Pekka Kokkonen poliisitoimen koordinaattoriksi Somalian rauhanturvaoperaatioon

Julkaisuajankohta 24.3.2023 14.00
Uutinen
Ylikomisario Pekka Kokkonen

Poliisiammattikorkeakouluun kuuluvan poliisikoiralaitoksen johtaja, ylikomisario Pekka Kokkonen on valittu Yhdistyneiden Kansakuntien (YK) Somalian rauhanturvaoperaation UNSOM (United Nations Assistance mission in Somalia) poliisitoimen koordinaattorin tehtävään.

Lisäksi hän toimii UNSOM-operaation kansainvälisen poliisiyksikön varapäällikkönä. Tehtävän asemapaikka on Mogadishu ja toimialueena koko Somalia. Kokkonen aloittaa tehtävässään huhtikuun aikana.

-Valintani tähän tehtävään on luottamuksen osoitus suomalaiselle poliisi- ja kriisinhallintaosaamiselle. Suomen tavoitteena on ollut lisätä suomalaisten osallistumista muun muassa YK:n operaatioihin. Turvallisuuden vahvistaminen Somaliassa on tärkeää paitsi maan oman turvallisuuden ja kehityksen kannalta, myös koska Afrikan konfliktialueilla on vaikutus sekä Suomen että Euroopan turvallisuuteen, sanoo Kokkonen.

UNSOM-operaatio avustaa Somalian liittohallitusta rauhan rakentamisessa hallinnon ja turvallisuuden aloilla. Operaation kansainvälisellä poliisiyksiköllä on keskeinen tehtävä liittovaltiotason poliisitoimen rakentamisessa Somaliaan. Lisäksi operaatio koordinoi kansainvälistä tukea Somalialle. 

Muiden tehtäviensä ohella operaatio auttaa rakentamaan Somalian kykyä edistää ihmisoikeuksien kunnioittamista ja vahvistamaan oikeusjärjestelmää. Lisäksi se seuraa, auttaa tutkimaan ja raportoi YK:n turvallisuusneuvostolle Somaliassa tapahtuneista ihmisoikeus- tai kansainvälisen humanitaarisen oikeuden loukkauksista sekä kaikista lapsiin tai naisiin kohdistuvista loukkauksista. 

Kokkosella on laaja kokemus poliisityöstä, myös koulutuksen saralla, sekä pitkä kokemus kriisinhallinnasta. Hän on työskennellyt useaan otteeseen mm. Afganistanissa NATO-, EU- ja YK-operaatioissa, YK:n esikuntatehtävässä Italiassa ja EU:n Palestiinan poliisioperaatiossa. 

Poliisihallitus Poliisin toiminta ja kehittäminen Uutinen