Sisältöjulkaisija
Uutisnostot
-
Poliisi jatkaa kouluyhteistyötä myös ensi vuonna
18.12.2025 13.25, päivitettyPoliisi jatkaa yhteistyötä koulujen kanssa ja haluaa olla mukana arjessa siellä, missä nuoret ovat. Tavoitteena on lisätä turvallisuutta, tarjota tukea ja olla helposti tavoitettavissa. Poliisihallitus teki kyselyn poliisiyksiköille koulupoliisitoimintamallin kokemuksista kuluvan vuoden osalta.PoliisihallitusPoliisin ennalta estävä toiminta Poliisin toiminta ja kehittäminen -
Muutoksia sakkojen, liikennevirhemaksujen ja muiden seuraamusten maksamiseen
17.12.2025 11.14Vuodenvaihteessa voimaan tulevan lakimuutoksen myötä poliisin määräämistä sakoista, liikennevirhemaksuista ja muista seuraamuksista poistuu kiinteä maksuaika. Lisäksi kaikki seuraamukset ovat täytäntöönpanokelpoisia vasta lainvoimaisina. Seuraamuksen saajan kannalta tämä tarkoittaa, että maksuvelvollisuus alkaa vasta, kun sakko tai muu seuraamus tulee lainvoimaiseksi.PoliisihallitusLiikenne
Sisältöjulkaisija
Lisää uutisia
-
Oulun poliisilaitoksen alueella tavattiin päihtyneitä autoilijoita
16.01.2026 1.36Oulun poliisilaitosIi Kalajoki Kempele Pohjois-PohjanmaaLiikenne Valvonta- ja hälytystoiminta -
Ole tarkkana somen yksityisviesteissä - luvattu voitto voikin tyhjentää pankkitilin
15.01.2026 16.24Sisä-Suomen poliisilaitosRikokset ja tutkinta -
Poliisi tutkii epäiltyä henkirikosta Turussa
15.01.2026 15.19Lounais-Suomen poliisilaitosTurkuRikokset ja tutkinta -
Lahdessa kadonnut mies löytynyt
15.01.2026 14.15Hämeen poliisilaitosLahti Päijät-HämeValvonta- ja hälytystoiminta -
Webinaari: Rahapelilain mukaiset toimiluvat
15.01.2026 12.09PoliisihallitusRahapelien valvonta
Linkki uutisarkistoon
Blogi - otsikko
Poliisiblogi
Sisältöjulkaisija
-
Alfa-PVP:n käyttö näkyy myös tieliikenteessä16.12.2025 9.34Liikenne Poliisihallitus
-
Kyberrikostorjuntakeskus 10 vuotta – Rikollisuus on siirtynyt tietoverkkoihin5.11.2025 11.46Keskusrikospoliisi
-
Harjoittelussa poliisissa: millaista on tehdä viestintää eri puolilla poliisia?31.10.2025 12.02Poliisihallitus Poliisin toiminta ja kehittäminen