Poliisin varautuminen jatkuu

Julkaisuajankohta 14.2.2022 14.33
Uutinen

Tilanne poliisiin kohdistuvan uhan osalta on ennallaan ja poliisin varautuminen jatkuu. Poliisin toimipisteillä on yhä käytössä lisättyjä turvajärjestelyjä, jotka voivat aiheuttaa poikkeuksia tavanomaisiin asiointikäytäntöihin. Tällaisia poikkeuksia voivat olla esimerkiksi turvatarkastukset poliisin tiloihin mentäessä.

Poliisi tiedostaa, että vallitseva tilanne ja siihen liittyvät, näkyvät turvajärjestelyt saattavat aiheuttaa yhteiskunnassa huolta. Poliisi huolehtii toimenpiteillään sekä poliisin oman henkilöstön että asiakkaiden turvallisuudesta ja näkyvät turvajärjestelyt ovat osa tätä turvallisuudesta huolehtimista.

Poliisiorganisaatioon kohdistuvan uhan laadusta tai uhkaavasta tahosta ei ole annettu julkisuuteen lisätietoja. Syitä tähän on useita.

Asioiden käsittely julkisuudessa voi paitsi vaarantaa toimet uhan poistamiseksi, myös heikentää suojaustoimenpiteiden vaikutusta. Lisäksi monet asiaan liittyvistä tiedoista ovat lainsäädännön nojalla yksiselitteisesti luottamuksellisia tai salassa pidettäviä ja niiden käsittely julkisuudessa voi johtaa paljastajansa rikosoikeudelliseen vastuuseen. 

Mikäli tilanteeseen tulee muutoksia, poliisi tiedottaa asiasta viipymättä. Tässä vaiheessa tilanteesta ei kuitenkaan voida kertoa enempää.