Meri-Lapin alueella kiirettä
Lapin poliisin alueella poliisia työllistivät kotihälytykset, rattijuopumukset ja väkivallanteko. Etenkin Meri-Lapissa on ollut kiireinen vuorokausi.
Sähköpyörästä ei ollut pakomatkassa apua
Kokenut kenttäjohtaja valmistautui lauantai aamulla työvuoroonsa rutinoituneella tavalla. Alkulämmittelyt kenttäjohtaja oli suorittanut taittamalla työmatkan lihasvoimalla liikkuvalla polkupyörällään. Työvuoron alkuun kengät solmittiin, sillä koskaan ei tiedä mitä työvuoro tuo tullessaan. Puolilta päivin radiosta räsähti ilmoitus, jonka mukaan Kemissä Bilteman edustalta oli hetkeä aikaisemmin varastettu sähköpyörä. Pyörän haltuun saamiseen oli konna kehveli käyttänyt hetkeä aikaisemmin toisesta liikkeestä anastamaansa akkukäyttöistä kulmahiomakonetta. Noheva henkilökunta otti liikkeen kamerat haltuun ja havaitsi tekijän tositoimissa ja ilmoitti tuntomerkit ja poistumissuunnan paikalle rientäneelle partiolle. Kokeneen kenttäjohtajan haukan katseeseen tarttui konna kehveli pakomatkallaan pyörää polkien. Konnan epäonneksi, pyörän oikealla omistajalla oli avain hallussaan, jolla sähköavustuksen saa päälle, joten hänen oli tyytyminen omiin lihasvoimiinsa. Kenttäjohtaja singahti hetkeäkään epäröimättä telineistään konnan perään juosten, antaen samalla koordinaatteja autolla liikkeellä olevalla partiokaverilleen. Kenttäjohtaja sai partiokaverinsa kanssa motitettua konnan ja anastettua omaisuutta saatiin palautettua yli 3000 euron edestä oikeille omistajilleen. Konnan seuraava osoite oli Kemin poliisivankila, missä hän saa alkaa selvittämään rötöksiään.
Kotihälytykset työllistivät poliisia
Simossa ja Keminmaassa poliisia työllistivät kotihälytykset. Molemmissa tapauksissa alkoholilla oli osuutta asiaan ja sen seurauksena asunnoilla tuli riitaa. Tilanteen rauhoittamiseksi molemmilta paikoilta rähisijät päätyivät kiinniotettuina Kemin poliisivankilaan.
Meri-Lapissa jäi kiinni neljä rattijuoppoa
Poliisipartio suoritti Ylitorniolla Raanujärventiellä rattijuopumusvalvontaa 19.4.2025 kello 9.00. Paikalle pyyhälsi henkilöautollaan yli 60-vuotias nainen, joka puhalsi tuloksen 0.41 mg/l. Nainen päästettiin verikokeitten jälkeen vapaaksi ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Naista epäillään asiassa rattijuopumuksesta.
Poliisipartio pysäytti Kemissä Perämerentiellä 19.4.2025 kello 22.20 henkilöauton kuljettajan ajokunnon tarkastamiseksi. Henkilöautossa oli kuljettajan lisäksi kolme matkustajaa. Kuljettajalle suoritettu puhalluskoe oli nolla. Mies kieltäytyi huumausaineen pikatestistä, joten hänet vietiin verikokeisiin. Henkilöauto siirrettiin syrjemmäs ja autokunta jäi odottamaan kortillista kuljettajaa. Miehen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen ja huumausaineen käyttörikokseen.
Hätäkeskukseen tuli ilmoitus 19.4.2025 kello 23.05 Kemissä Syväkankaalla päihtyneestä henkilöauton kuljettajasta. Poliisipartio tavoitti henkilöauton Takajärventiellä pysäköintialueella peruuttamassa. Henkilöauton kuljettajaksi osoittautui poliisin entuudesta tuntema 31 -vuotias mies. Miehellä ei ole voimassa olevaa ajo-oikeutta ja hänen käyttämänsä auto on ajokiellossa. Miehelle suoritettu puhalluskoe oli 1.01 mg/l ja huumausaineen pikatesti osoitti positiivista kokaiinille. Miehen epäillään syyllistyneen asiassa törkeään rattijuopumukseen, huumausaineen käyttörikokseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta ja ajoneuvorikkomukseen.
Poliisipartio pysäytti Keminmaassa Lapintiellä 20.4.2025 kello 03.15 henkilöauton kuljettajan ajokunnon tarkastamiseksi. Kuljettajaksi osoittautui poliisin entuudesta tuntema 43 -vuotias mies. Miehellä ei ole voimassa olevaa ajo-oikeutta. Tämä oli miehelle seitsemäs kulkuneuvon kuljettaminen oikeudesta vuoden sisällä. Miehelle suoritettu puhalluskoe oli nolla, mutta huumausaineen pikatesti oli positiivinen amfetamiinille ja bentsodiatsepiineille. Miehen epäillään syyllistyneen asiassa rattijuopumukseen, huumausaineen käyttörikokseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta.
Posiolla kaksi rattijuopumusta
Posiolla poliisi suoritti rattijuopumusvalvontaa lauantaiaamuna. Ratsiaan ajoi henkilöauto, minkä kuljettajalle suoritettiin puhalluskoe. Kuljettaja puhalsi yli rattijuopumuksen ylittävän rajan. Poliisi tutkii asiaa rattijuopumuksena. Posion poliisi jatkoi rattijuopumusvalvontaa myöhemmin lauantaipäivällä. Tällöin ratsiaan saapui henkilöauto, minkä kuljettajalle suoritettiin puhalluskoe. Kuljettajan puhallustulos ylitti rattijuopumuksen rajan ja asiaa tutkitaan poliisissa rattijuopumuksena.
Kittilässä väkivallanteko
Kittilässä poliisi sai hätäkeskuksen kautta kiireellisen tehtävän sunnuntai yönä. Tehtävän mukaan mies on kohdistanut fyysistä väkivaltaa saman seurueen henkilöihin yksityisasunnossa. Paikalle päästyään poliisi otti kiinni tapahtumapaikalta epäillyn tekijän. Epäillyn tekijän käyttämä fyysinen väkivalta oli ollut sen kaltaista, että paikalle tuli myös ensihoito. Poliisi tutkii tapahtumaa tällä hetkellä pahoinpitelyrikoksina sekä vahingontekona.
