Murupolku

Navigointivalikko

Miten asiat voisi tehdä paremmin -Kirsi Mikkola uratarina

Miten asiat voisi tehdä paremmin

Tarkastaja Kirsi Mikkola
Keskusrikospoliisi, viestiliikennekeskus
Hallintotieteiden maisteri

Työskentelen kansainvälisen poliisiyhteistyön ja tiedonvaihdon parissa. Toimin viestiliikennekeskuksessa Interpol-asiantuntijana ja koulutan Interpol-asioita esimerkiksi Rajavartiolaitoksen henkilöstölle. Työhöni kuuluu myös viestiliikennekeskuksen päivittäisen toiminnan kehittämistä ja erilaisia valmistelutehtäviä. Valmistelen esimerkiksi Suomen kantaa Interpolin yleiskokouksessa päätettäviin asioihin.

Olen hallintotieteiden maisteri ja aloitin KRP:llä kolme vuotta sitten tietopalvelusihteerinä. Nykyisessä tehtävässäni olen ollut noin vuoden. Innostuin poliisista työpaikkana, kun olin harjoittelijana Tampereella poliisin lupapalveluissa. Moni ei välttämättä tiedä, miten monipuolisesti poliisiorganisaatiossa voidaan hyödyntää siviileitä. 

Kielitaito on viestiliikennekeskuksessa ehdottoman tärkeä työväline. Englantia täytyy osata hyvin, mutta sen lisäksi moni meistä osaa muitakin kieliä. Itse osaan ranskaa. Tehtävässäni pitää olla tarkka ja hyvä organisoimaan. Parasta on se, että saan kehittää asioita. Saan miettiä työkseni, miten asiat voisi tehdä entistä paremmin.