Viikonlopun cruising-tapahtumassa oli mukana jopa tuhansia osallistujia

15.9.2021 10.11
Uutinen

Kirkkonummella järjestettiin lauantaina 11.9. night cruising- tapahtuma, joka keräsi yhteen yli 800 autokuntaa. Kyseessä oli autoilijoiden kokoontumisajo, jonka yhteydessä järjestettiin myös pienimuotoinen autonäyttely. Vaikka pääosa osallistujista käyttäytyi hyvin, ei ylilyönneiltä ja niiden seuraamuksilta tälläkään kertaa vältytty.

Tapahtuma alkoi alkuillasta Kirkkonummelta, josta autoletkat etenivät Lohjan, Riihimäen, Hyvinkään ja Mäntsälän kautta Vantaan Tammistoon. Jokaisessa paikassa letkat pysähtyivät isoille parkkialueille. Poliisi oli läsnä koko tapahtuman ajan, ja mukana oli partioita Länsi-Uudenmaan lisäksi Helsingin ja Itä-Uudenmaan poliisilaitoksilta.

Komisario Hannu Kontolan mukaan viime viikonloppuna mukana oli parhaimmillaan useita satoja autokuntia ja tuhansia ihmisiä. Autoletka oli pisimillään kymmeniä kilometrejä pitkä. Poliisin näkökulmasta tapahtumat ovat ongelmallisia niiden aiheuttaman häiriön ja vaaratilanteiden vuoksi. 

− Pääsääntöisesti Kirkkonummen tapahtumassa käyttäydyttiin hyvin, mutta ylilyöntejäkin todettiin. Esimerkkejä näistä ovat muun muassa kumin polttamiset ja driftaamiset väkijoukossa, poliisin tahallinen häirintä ja ylinopeudet. Tämänkertaisessa tapahtumassa vältyttiin onneksi onnettomuuksilta, vaikka edellytyksiä vakaville seurauksille oli lukuisia, Kontola kertoo.

Tapahtumaan liittyvän valvonnan yhteydessä poliisi kirjasi kahdeksan rikosilmoitusta törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja yhden rattijuopumuksesta. Vakavan piittaamattomuuden vuoksi ajokorttinsa menetti neljä henkilöä. Sakkoja kirjattiin kuusitoista kappaletta.  

Kesän mittaan vastaavia tapahtumia on ollut useita. Tyypillistä niille on, että tapahtumasta ei ilmoiteta etukäteen poliisille, eikä varsinaisia järjestäjiä löydy. Tapahtumasta tiedotetaan yleensä sosiaalisessa mediassa. 

Poliisi pyrkii olemaan tapahtumissa näkyvästi esillä ja keskusteli Kirkkonummellakin lukuisten osallistujien kanssa. 

− Koska tapahtumilla ei ole virallista järjestäjää, turvallisuuteen vaikuttavista tekijöistä on lähes mahdotonta keskustella etukäteen. Sen vuoksi tavoitteenamme on läsnäolollamme ennaltaehkäistä vaaratilanteiden ja onnettomuuksien syntymistä tapahtuman aikana, Kontola sanoo.

Liikenne Länsi-Uudenmaan poliisilaitos Uusimaa Uutinen
Länsi-Uudenmaan poliisilaitos
liikenne
liikennevalvonta