Poliisit-sarjassa nähdään partioiden arkea Ahvenanmaalta Lappiin

3.1.2022 11.45
Uutinen
Lavastettu kuva kahdesta konstaapselista eristämässä rikospaikkaa.
Ensimmäisessä jaksossa seurataan partioita Savonlinnasta, Turusta ja Helsingistä. Kuvassa Turun partion Mika Leskinen ja Mikko Läntinen.

Tuoreimmalla Poliisit-sarjan tuotantokaudella seurataan poliisiarkea halki koko Suomen, Maarianhaminasta Muonioon. Dokumentaarista televisiosarjaa on kuvattu 11 partion kanssa.

14. tuotantokaudella seurataan jokaisessa jaksossa poliisin arkea kolmen partion työvuorojen kautta. Joka jaksossa tutustutaan myös tarkemmin yhteen partioon: Partio tutuksi -osiossa poliisit kertovat työskentelytavoistaan ja toisistaan.

– Tuotantokaudella nähdään ennätyksellisen laaja läpileikkaus Suomesta poliisin silmin. Ahvenanmaa on ensi kertaa mukana sarjassa. Samoin tunturimaisemia päästään seuraamaan kahden lappilaisen partion matkassa, kertoo poliisitarkastaja Marko Savolainen Poliisihallituksesta.

Tuttuina kasvoina nähdään partiot Kouvolasta ja Raaseporista. Uudet partiot tulevat Helsingistä, Kemistä, Maarianhaminasta, Muoniosta, Oulusta, Savonlinnasta, Turusta, Vaasasta ja Vantaalta. 

Monipuoliset tehtävät ja hyvät kohtaamiset koukuttavat

Tuotantokausi on kuvattu vuoden 2021 kesän ja syksyn aikana, poikkeuksellisen korona-ajan keskellä. Ajankuvaa piirtävät muun muassa koronaan liittyvä tehtävä rajalla ja kesäiset puistojuhlat rajoitusten höllennettyä. 

Joukkoon mahtuu myös arjen yllättävien ongelmien ratkaisua, kuten puhelimen pelastaminen auton katolta, sekä jännittävämpiä keikkoja, kuten räjähde-epäily.

–  Sarjassa näkyy poliisityön kirjo iloineen ja suruineen. Tällä tuotantokaudella korostuu poliisien ja ihmisten kohtaaminen. Sarjassa nähdään monta empaattista kohtaamista ja hyviä neuvotteluja poliisin ja asiakkaan välillä, kuvailee Savolainen. 

Sarja on katsottavissa Nelosella 3. tammikuuta kello 20 alkaen. Ensimmäisessä jaksossa seurataan partioita Savonlinnasta, Turusta ja Helsingistä. 

Etusivun uutinen Poliisihallitus Poliisin toiminta ja kehittäminen Uutinen Valvonta- ja hälytystoiminta
Poliisihallitus
hälytykset
järjestetyt tapahtumat
poliisit
rikosasiat
yleinen järjestys