Murupolku

Navigointivalikko

Ankkuritoiminta nuorten tukena

Ankkuritoiminta nuorten tukena

Ankkuritoiminta on moniammatillista yhteistyötä, jolla tuetaan lasten ja nuorten hyvinvointia ja estetään ennalta rikollisuutta. Toiminnalla pyritään myös estämään väkivaltaiseen ekstremismiin radikalisoitumista. 

Työtä tehdään tiimeissä, johon kuuluvat asiantuntijat poliisista, sosiaali-, terveys- ja nuorisotoimesta. Poliisissa ankkuritiimejä on jokaisella poliisilaitoksella. 

Tukea nuorelle ja koko perheelle

Ankkuritoiminta voi tulla avuksi esimerkiksi tilanteissa, joissa nuori alkaa tehdä rikoksia tai käyttää huumeita. Toiminnasta voi olla myös apua hankalassa elämäntilanteessa olevalle nuorelle, joka on kokenut vaikkapa lähisuhde- tai perheväkivaltaa. Nuoren oireiluun pyritään puuttumaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. 

Vaikka toiminnan ydin on nuoren tukemisessa, ovat vanhemmat ja koko perhe keskeisessä roolissa ja apua saavat kaikki. Ankkuritoiminnan moniammatillisuudesta on etua siinä, että nuorta ja hänen perhettään pystytään tukemaan ”yhden luukun periaatteella” ja eri viranomaiset ovat alusta asti mukana. 

Pöydän ääressä istuu konstaapeli tunnisteliivissä ja nuorisotyöntekijä. Keskustelu on käynnissä.