Poliisin uusi selvitys avaa alaikäisten väkivaltarikollisuuden taustoja

Tuoreen poliisissa tehdyn selvityksen mukaan alaikäisten, erityisesti alle 15-vuotiaiden väkivaltarikosepäilyjen määrä on kasvanut merkittävästi viime vuosina.

Raportin mukaan nuorten väkivaltarikollisuus on kasvanut niin kaupunkimaisissa, taajaan asutuissa kuin maaseutumaisissa kunnissa. Pääkaupunkiseudulla kasvu on ollut vähäisempää. Rikollisuuden taso on kasvanut sekä ulkomaalaistaustaisilla että suomalaistaustaisilla nuorilla. Kasvu on ollut lukumäärällisesti merkittävintä perusmuotoisia pahoinpitelyitä koskevissa epäilyissä. Prosentuaalisesti eniten ovat lisääntyneet törkeät ryöstöt sekä henkirikokset ja henkirikoksen yritykset.

Tarkastelu perustuu pääasiassa poliisin tietoon tullutta rikollisuutta koskeviin tilastoihin sekä rikosilmoitustietoihin, minkä lisäksi teemasta on kysytty poliisilaitoksista.

– Poliisin kirjaamien rikosten kasvuun voivat vaikuttaa rikollisuuden tosiasiallisen kasvun lisäksi viranomaisten kontrollissa, kirjauskäytännöissä ja ilmoitusalttiudessa tapahtuneet muutokset. Poliisin arvioiden mukaan osa rikosilmoitusten kasvusta voi selittyä sillä, että tapauksista ilmoitetaan poliisille aiempaa herkemmin, tutkija Petri Danielsson Keskusrikospoliisista kertoo.

Oulun poliisilaitoksen alue on yksi niistä, joiden maaseutumaisissa kunnissa alle 18-vuotiaitten tekemät väkivaltarikokset ovat lisääntyneet vuodesta 2017.

Rikosylikonstaapeli, tutkinnanjohtaja Irmeli Korhonen vahvistaa Danielssonin käsityksen siitä, että kasvua voi osaltaan selittää, että väkivaltarikoksista ilmoitetaan poliisille herkemmin. 

Vuonna 2015 lainsäädäntö muuttui niin, että tiettyjen viranomaisten on aina ilmoitettava poliisille perusmuotoisesta pahoinpitelystä tai vakavammasta väkivallan teosta, joka kohdistuu alaikäiseen.

 – Esimerkiksi koulujen henkilökunta ei ala itse arvioida, onko kyse lievästä vai perusmuotoisesta pahoinpitelystä, jolloin he ilmoittavat poliisille kaikenlaiset pahoinpitelyt. Ilmoituksia tekevät myös koululaisten huoltajat esimerkiksi välitunnilla tai koulumatkalla sattuneista pahoinpitelyistä, Korhonen kertoo.

Kouluväkivallasta tehdään ilmoituksia lähinnä peruskouluissa eikä niinkään toiseen asteen oppilaitoksissa. Muutoinkin alle 15-vuotiaat ovat Korhosen mukaan enemmän edustettuna väkivaltarikostilastoissa kuin 15–17-vuotiaat. Hän arvioi, että iän myötä nuoret viisastuvat ja ymmärrys tekojen seurauksista kasvaa.

Väkivaltaa tapahtuu laitoksissa ja kouluissa

Rikollisuuden määrän lisäksi selvityksessä on havainnoitu nuorten väkivaltarikollisuuden erityispiirteitä. Viime vuosina rikoksiin on liittynyt yleisemmin teräaseita, ja tekoja myös kuvataan ja julkaistaan sosiaalisessa mediassa yhä enemmän.

Alaikäisten tekemät rikokset kohdistuvat pääasiassa toisiin alaikäisiin henkilöihin ja tapahtuvat usein kouluympäristössä. Viime vuosina yli 20-vuotiaiden uhrien osuus on kuitenkin lisääntynyt. 

– Kun alaikäisten tekemiä yli 20-vuotiaisiin kohdistuvia väkivaltarikoksia on tarkasteltu yksityiskohtaisemmin, on saatu viitteitä siitä, että viime vuosien kasvun taustalla ovat koulujen, lastensuojelulaitosten ja muiden instituutioiden tiloissa tapahtuneet rikokset. Ilmoitusten perusteella väkivaltarikokset ovat kohdistuneet näiden instituutioiden henkilökuntaan, Petri Danielsson sanoo.

Tämä näkyy myös Oulun poliisilaitoksen alueen maaseutumaisissa kunnissa. 
 – Näillä alueilla on muun muassa Oulun seudun useita lastensuojeluyksiköitä. Esimerkiksi Muhoksella sijoitusyksikköjä on monta ja Limingassa on yksi iso yksikkö, jossa on myös erityisen huolenpidon osastoja, Korhonen kertoo.

Sijoitusyksiköissä lasten liikkumista ei saa rajoittaa ilman erityisiä perusteita, sillä lapsen tulee saada elää siellä kodinomaista arkea. Toisinaan nuoret karkaavat ja saattavat tehdä useita rikoksia lyhyen ajan sisällä. Törkeistä rikoksista huolimatta nuorta ei välttämättä vangita, koska hän on jo yhden viranomaisen eli lastensuojelun asiakkaana.

Jotkut lastensuojeluun sijoitetut nuoret ovat väkivaltaisia ohjaajiaan kohtaan. Ohjaajat ovat tietoisia lainsäädännöstä ja ilmoittavat itseensä kohdistuneet pahoinpitelyt poliisille. Ikätovereitten ja lastensuojeluyksikköjen ohjaajien lisäksi myös koulujen opettajat voivat joutua nuorten väkivallan uhreiksi. 

 – Ohjaajien ja opettajien kokema väkivalta voi kertoa siitä, ettei nuori enää kunnioita auktoriteetteja, Korhonen pohtii.

Korhonen kokee lasten olevan äkkipikaisempia kuin ennen. He ottavat oikeuden herkästi niin sanotusti omiin käsiinsä ja sietävät pettymyksiä aiempaa heikommin. 
 – Lasten käytöksessä myös toistuu aikuisten maailmasta tuttu velanperintäilmiö eli lapset kostavat uhrille kaverin puolesta, Korhonen kuvaa.

 Lisäksi nuorten tekemä väkivalta on raaistunut:

 – Kyse ei ole nahistelusta vaan jopa silmittömästä hakkaamisesta tai maassa makaavan potkimisesta. Nämä nuoret elävät hetkessä eivätkä ajattele tekojensa seurauksia tai sitä, millaisia vammoja he saattavat uhrille aiheuttaa, Korhonen kertoo.

Oulun poliisilaitoksella arvellaan, että koronapandemia ja sen aiheuttama sosiaalisten kontaktien vähentyminen on lisännyt nuorison pahoinvointia ja ahdistuneisuutta. Irmeli Korhonen nostaa esiin myös Oulun seudun heikentyneet mielenterveyspalvelut: sekä lasten että vanhempien on hankala saada hoitoa mielenterveysongelmiinsa, koska jonot hoitoon pääsemiseksi ovat niin pitkät. Vanhemmat myös selittävät lastensa väkivaltaisuutta erilaisilla diagnooseilla, esimerkiksi ADHD:llä ja ADD:llä, joihin ei välttämättä ole saatu hoitoa.

Miten poliisi puuttuu?

Nuorten väkivaltarikollisuus ja siihen liittyvät ilmiöt ovat olleet eri näkökulmista esillä julkisuudessa käydyssä keskustelussa. Nyt julkaistussa poliisin raportissa on pyritty selventämään ilmiötä kokonaisuutena ja analysoimaan siihen liittyviä erityispiirteitä.
– Suomessa on viimeisten kahden vuoden aikana kiinnitetty yhä enemmän huomiota nuorten väkivaltarikollisuuteen. Käytännössä ilmiötä koskevassa keskustelussa ei kuitenkaan ole onnistuttu määrittelemään, millä tavalla ja missä ryhmissä tämä oletettu väkivaltarikollisuuden muutos on havaittavissa. Tästä on seurannut ristiriitaisia näkemyksiä rikollisuuden kokonaiskuvasta ja kehityksestä. Raportti pyrkii osaltaan vastaamaan tähän haasteeseen, Petri Danielsson kertoo.

Komisario Simo Kauppinen on yksi niistä, jotka ovat osallistuneet julkiseen keskusteluun aiheeseen liittyen. Kauppinen vastaa ennalta estävästä toiminnasta Itä-Uudenmaan poliisilaitoksella. Kauppinen kertoo, että nuoren iästä riippumatta vakavat rikokset tutkitaan aina ja usein ne myös selviävät. Rikosten selvittäminen on kuitenkin vain yksi näkökulma asiaan. Tärkeintä on, että rikosten tekeminen saataisiin loppumaan.

 – Jos epäilty ei ole vielä rikosoikeudellisessa vastuussa, voidaan hänet ohjata moniammatillisen avun piiriin, Kauppinen kertoo.

Moniammatilliseen ankkuritiimiin kuuluu nuorta auttavia asiantuntijoita poliisista, sosiaalitoimesta, terveystoimesta sekä nuorisotoimesta. Tavoitteena on, että tiimi pääsee tapaamaan nuoren ja hänen perheensä mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, jotta nuorta voidaan tukea ja tarvittaessa ohjata hänet avun piiriin.

 – Alaikäisistä lapsista tehdään aina myös lastensuojeluilmoitus, jonka kautta rikoksesta epäilty lapsi ohjataan sosiaalitoimen palveluiden piiriin ja mahdollisesti sovitteluun, Kauppinen sanoo.

 – Varsinkin vanhempien kannattaa ottaa huomioon, että poliisin ja viranomaisten väliintulon tarkoituksena ei ole aiheuttaa rikoksesta epäillylle nuorelle ongelmia – päinvastoin. Tarkoituksena on katkaista nuoren rikoskierre ja muuttaa hänen elämänsä suunta parempaan, Kauppinen painottaa.

Poliisitarkastaja Pekka Heikkinen Poliisihallituksesta vastaa väkivaltarikollisuuden torjunnan kehittämisestä valtakunnallisesti. Heikkinen näkee, että nimenomaan nuorten tekemän väkivallan kohdalla kyse on koko yhteiskuntaa koskettavasta asiasta, johon poliisilla ei yksin voi olla ratkaisun avaimia.

 – Kun nuoren tekemä väkivalta tulee poliisin tietoon, useimmiten paha olo on alkanut jo aiemmin ja väkivallanteko on lopulta jäävuoren huippu. Taustalla voi olla nuoren perheen moninaiset ongelmat, jotka saavat nuoren oireilemaan. Siksi pahoinvointiin pitää päästä puuttumaan jo ennen kuin se muuttuu rikosasiaksi, Heikkinen muistuttaa.

 – Vain viranomaisten välisellä aidolla yhteistyöllä voidaan päästä käsiksi ongelmiin ennen niiden eskaloitumista, Heikkinen sanoo.

Heikkinen kuvaa, että moniammatillinen yhteistyö on valitettavan usein vanhakantaista ja jopa näennäistä. Yllättäen korona-aika on pakottanut syventämään yhteistyötä, ja parhaimmillaan eri toimijat tekevät yhdessä töitä johdetuissa rakenteissa, josta moniammatillinen ankkuritoiminta on hyvä esimerkki, tosin ankkuritoimintakin kaipaa laajemmin toimijoita.

Lainsäädännön moninaisuus ja haasteet esimerkiksi tiedonvaihdon osalta edellyttää kaikilta osaamista ja parhaimpaan tulokseen päästään, kun toimitaan yhdessä, Heikkinen katsoo.