassa viranomaisten tietoon tuli 654 rikosta. Hämeenkyrössä vastaava luku oli 1 808. Poliisista vastaavaa tilastoa ei valitettavasti ole saatavilla, mutta syyttäjälaitoksen vuoden 2020 tilaston mukaan 204 poliisia koskevaa rikoasiaa toimitettiin Valtakunnansyyttäjän toimistosta alueelliselle syyttäjälle.  Kun näistäkään kaikki eivät ole sittemmin johtaneet enempiin toimenpiteisiin, voitaneen sanoa, että organisaation kokoon nähden poliisissa esiintyy rikostapauksia suhteellisen vähän. Ja aivan kuten Nivalassa ja Hämeenkyrössä, myös poliisissa rikoksiin ja muihin väärinkäytöksiin syyllistyy vain pieni vähemmistö.

Yhteiskunnan koneiston on toimittava kuitenkin juuri niissä tapauksissa, joissa nuhteettomuusvaatimuksesta poiketaan. Poliisia koskee muita kansalaisia korkeampi käyttäytymisstandardi, joka monista muista virkamiehistä poiketen edellyttää nuhteettomuutta myös vapaa-ajalla. Hyvä niin. 

Poliisin sisäisellä laillisuusvalvonnalla pyritään osaltaan varmistamaan tätä korkeaa laatuvaatimusta. Pyrimme aina kohdentamaan valvontaa ja tarkastuksia sinne, missä oletamme olevan puutteita ja kehitettävää. Reagoimme myös matalalla kynnyksellä, milloin muutoin saamme tietoa havaituista epäkohdista. 

Yksin laillisuusvalvonnan keinot eivät kuitenkaan ole riittävät. Eettisesti kestävä toiminta lähtee yksilön omasta halusta toimia oikein ja toisaalta puuttua siihen, jos havaitsee ympärillään väärinkäytöksiä. Vaatimukset jokaisen ihmisarvon ja oikeuksien kunnioittamisesta sekä oikeudenmukaisesta toiminnasta löytyvät poliisin valasta ja eettisestä koodistosta. Hakeutumalla töihin poliisihallintoon olemme ne jokainen osaltamme vapaaehtoisesti hyväksyneet. Kansalaisilla on lupa ja oikeus odottaa, että näytämme tämän selvästi myös käytännössä.

Pekka-Matias Väisänen
Poliisiylitarkastaja, laillisuusvalvonnan vastuualueen esimies
Poliisihallitus
Twitter @PMVaisanenPOL