Keskusrikospoliisi on julkaissut tänään rikollisjärjestöä koskevan esitutkintapöytäkirjan. Siinä järjestöihin kuuluvien henkilöiden nimet on aiemmasta käytännöstä poiketen salattu.
Perusteina ovat eduskunnan oikeusasiamiehen ratkaisu ja se, että viranomaisten toimintaa ohjaavaa julkisuusperiaatetta pystytään toteuttamaan niin hyvin kuin mahdollista.
Eduskunnan oikeusasiamiehen mukaan (EOAK/4963/17) rikollisjärjestön jäsenyys on viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain mukaan ehdottomasti salassa pidettävä tieto.
Kun rikollisjärjestöihin kuuluvien henkilöiden nimet on salattu, epäiltyjen rikosten teonkuvaukset ja järjestöihin kuulumattomien henkilöiden nimet on ollut mahdollista jättää pöytäkirjassa salauksen ulkopuolelle. Tällä tutkinnanjohtaja on halunnut huomioida viranomaistoiminnan avoimuutta koskevan julkisuusperiaatteen.
Poliisin ratkaisusta riippumatta tuomioistuimet arvioivat tilanteen itsenäisesti oman erillisen julkisuuslakinsa näkökulmasta. Samoin tekee media omien journalististen ohjeidensa pohjalta.
Järjestäytyneen rikollisuuden tutkinta on Keskusrikospoliisin tehtävämääräyksen mukaisesti viraston ydintoimintaa. Kun tehdään pitkäkestoista ja paljon resursseja sitovaa tutkintaa, on olennaista, että kansalaisella on julkisuudenkin kautta mahdollisuus valvoa vallan ja julkisten varojen käyttöä.
Oikeusasiamies: Kaikista rikoksista ei pidä tiedottaa
Viime vuoden lopulla oikeusasiamies huomautti siitä, että poliisi tiedotti epäillystä rattijuoppoudesta (EOAK/4217/2018). Päätöksen mukaan tiedottamiselle ei ollut esitutkintalaissa määriteltyjä perusteita.
Niitä voivat olla tapauksen yhteiskunnallinen merkitys, sen herättämä yleinen mielenkiinto, rikoksen selvittäminen, rikoksesta epäillyn tavoittaminen, uuden rikoksen estäminen ja rikoksesta aiheutuvan vahingon estäminen.
Mitä tavanomaisemmasta ja vähäisemmästä rikoksesta on kyse, sitä vähemmän on yleensä tarvetta tiedottaa asianosaisia yksilöivistä tiedoista tai kattavan tarkasti rikosnimikkeistä, oikeusasiamies totesi. Yksilöiviä tietoja voivat olla muun muassa henkilön syntymäaika, sukupuoli ja kotipaikka.
Julkisuuslain lähtökohtana on hallinnon avoimuus
Viranomaistoiminnan lähtökohtana on aina julkisuus, ja sitä rajoitetaan vain välttämättömistä syistä ja vain lailla. Joissain tilanteissa julkisuusperiaate ja salassapitoon liittyvät säännökset törmäävät. Tämä vaatii pohdintaa, jotta molemmat voisivat toteutua yhteiskunnan kannalta mahdollisimman kestävällä tavalla.
Lainsäädäntö määrittää, mistä asioista poliisi voi kertoa ja mistä ei. Julkisuuslaki on ollut voimassa yli 20 vuotta. Julkisen ja salaisen rajapinnoista on keskustelu niin hallinnossa kuin mediassakin. Jokainen yksittäinen ratkaisu voi muuttaa perustavalla tavalla koko hallinnon toimintaa.
Poliisihallitus päivitti julkisuuskäsikirjan viime syyskuussa. Siihen on koottu tulkintaohjeita sekä eri oikeusasteiden ja ylimpien laillisuusvalvojien päätöksiä julkisuuslain soveltamisesta. Niitä on kertynyt lukuisia lain voimassaoloaikana eli 20 vuodessa. Tavoitteena on varmistaa, että kansalaisten oikeudet toteutuvat tasa-arvoisesti kaikkialla valtakunnassa. Jokainen virkamies vastaa kuitenkin omista päätöksistään itsenäisesti.
Ennakkoratkaisut ohjaavat hallinnon toimintaa
Oikeustoimittajien yhdistys on tehnyt käsikirjasta kantelun oikeusasiamiehelle. Olemme luonnollisesti valmiita muutamaan sen sisältöä, jos ylimmät laillisuusvalvojat niin edellyttävät.
Sama on tilanne, kun poliisin ja median välisiin tulkintaerimielisyyksiin saadaan ratkaisuja hallinto-oikeudesta. Uudet tulkinnat ja ratkaisut tuovat lisäväriä siihen pohdintaan, jota yksittäiset tutkinnanjohtajat, jotka esitutkintalain mukaisesti vastaavat omaan juttuunsa liittyvästä tiedottamisesta, tekevät.
Ennakkoratkaisuja tarvitaan. Siitä ollaan poliisissa ja mediassa täsmälleen samaa mieltä.Puntarissa ovat olleet jo mainittu lähtökohta viranomaisen toiminnan julkisuudesta ja toisaalta esitutkinnassa eri rooleissa olevien henkilöiden, eli epäiltyjen, uhrien ja todistajien, yksityisyydensuoja.
Tunnistamme hyvin ne haasteet, joissa nykyinen lainsäädäntö saattaa rajoittaa poliisin mahdollisuuksia kertoa rikoksista, estää niitä ennalta tai korjata huhuja ja vääriä tietoja. Tilanne voi vaikuttaa kielteisesti itse turvallisuuden lisäksi myös turvallisuuden tunteeseen.
Onkin hyvä, että julkisuuslaista ja sen soveltamisesta käydään laajempaa yhteiskunnallista keskustelua. Se tarjoaa samalla poliittisille päättäjille mahdollisuuden arvioida lainsäädännön uudistamistarpeita. Sille voisi olla tarvetta myös rikosten ennaltaehkäisyn näkökulmasta.
Niina Uskali,
poliisiylitarkastaja
Poliisin julkisuuslakikäsikirjatyöryhmän puheenjohtaja
Poliisihallitus
