Kansainvälisen poliisiyhteistyön pitkä historia

Sääntöpohjainen ja monenkeskinen kansainvälinen yhteistyö tarkoittaa tyypillisesti valtiosopimuksiin perustuvaa yhteistyötä joko useiden valtioiden kesken tai jonkin kansainvälisen järjestön puitteissa. Kansainvälinen järjestö perustetaan jotakin tiettyä tarkoitusta varten, siihen liittyneet jäsenvaltiot käyttävät järjestössä päätösvaltaa ja järjestöllä on omat toimielimet päivittäistä työtä varten.

YK:n voidaan sanoa olevan sääntöpohjaisen järjestelmän perusta ja myös EU on monenkeskisen yhteistyön tulos, vaikkakaan se ei ole kansainvälinen järjestö. Sääntöpohjainen yhteistyö perustuu kansainväliseen oikeuteen, se on kaikin puolin säännönmukaista, ennakoitavaa ja yleisesti hyväksytyt periaatteet huomioivaa.  Vastakohtana sääntöpohjaisuudelle on pyrkimykset heikentää tai laiminlyödä tehtyjä sitoumuksia taikka suhtautua kansainvälisiin velvoitteisiin valikoiden tai sivuuttaa ne ja pyrkiä kahdenvälisiin yhteistyöjärjestelyihin.

Kansainvälisen rikospoliisijärjestön eli Interpolin puitteissa tehtävä yhteistyö on esimerkki sääntöpohjaisesta monenkeskisestä toiminnasta. Järjestön syntyhistoria poikkeaa kuitenkin edellä kerrotusta tavanomaisen sääntöpohjaisen yhteistyön syntymekanismista. Interpol ei syntynyt valtiosopimusta koskevien neuvotteluiden tuloksena eikä kansallisille parlamenteille viety Interpolia koskevaa valtiosopimusta hyväksyttäväksi. Ei siis ole olemassa Interpolia koskevaa perustamissopimusta tai valtiosopimusta. Interpol syntyi tiettyjen valtioiden poliisiviranomaisten keskinäisen yhteydenpidon ja yhteistyön pohjalle, koska päivittäiseen rikosten torjuntaan ja tutkintaan liittyvä työ sekä rikollisten luovuttaminen edellytti rajat ylittävää yhteistyötä. 

Interpol saavutti kansainvälisen järjestön statuksen vaiheittain. Vuonna 1947 YK:n Talous- ja sosiaalikomitea hyväksyi Interpolin NGO:ksi eli hallitusten ulkopuoliseksi järjestöksi, jolla ei ole yhtä vahvaa asemaa kuin kansainvälisen järjestön statuksen saaneella toimijalla. 1970-luvulla kansainväliset järjestöt, mukaan lukien YK, ryhtyivät pitämään myös Interpolia kansainvälisenä järjestönä ja se alkoi tekemään sopimuksia muiden järjestöjen kanssa. Vuonna 1982 solmittu immuniteettisopimus Interpolin päämajan sijaintivaltion Ranskan kanssa sinetöi kehityksen.

Rajojen yli rikollisten perässä

Yleinen elintason nousu, teollistuminen, liikennemuotojen kehittyminen ja varallisuuden kasvu 1900-luvulle tultaessa vaikuttivat myös poliisin työhön. Henkilöiden, tavaroiden ja palveluiden lisääntynyt liikkuminen rajojen yli loi tarpeen poliisiviranomaisille toimia rajat ylittävästi. Tiiviimpää ja pysyvää yhteistyömekanismia koskeva ensimmäinen kansainvälinen konferenssi pidettiin vuonna 1914 Monacossa. Hyvin alkanut yhteistoiminnan tehostamishanke kariutui ensimmäisen maailmansodan alkamiseen ja työtä päästiin jatkamaan vuonna 1923, jolloin perustettiin Kansainvälinen Rikospoliisikomissio (International Criminal Police Commission). Sittemmin, vuonna 1956, nimi muutettiin Kansainväliseksi Rikospoliisijärjestöksi (International Criminal Police Organization), josta käytetään nimitystä Interpol. Samana vuonna Interpolille vahvistettiin Perussääntö (Constitution), joka on edelleen voimassa, tosin usein kohdin muutettuna. Perussääntö vastaa useiden tavanomaisten kansainvälisten järjestöjen perustana olevaa valtiosopimusta. Sitä voidaan muuttaa Yleiskokouksen päätöksellä, jos kaksi kolmasosaa järjestön jäsenten kokonaismäärästä sitä kannattaa. Tämä tarkoittaa 130 puoltavaa ääntä muutoksen hyväksi.

Jäseneksi aluksi ilmoitusmenettelyin, sittemmin hakemuksen perusteella

Järjestön alkuvuosina Interpoliin saattoi liittyä ilmoitusmenettelyllä, joka tosin toimitettiin diplomaattiteitse Itävallan ulkoministeriölle. Aluksi Interpol oli tosiasiassa Itävallan poliisiviranomaisen yksi osasto. On kuitenkin huomattava, että Interpolin jäseniä ovat eri maiden poliisiviranomaiset, eivät valtiot, mikä on poikkeuksellista kansainväliselle järjestölle. Tämä on todettu Interpolin Perussäännön 4 artiklassa. Sen mukaan uudet jäsenet hyväksytään kahden kolmasosan enemmistöllä Yleiskokouksessa. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että jäsenyyshakemuksen hyväksymistä tarkoittavasta päätöslauselmasta voidaan päättää Yleiskokouksessa kahden kolmasosan enemmistöllä äänestyksessä läsnä olleista ja ääntään käyttäneistä jäsenistä.

Yleiskokous puolestaan on järjestön korkein päättävä elin ja se kokoontuu vuosittain.  Yleiskokous koostuu jäsenvaltioiden poliisiviranomaisten edustajista. Perussäännön mukaan Yleiskokoukseen osallistuvan poliisiviranomaisen delegaation johtajan nimittää kyseisen maan hallituksen edustaja, käytännössä ministeri. Tässä kohden Interpol lähenee tavanomaisen kansainvälisen järjestön luonnetta. 

Miksi sitten Interpolin syntyhistoria poikkeaa tavanomaisista kansainvälisistä järjestöistä? Interpol haluttiin pitää poliisiviranomaisten välisenä järjestönä, jotta se voi toimia poliittisista päätöksentekijöistä riippumattomana toimijana. Tämä on ollut tavoiteltava asia, varsinkin kun Interpolin toiminnassa kyse on henkilöiden oikeusturvaan liittyvistä asioista. Tässä kohtaa tulee kuitenkin muistuttaa, että tv-sarjat ja elokuvat, joissa Interpol-asuiset henkilöt ajavat takaa rikollisia ja pidättävät heitä, ei ole totta. Interpol antaa asiantuntija-apua, ylläpitää rikoksiin liittyviä tietokantoja, välittää tietoja ja kouluttaa eri maiden lainvalvontaviranomaisia, mutta ei osallistu kuvatunlaiseen operatiiviseen toimintaan kohdemaan viranomaisten sijaan. Keskeistä on tiedonvälitys ja tietojen vertailu. Interpolin avulla jonkin maan poliisi voi esimerkiksi todentaa sen, että edessä oleva henkilö on etsintäkuulutettu terroristi tai rikospaikalta löydettyä asetta on käytetty jossain muualla aikaisemmin.

Suomen tie Interpoliin

Suomi liittyi Interpoliin heinäkuussa vuonna 1928. Suomen liittymisasiakirjoista käy ilmi, että tiedossa ollut Rikospoliisikomissionin säännönmukaiset tapaamiset ja ”langattoman sähkötiedotuksen sovelluttaminen käytäntöön rikospoliisin kansainvälisessä yhteistoiminnassa” koettiin tarpeellisiksi työvälineiksi myös Suomen poliisille. Suomi osallistui myös sanotun vuoden syyskuussa Bernissä Sveitsissä pidettyyn Poliisikomissionin kokoukseen edustajanaan sisäasiainministeriön poliisiasiainosaston päällikkö Heilimo. Nykyaikaan peilaten vastaava tilaisuus on Interpolin Yleiskokous, jossa Suomen valtuuskuntaa johtaa poliisiylijohtaja Kolehmainen. 

Yhtä lailla kuin nykyään, myös 95 vuotta sitten matkustettiin Keski-Eurooppaan kokouksiin; matka tehtiin silloin tosin laivalla ja junalla eikä lentokoneella kuten nykyään ja yhteyttä pidettiin sähkeiden eikä kännyköiden avulla. Vanhat asiakirjat osoittavat, että matkustusreittejä suunniteltiin huolella ja suositut hotellit saattoivat olla varhain täyteen varattuja. Tuttuja tilanteita myös tässä ajassa.

Runsas 75 vuotta myöhemmin Suomi oli mukana EU:n puitteissa aloittamassa Euroopan poliisiviranomaisen Europolin toimintaa vuonna 1999. Vastaavasti kuin Interpol, myös Europol syntyi vahvistamaan rajat ylittävää poliisiyhteistyötä. Voimakkaan sysäyksen kehitykselle antoi säännönmukaisten rajatarkastusten poistaminen Euroopassa Schengenin sopimuksen myötä. Europol on toinen myös Euroopan ulkopuolella poliisiyhteistyötä vahvistava toimija ja yhdessä Interpolin kanssa ne muodostavat tehokkaan työkalun kansainvälisen rikollisuuden torjunnassa.

100-vuotiaan taival jatkuu 

Interpol on ollut menestystarina myös jäsenten lukumäärän perusteella. Tällä hetkellä Interpolilla on jäseninä poliisiviranomaisia 195 valtiosta. Vertailun vuoksi voidaan todeta, että YK:ssa on 193 jäsenvaltiota.

Interpol täyttää kuluvana vuonna 100 vuotta ja juhlavuosi huipentuu kuluvan vuoden marraskuussa järjestön synnyinpaikassa Wienissä pidettävässä Yleiskokouksessa.