DNA-tutkimukset rikosteknisessä laboratoriossa

Yksi rikosteknisen laboratorion tutkimusaloista on DNA-tutkimus. Ihmiskehossa on miljardeja DNA:ta (deoksiribonukleiinihappo) sisältäviä soluja. DNA sisältää yksilön geneettisen materiaalin eli perimän ja on kaikilla ihmisillä yksilöllinen. Rikostekninen laboratorio tutkii ihmisen DNA:ta, joka sijaitsee solujen kromosomeissa. Puolet tästä DNA:sta on peritty äidiltä ja puolet isältä. Kaikilla henkilöillä on yksilöllinen DNA, lukuun ottamatta identtisiä sisaruksia, joita ei voida erottaa toisistaan tavanomaisella DNA-tutkimuksella.

Vuorovaikuttaessamme ympäristömme kanssa jätämme jälkeemme soluja ja näin ollen myös DNA:ta. Tätä vuorovaikutusta ja DNA:n yksilöivyyttä voidaan käyttää hyväksi rikosteknisissä tutkimuksissa. DNA-tulokset eivät sellaisenaan selitä tapahtumien kulkua, vaan arviointi tuleekin aina tehdä kokonaisuutena huomioiden muu todistusaineisto.

Alla on yleisimpiä kysymyksiä ja vastauksia DNA-tutkimuksista.

Mitä rikosteknisessä laboratoriossa tutkitaan?

Rikosteknisen laboratorion DNA-tutkimuksiin saapuu näytteitä, jotka tyypillisesti sisältävät ihosoluja, verta, sylkeä, siittiöitä tai limakalvojen epiteelisoluja. Erityisesti ihosolunäytteissä on usein vain vähän solumateriaalia. Kuitenkin jo hyvin pienestä määrästä soluja voidaan määrittää DNA-tunniste.

Rikosteknisen laboratorion DNA-tutkimuksissa tutkitaan hyvin pientä osuutta solujen DNA:sta. Tutkittuja DNA-alueita kutsutaan STR-alueiksi, ja niissä on suurta vaihtelua eri yksilöiden välillä. Siksi ne soveltuvat hyvin henkilön tunnistukseen. Rikosteknisessä laboratoriossa tutkitaan 16:ta STR-aluetta ja sukupuolikromosomit tunnistavaa DNA-aluetta. Tutkittavat STR-alueet eivät sisällä tietoa henkilön ominaisuuksista. 17 tutkittua DNA-aluetta muodostavat DNA-tunnisteen, jota voidaan verrata joko DNA-rekisteriin tai asianosaisten DNA-tunnisteisiin. Rikospaikalta taltioiduissa näytteissä voi olla usean eri henkilön DNA:ta. Tällaisten näytteiden tuloksena saadaan sekoitustulos. Rikostekninen laboratorio vertailee laadullisesti hyviä sekoitustuloksia.

Edellä mainitun DNA-tutkimuksen lisäksi voidaan näytteille tehdä Y-STR-tutkimus, jossa tutkitaan Y-kromosomissa sijaitsevia DNA-alueita. Vain miehillä on Y-kromosomi. Y-STR-tutkimuksia voidaan käyttää esimerkiksi seksuaalirikostutkimuksissa, kun paljon naisen DNA:ta sisältävästä näytteestä haetaan miehen DNA:ta. Y-STR-tutkimusta ei voida käyttää yksilöintiin, sillä Y-kromosomi periytyy sellaisenaan isältä pojalle. Poissuljennassa Y-STR-tulos on kuitenkin vahva.

Miten olosuhteet vaikuttavat DNA:n säilyvyyteen?

DNA voi säilyä otollisissa olosuhteissa, kuten kuivassa ja pimeässä ympäristössä, hyvinkin pitkiä aikoja. Ulkona sää- ja muut olosuhteet vaikuttavat merkittävästi siihen, kuinka hyvin DNA säilyy. DNA:n hajoamista edistävät muun muassa kosteus, mikrobien hajotustoiminta ja auringonvalon ultraviolettisäteily. DNA:n säilyvyyteen vaikuttavat myös kemialliset aineet ja mekaaninen hankaus. Esimerkiksi sateen vaikutuksesta DNA:ta sisältäviä soluja voi huuhtoutua pois esineistä tai eri pinnoilta.

Kuinka kauan vieras DNA säilyy kehossa?

DNA-tutkimuksen tulokset ovat usein keskeistä näyttöä esimerkiksi seksuaalirikostapauksissa. Vieraan DNA:n säilymiseen iholla tai ruumiinonteloissa vaikuttaa alkuperäisen DNA:n määrä, peseytyminen, mekaaninen hankaus ja aika. Ruumiinonteloissa siittiöt menettävät ajan myötä niille ominaisen rakenteensa ja hajoavat, mikä voi kestää muutamasta tunnista useisiin vuorokausiin.

Naisen emätinnäytteissä on havaittu miesperäistä DNA:ta jopa viikon kuluttua yhdynnästä. Säilyminen on kuitenkin hyvin tapauskohtaista, eikä tarkkaa aikaa DNA:n säilymiselle ruumiinonteloissa voida antaa. Siemennesteen säilyvyyteen ruumiinonteloissa vaikuttaa moni asia. Muun muassa virtsaaminen, ulostaminen ja peseytyminen poistavat siittiöitä ja miesperäistä DNA:ta. Pesuaineen käyttö tehostaa solujen huuhtoutumista. Miesperäisen DNA:n määrään emättimessä vaikuttavat myös esimerkiksi kondomin käyttö, mahdollinen siemensyöksy sekä siittiöiden määrä siemennesteessä, jossa on paljon vaihtelua eri miesten välillä. Osalla miehistä ei ole lainkaan siittiöitä siemennesteessä.

Iholla, kuten suun ympärillä, vieras DNA säilyy heikommin kuin ruumiinonteloissa, koska pesu ja hankaus poistavat soluja tehokkaasti. Suusta vieras DNA voi hävitä hyvinkin nopeasti muun muassa syljen erityksen, syljen entsyymien ja nielemisen vuoksi.

Mikä on kontaminoitunut näyte?

Kontaminoituneella eli saastuneella näytteellä tarkoitetaan sellaista näytettä, johon on siirtynyt ulkopuolista DNA:ta. Kontaminaatioriski on sitä suurempi, mitä pienempiä solumäärät ovat. Puhtaiden taltiointivälineiden ja suojavarusteiden oikeaoppinen käyttö sekä puhtaat näytteiden käsittelytilat ovat tärkeitä koko näyteketjun ajan rikospaikalta laboratorioanalyysien päättymiseen asti.

Mitä ovat sekoitustulokset?

DNA:n sekoitustulokset ovat tuloksia, joissa näytteestä on havaittu useamman kuin yhden henkilön DNA:ta. Sekoitustuloksissa pyritään arvioimaan DNA-tuloksen osapuolten lukumäärä. Rikosteknisessä laboratoriossa sekoitustulokset on jaettu eri ryhmiin osapuolten lukumäärän ja laadullisten kriteerien perusteella.

Kahden henkilön sekoitustuloksissa sekoituksen osapuolet pystytään erottamaan toisistaan luotettavasti. Hyvälaatuiset kahden henkilön sekoitustulokset, jotka täyttävät rekisteröintikriteerit, ovat rekisterikelpoisia sekoitustuloksia. Näitä tuloksia verrataan nimettyihin henkilöihin ja DNA-rekisteriin. Tulokset tallennetaan tarvittaessa DNA-rekisteriin. Tuloksia voidaan pitää hyvin luotettavina.

Laadullisesti hieman heikommat kahden henkilön sekoitustulokset ovat vertailukelpoisia sekoitustuloksia. Tällaisia tuloksia verrataan nimettyjen henkilöiden DNA-tunnisteisiin, ja tuloksia voidaan pitää luotettavina.

Yli kahden henkilön sekoitustuloksissa osapuolten lukumäärä ja erottelu on haastavampaa. Tämän takia sekoitustulokset, joissa on ainakin kolmen henkilön DNA:ta, ovat viitteellisiä sekoitustuloksia. Myös kahden henkilön heikkolaatuiset sekoitustulokset ovat viitteellisiä sekoitustuloksia. Tulosta voidaan pitää tutkintaa ohjaavana.

Sekoitustulosten osapuolten määrän kasvaessa myös tuloksen epävarmuus ja sattumanvaraisten osumien mahdollisuus lisääntyvät. Tämä tarkoittaa sitä, että sekoitustulokseen voi sattumanvaraisesti sopia useamman eri henkilön DNA-tunniste. Viitteellisiä sekoitustuloksia voidaan epävarmuutensa vuoksi pitää tutkintaa avustavina. Viitteellisessä sekoitustuloksessa henkilön poissuljentaa voidaan pitää luotettavampana tuloksena kuin henkilön sopivuutta tulokseen. Lähisukulaisia voi olla mahdotonta erottaa viitteellisissä sekoitustuloksissa.
Sekoitustuloksia, joissa on selkeästi yli kolmen henkilön DNA:ta, ei vertailla niiden tulkinnan huomattavan epävarmuuden takia. Myös laadullisesti hyvin heikot sekoitustulokset ovat vertailukelvottomia.

Sekoitustuloksille voidaan pyydettäessä laskea todennäköisyyslaskentaan perustuva todistusarvo oikeuskäsittelyä varten. Siinä vertaillaan kahden vastakkaisen väittämän todennäköisyyttä sekoitustulosta tarkasteltaessa. Tyypillisesti verrataan syyttäjän ja puolustuksen käsitystä tapahtumista, jossa toinen pitää sisällään henkilön osallisuuden sekoitustuloksessa ja toinen kiistää tämän. Tuloksena saadaan suhdeluku, joka kuvaa väittämien todistusarvon vahvuutta.

Mitä kosketus-DNA:lla tarkoitetaan?

Kosketus-DNA:lla tarkoitetaan sellaisia näytteitä, joiden oletetaan pääsääntöisesti sisältävän ihosoluja. Niitä taltioidaan tyypillisesti esineistä tai pinnoista, joihin henkilö on voinut koskea. Yleensä pinnoilla ei ole näkyvää tahraa.

Rikosteknisen laboratorion käytössä olevilla menetelmillä ei voida määrittää, mistä solumateriaalista DNA-tulos on saatu. Tämä huomioon ottaen on mahdollista, että kosketus-DNA-näytteessä voi olla myös muita kuin ihosoluja.

Mitä DNA:n siirtymillä tarkoitetaan?

Henkilön DNA voi siirtyä kohteeseen joko suoraan (primäärisiirtymä) tai välillisesti (sekundääri- tai tertiäärisiirtymä jne.). Primäärisiirtymässä henkilö siirtää itse oman DNA:nsa kohteeseen esimerkiksi koskemalla kohdetta tai pitämällä sitä kädessään. Kohteeseen suoraan siirtyvän DNA:n määrään vaikuttavat muun muassa kosketuksen kesto ja voimakkuus, kohteen materiaali (sileys tai rosoisuus), ihon puhtaus (esimerkiksi milloin henkilö on pessyt kätensä) ja henkilön iholla olevien irrallisten solujen määrä, jossa on sekä yksilöllistä että henkilöiden välistä vaihtelua.

Henkilön DNA voi siirtyä kohteeseen myös sekundäärisesti jonkun toisen henkilön, esineen tai pinnan välityksellä. Sekundäärisiirtymässä henkilö itse ei ole koskenut kohteeseen, vaikka hänen DNA:taan siitä löytyykin. Sekundäärisiirtymän todennäköisyyteen vaikuttavat samat tekijät kuin primäärisiirtymäänkin. Siirtymätapahtuman ja näytteenoton välisen ajan pituudella on myös vaikutusta jäljellä olevan DNA:n määrään. Taltioitu DNA-näyte on myös aina vain otos tutkimuskohteessa olevasta DNA:sta.

Sitä, miten ja milloin henkilön DNA on päätynyt tutkimuskohteeseen, ei nykymenetelmillä voida määrittää. Sekä primääri- että sekundäärisiirtymätapahtumat ovat mahdollisia. Primäärisiirtymän todennäköisyys on tutkimusten pohjalta todennäköisempi, mutta sekundäärisiirtymän mahdollisuutta ei voida kuitenkaan sulkea pois. 

Mikä merkitys DNA-tutkimuksilla on rikostutkinnassa?

Rikostutkimuksissa käytettävä DNA-tutkimus perustuu DNA:n ominaisuuteen siirtyä henkilöstä ympäristöön. Vaikka tämä ominaisuus mahdollistaa DNA:n käytön rikostutkinnassa, aiheuttaa se samalla merkittävän haasteen tulosten merkitystä arvioitaessa.

DNA-löydös ei välttämättä tarkoita sitä, että henkilö olisi koskenut kohteeseen selvitettävänä olevan tapahtuman aikana tai että hän olisi viimeisenä koskenut kohteeseen. Henkilö voi koskea kohteeseen myös siten, ettei hänen DNA:taan siirry riittävästi DNA-tunnisteen määritystä varten. DNA:ta sisältävät solut voivat myös hävitä kohdetta käsiteltäessä. Tällöin saatu vertailukelvoton tulos ei välttämättä tarkoita sitä, ettei henkilö olisi voinut koskea kohteeseen.

On syytä muistaa, että yksittäinen DNA-tulos ei ole yksinään merkki syyllisyydestä. DNA-tutkimusten merkitystä tulee aina arvioida kokonaisuutena huomioiden muu todistusaineisto.

Mikä on DNA-rekisteri?

DNA-rekisteri on poliisin rekisteri, jonne tallennetaan tietyistä rikoksista epäiltyjen ja rikoksista tuomittujen DNA-tietoja. DNA-rekisterin tietoja vertaillaan rikospaikoilta kerätyistä näytteistä määritettyihin DNA-tunnisteisiin.

Miten Rikosteknisen laboratorion DNA-tutkimusten laatua valvotaan?

Rikostekninen laboratorio on FINAS-akkreditointipalvelun akkreditoima testauslaboratorio, ja sen toiminta pohjautuu ISO 17025 -standardiin. Tämä tarkoittaa muun muassa käytettyjen menetelmien testausta ennen käyttöönottoa sekä niiden jatkuvaa toimivuuden seurantaa, kehitystä ja dokumentointia. Laboratorio osallistuu säännöllisesti ulkoisiin laadunvalvontatesteihin, ja toimintaa valvoo ulkopuolinen taho. Näillä toimenpiteillä varmistetaan tulosten oikeellisuus ja oikeusvarmuus.

Laatujärjestelmän mukaisuuden lisäksi Rikosteknisen laboratorion tekemiä DNA-tutkimuksia säätelevät Laki henkilötietojen käsittelystä poliisitoimessa (616/2019) ja Pakkokeinolaki (806/2011) sekä näihin lakeihin pohjautuvat Poliisihallituksen ohjeet ja määräykset.