Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksella on mahdollista asioida lupa-asioissa kolmena lauantaina loka-marraskuussa

Julkaisuajankohta 30.9.2021 9.11
Uutinen

Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksella on mahdollista asioida lupa-asioissa kolmena lauantaina loka-marraskuussa. Näinä päivinä kansalaisten on mahdollista asioida ainoastaan passi- ja henkilökorttiasioissa etukäteen netissä varaamanaan aikana.

Asiakkaita palvellaan Espoon pääpoliisiasemalla ja Lohjan poliisiasemalla 9.10, 13.11. ja 27.11. Espooseen ajan varanneiden asiakkaiden on hyvä huomioida, että käyntiosoite on remontin vuoksi Nihtisillankuja 4 A 4. Lohjalla asiakkaat otetaan vastaan tutussa osoitteessa Postikatu 3 B.

Lupapäällikkö Leena Höysniemi kertoo, että niin sanotuilla lupalauantailla pyritään helpottamaan ruuhkaa, joka on syntynyt kansalaisten uusiessa korona-aikana vanhentuneita passeja ja henkilökortteja. Kuten poliisi tiedotti aiemmin syyskuussa, passien ja henkilökorttien kysyntä on parhaillaan erittäin vilkasta, minkä vuoksi lupapalveluiden ajanvaraus on Länsi-Uudellamaalla ruuhkautunut.

− Tilanne on tältä osin edelleen sama. Espooseen saapuu ajan varanneiden asiakkaiden lisäksi päivittäin toistuvasti noin 200 asiakasta jonottamaan palvelua, Höysniemi sanoo.

Espoon ja Lohjan poliisiasemien lisäksi Länsi-Uudellamaalla lupapalveluja on tarjolla Kirkkonummen ja Raaseporin poliisiasemilla. Kaikkien poliisiasemien aukioloajat ovat esillä poliisin nettisivuilla ja niihin varattavat ajat löytyvät ajanvarauspalvelusta. 

Ajanvarausaikoja vapautetaan viikoittain. Nyt ajanvarausaikoja on avattu jopa kolmen kuukauden päähän, jotta asiakkaat voisivat paremmin ennakoida tilannetta. Lähes joka päivä asiakkaat myös peruvat eri poliisiasemilta varaamiaan aikoja, ja nämä tulevat nopeasti seuraaville varattavaksi, minkä vuoksi kannattaa seurata tilannetta.

Länsi-Uudenmaan poliisilaitos Poliisin lupapalvelut Uusimaa Uutinen