Murupolku
Navigointivalikko
Tärkeää tietää hakkeroinnista
Tärkeää tietää hakkeroinnista
Hei sinä! Nyt on syytä olla tarkkana.
Vaikuttaa siltä, että olet kiinnostunut hakkeroinnista ja osaamisesi kehittämisestä kyberturvallisuuden saralla.
Se on hyvä juttu.
Olethan kuitenkin tietoinen verkon rajoista ja vastuustasi? Suomen lait ja poliisin valvonta pätevät myös täällä verkossa.
Ole tietoinen vastuustasi
Kyberrikoksella on seurauksia – sekä muille että sinulle!
Esimerkiksi koulun järjestelmien hakkerointi voi johtaa tiukempiin sääntöihin tietokoneiden ja verkon käytöstä koulussa.
Voi myös olla hankalaa ennakoida hakkeroinnin todellisia seurauksia. Eri järjestelmien toiminta vaikuttaa toisiinsa, ja yhden järjestelmän hakkeroinnista voi aiheutua odottamattomia ongelmia ja vahinkoa myös muualla. Koulun järjestelmän hakkerointi saattaa esimerkiksi häiritä myös muiden kunnan järjestelmien, kuten terveydenhuollon toimintaa.
Kyberrikollisuus on laitonta ja lailla rangaistavaa
Joskus voi olla vaikeaa tunnistaa, oletko syyllistymässä kyberrikokseen. Tämä ei kuitenkaan poista rikosvastuutasi.
Omien tekojen seurauksia voi myös olla hankala arvioida. Esimerkki kyberrikoksesta, jolla voi olla kauaskantoisia seurauksia:
- Tiedät ystäväsi sosiaalisen median käyttäjätunnuksen ja salasanan. Käytät sitä murtautuaksesi ystäväsi käyttäjätilille, koska haluat lukea ystäväsi viestit.
- Ujutat tuttavasti tietokoneelle keylogger -haittaohjelman, jonka avulla kalastelet tietoosi tuttavasi pelitilin tunnukset. Tunnuksia käyttämällä murtaudut tuttavasi tilille siirtääksesi tilillä olevan virtuaalivaluutan omalle pelitilillesi.
Suomen rikoslaki
38 luku Tieto- ja viestintärikoksista 8 § Tietomurto
Joka käyttämällä hänelle kuulumatonta käyttäjätunnusta taikka turvajärjestelyn muuten murtamalla oikeudettomasti tunkeutuu tietojärjestelmään, jossa sähköisesti tai muulla vastaavalla teknisellä keinolla käsitellään, varastoidaan tai siirretään tietoja tai dataa, taikka sellaisen järjestelmän erikseen suojattuun osaan, on tuomittava tietomurrosta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
Suomen poliisi torjuu kyberrikollisuutta kaikissa sen muodoissa ja kaikkialla verkossa
Oletko mahdollisesti syyllistymässä kyberrikokseen? Ota huomioon ainakin seuraavat seuraukset teollesi:
- Rikosrekisteri: Rikoksesi voi aiheuttaa vaikeuksia hakiessasi harjoittelu- tai työpaikkaa.
- Laitteet: Voit menettää puhelimesi tai tietokoneesi.
- Tuomio: Voit saada sakot tai vankeusrangaistuksen.
- Vahingonkorvaukset: Vahingonkorvaukset voivat olla mittavat ja vaikuttaa tulevaisuuden suunnitelmiisi useiden vuosien ajan.
Kyberrikoksesi voi aiheuttaa vakavaa haittaa yrityksille ja yhteiskunnallisille instituutioille. Seuraukset voivat koskea sinua, esimerkiksi pelitilisi voidaan estää, tai ne voivat vaikuttaa koko yhteiskuntaan ja sen kriittisiin toimintoihin, kuten teleoperaattorien ja hätänumeroiden toimintaan.
Kehitä IT-taitojasi turvallisesti ja lain määräämissä rajoissa
Suomen poliisi rohkaisee sinua kehittämään IT-taitojasi, kunhan teet sen turvallisesti ja lain määräämissä rajoissa. Oletko kiinnostunut tietotekniikasta tai muista digimaailman vaihtoehdoista?
Tutustu seuraaviin vaihtoehtoihin:
- Kyberturvallisuuskurssi – Kansalaisen kyberturvallisuus. Jyväskylän yliopiston avoimein yliopiston maksuton Kansalaisen kyberturvallisuus -kurssi tarjoaa osaamista turvalliseen toimintaan digitaalisessa maailmassa.
- Kyberturvallisuuskeskus Tarjoa tietoa kyberturvallisuudesta ja toimintaohjeita erilaisten häiriötilanteiden varalle. Kyberturvallisuuskeskukselle voi myös ilmoittaa löytämistään haavoittuvuuksista.
-
Next Gen Hack FI – Suomen suurin nuorille suunnattu valkohattuhaastekampanja – Haaste starttaa vuosittain alkuvuodesta.
-
Cybercrime Exit – Keskusrikospoliisin hanke nuorten kyberrikollisuuden ehkäisemisestä.