Terrorismiin varautuminen on parantanut Helsingin poliisin suorituskykyä

Julkaisuajankohta 27.7.2022 15.35
Uutinen

Helsingin poliisi on näkyvästi läsnä kaupungilla ja valmiina toimimaan ympäri vuorokauden vuoden jokaisena päivänä. Turvallisuuden tekeminen on poliisille arkea.

Paikallispoliisin tehtävien lisäksi Helsingin poliisilaitos vastaa osaltaan muun muassa tasavallan presidentin, valtioneuvoston jäsenten, valtiovieraiden ja suurlähetystöjen turvallisuudesta. Myös poliisin valtakunnallinen valmiusyksikkö Karhu on sijoitettu Helsinkiin. 

Valtioneuvoston mukaan Suomen toimintaympäristössä on tapahtunut perustavanlaatuinen muutos Venäjän hyökättyä Ukrainaan. Sen takia yhteiskunnan kriisinsietokyvyn, kansallisen puolustuskyvyn ja sisäisen turvallisuuden ylläpitämisen merkitys Suomen turvallisuudelle korostuu. 

– Kesän aikana on tapahtunut epäilty terrori-isku Norjassa ja väkivaltaiset hyökkäykset Tanskassa sekä Ruotsissa. Mitään konkreettista uhkaa ei ole Helsingin osalta tiedossa, mutta seuraamme tilannetta jatkuvasti, kertoo apulaispoliisipäällikkö Heikki Kopperoinen.

Poliisi vastaa vakavien väkivallantekojen pysäyttämisestä mahdollisimman nopeasti niiden luonteesta riippumatta. Terrorismin torjuntaan varautuminen on parantanut poliisin voimankäyttö- ja suojavälineitä sekä kehittänyt suorituskykyä myös sotilaallisia uhkia varten. Poliisilla on johtovastuu myös hybriditilanteissa ennen tunnistettavia sotilaallisia tekoja. 

– Meillä on kyky johtaa, toimia nopeasti ja tutkia vakavia rikoksia ympäri vuorokauden. Meillä on valmius toimia yhdessä muiden viranomaisten kanssa, vaikka vastassa olisi pieniä vihreitä miehiä, jatkaa Kopperoinen.

Varautuminen poikkeuksellisiin tilanteisiin on osa poliisin normaalia toimintaa. Sitä tehdään erityisesti yhteistyössä muiden poliisiyksiköiden ja Suojelupoliisin, Puolustusvoimien, Rajavartiolaitoksen ja Helsingin kaupungin kanssa.

Uhkia ja turvallisuusongelmia ehkäistävä ennalta

Poliisi saa paljon yhteydenottoja huolta aiheuttavista henkilöistä ja uhkaavista viestiestä sosiaalisessa mediassa. Uhkia arvioidaan yhteistyössä Keskusrikospoliisin ja Suojelupoliisin kanssa. Akuutissa uhka- tai hätätilanteessa tulee soittaa hätänumeroon 112. 

Akuutit uhkatapaukset arvioidaan rikostutkinnassa, koska ne vaativat usein pakkokeinojen käyttöä. Yhtenä esimerkkinä Helsingin poliisi esti lokakuussa 2021 katujengien välisen väkivallanteon Kaivohuoneella. 

Poliisi tekee paljon pitkäjänteistä työtä saattamalla nuoria ja huolta aiheuttavia henkilöitä avun pariin, mikä ehkäisee rikollisuutta tulevaisuudessa. Lisäksi poliisi arvioi yleisötilaisuuksiin liittyviä uhkia ja on niissä näkyvästi läsnä. 

– Teemme paljon näkyvää ja näkymätöntä työtä uhkien arvioimiseksi ja ennalta estämiseksi. Lisäksi on tärkeää ehkäistä turvallisuusongelmia pitkäjänteisesti ja tätä työtä teemme erityisesti Helsingin kaupungin kanssa, muistuttaa Kopperoinen. 

Ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä suunnitellaan Turvallinen Helsinki -verkoston kautta. Verkosto keskittyy erityisesti asuinalueiden eriytymiseen, jengiytymisen estämiseen, vihapuheeseen puuttumiseen sekä radikalisoitumisen ja väkivaltaista ekstremismin torjumiseen.

Lisätiedot:

Helsingin poliisilaitos Helsinki Poliisin ennalta estävä toiminta Poliisin toiminta ja kehittäminen Uutinen Valvonta- ja hälytystoiminta