Murupolku

Navigointivalikko

Rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estäminen rahapelitoiminnassa

Rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estäminen rahapelitoiminnassa

Rahapelien järjestäminen on taloudellista toimintaa ja yksi mahdollinen alue, jota voidaan käyttää rahanpesuun ja terrorismin rahoittamiseen.  
Rahanpesulla tarkoitetaan toimintaa, jossa rikoksella hankitun rahan alkuperä pyritään häivyttämään ja peittämään. Tavoitteena on saada rikoksella hankittu raha näyttämään lailliselta. Terrorismin rahoittamisella tarkoitetaan laillista tai laitonta alkuperää olevien varojen antamista, hankkimista tai keräämistä terroristiseen tarkoitukseen.

Rahanpesusta ja terrorismin rahoittamisen estämisestä annetun lain eli rahanpesulain soveltamisala on laaja. Se koskee Manner-Suomessa toimiluvallisia rahapelitoimijoita sekä niiden asiamiehiä eli niitä elinkeinonharjoittajia ja yhteisöjä, jotka välittävät niiden rahapelejä. 
Rahapelitoimija ja sen pelejä välittävät toimijat ovat rahanpesulain mukaan velvollisia tietyin edellytyksin muun muassa

  • tunnistamaan asiakkaansa
  • todentamaan asiakkaiden henkilöllisyyden
  • seuraamaan toiminnassaan tavallisuudesta poikkeavia liiketoimia
  • tekemään epäilyttävistä liiketoimista rahanpesuilmoituksia Keskusrikospoliisin rahanpesun selvittelykeskukselle.

Lisäksi rahapelitoimija on velvollinen muun muassa laatimaan riskiarvion rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen riskien tunnistamiseksi ja arvioimiseksi.

Rahapelitoimijoiden ja niiden asiamiesten osalta rahanpesulain noudattamista valvoo Poliisihallitus. Käytännössä valvontatehtävää suorittaa Poliisihallituksen arpajaishallinto.

Rahanpesulain mukaan Poliisihallituksen tulee valvoa, että rahapelitoimija täyttää sille rahanpesulaissa säädetyt velvollisuudet ja toteuttaa kaikki tarvittavat toimenpiteet. Poliisihallitus on velvollinen ilmoittamaan rahanpesun selvittelykeskukselle suorittamansa valvonnan tai muutoin tehtäviensä hoidon yhteydessä ilmi tulleet epäilyttävät liiketoimet tai jos se epäilee terrorismin rahoittamista. Epäiltyjen rikosten tutkinta kuuluu kuitenkin poliisille.

Mikä on rahanpesulain mukainen valvojakohtainen riskiarvio ja miksi sellainen on julkaistu?

Poliisihallitus on julkaissut arvion Manner-Suomen rahapelitoiminnan rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen riskeistä.

Riskiarvio on valvovan viranomaisen näkemys rahapelitoimintaa uhkaavista tekijöistä ja tapahtumista rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen osalta. 
Riskiarviossa on tunnistettu todennäköisimpiä ja merkittävimpiä rahapelaamiseen kohdistuvia rahanpesuriskejä sekä esitetty keinoja näiden vähentämiseksi.

Riskiarvion avulla rahanpesun ja terrorismin rahoituksen estämisen valvontaa pystytään muun muassa kohdentamaan niihin palveluihin ja tuotteisiin, joiden osalta riskien on todettu olevan merkittävimmät. Valvontatoiminnassa tällaisesta valvonnan kohdentamisesta puhutaan riskiperusteisena valvontana.

Riskiarvio toimii työkaluna myös rahapelitoimijalle sen arvioimiseksi, onko rahapelitoiminnassa huomioitu kaikki valvovan viranomaisen riskiarviossa esitetyt riskit sekä miten riskit ja hallintakeinot on valvojan arvioimana nähty.

Riskiarvio koostuu kahdesta osiosta, yleisestä osiosta ja yhteenvedosta. Riskiarvion yleisessä osiossa esitellään arvion tarkoitus ja tavoite sekä hahmotellaan Manner-Suomessa toimeenpantavan rahapelaamisen erityispiirteet. Lisäksi dokumentissa määritellään arvioinnissa käytettyjä lähteitä sekä käytettyä metodia. Yhteenvedossa tuodaan esille riskiarviossa havaitut merkittävimmät riskit.

Rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estäminen asiamiestoiminnassa

Rahanpesun torjunnan kannalta avainasemassa ovat sellaiset elinkeinonharjoittajat, jotka voivat omassa toiminnassaan tunnistaa rahanpesuun ja terrorismin rahoittamiseen liittyviä riskejä tai joita voidaan arvella käytettävän hyväksi näihin tarkoituksiin.

Asiamiehillä on hyvät mahdollisuudet havaita epätavallista asiakaskäyttäytymistä tai poikkeavaa rahapelaamista. Rahanpesulaki velvoittaa myös suoraan asiamiehiä asiakkaan tunnistamiseen ja epäilyttävien liiketoimien ilmoittamiseen liittyen. Asiamiehillä on sen vuoksi olennainen merkitys rahanpesun torjunnassa.

Mitä asiamiesten tulee tehdä rahanpesulain mukaan?

Asiamiehenä tai asiamiehen edustajana sinun tulee aina tunnistaa asiakas ja todentaa asiakkaan henkilöllisyys, jos:

  • asiakas ostaa rahapelejä vähintään 2000 eurolla 
  • asiakas lunastaa voittoja vähintään 2000 eurolla
  • epäilet tilanteessa tapahtuvan epäilyttävää liiketoimintaa tai epäilet, että liiketoimeen sisältyviä varoja käytetään terrorismin rahoittamiseen tai sen rangaistavaan yritykseen.

Edellä mainitut rahamäärät voivat muodostua yhdestä suorituksesta tai useista toisiinsa kytkeytyvistä suorituksista, jotka ovat yhteensä vähintään 2000 euroa.

Asiakkaan tuntemisvelvoite on ehdoton eikä siihen ole poikkeuksia.  Siten esimerkiksi myös ennestään tuttu asiakas on tunnistettava ja hänen henkilöllisyytensä todennettava aina edellä mainituissa tilanteissa.

Asiamiehenä sinulla on velvollisuus tehdä epäilyttävä liiketoimi-ilmoitus, jos: 

  • havaitset epäilyttävää liiketoimintaa
  • epäilet terrorismin rahoittamista.

Epäilyttävällä liiketoiminnalla tarkoitetaan asiakkaan tavanomaisesta toiminnasta poikkeavaa tai toiminnalle epätyypillistä liiketoimea. Sen vuoksi se, mikä on epätyypillistä, riippuu asiakkaasta tai tilanteesta. Jos havaitset poikkeavan liiketoimen, selvitä liiketoimen peruste. Jos liiketoimi vaikuttaa saadun selvityksenkin jälkeen epäilyttävältä tai et saa selvitystä lainkaan, tee tapauksesta viipymättä ilmoitus rahanpesun selvittelykeskukselle.

Asiamiehenä voit tehdä ilmoituksen myös rahapelitoimijan välityksellä. 
Epäilyttävästä liiketoimesta on aina kieltäydyttävä. Muista tehdä ilmoitus myös, jos jälkikäteen paljastuu seikka, joka tekee liiketoimesta epäilyttävän. Ilmoitus epäilyttävästä liiketoimesta on siis tehtävä riippumatta siitä, onko liiketoimi suoritettu, keskeytetty tai siitä kieltäydytty.

On tärkeää, että et kuitenkaan paljasta ilmoituksen tekemistä tai selvittelyä ilmoituksen kohteena olevalle henkilölle tai kenellekään muulle henkilölle.