Poliisin operatiivinen kenttätoiminta sekä toiminnan johtaminen on kehittynyt viimeisen parinkymmenen vuoden aikana huimin harppauksin. Poliisipartioiden toimintaa ulkona johtaa kenttäjohtaja, joka taas työskentelee yleisjohtajan suorassa alaisuudessa. Johtamistoimintaa tukee valtakunnallinen johto- ja tilannekeskusten verkosto. Käytännössä kaikilla poliisipartioilla on ajoneuvoissaan tekniikka, joka mahdollistaa paitsi suoran kommunikoinnin Virve-verkon sekä viestiblogien välityksellä kaikille valtakunnan poliisipartioille ja yksiköille, myös reaaliaikaisen tilannekuvan ylläpidon hätäkeskuksen välittämistä hälytystehtävistä sekä muiden poliisipartioiden reaaliaikaisesta sijainnista. Ajoneuvoihin asennetut etäyhteydet puolestaan mahdollistavat aiemmin poliisiasemalla tehtyjen paperitöiden, kuten esimerkiksi rikosilmoitusten ja sakkojen kirjoittamisen, suoraan poliisiautossa. Kirsikkana kakussa komeilee poliisille laissa suotu, maailmanlaajuisestikin arvioituna, aivan poikkeuksellisen laaja toimivalta. Poliisi nimittäin johtaa Suomessa esitutkintaa, mikä tarkoittaa kenttätoiminnassa, että työvuorossa olevalla yleisjohtajalla on toimivalta päättää muun muassa pakkokeinojen käyttämisestä.
Työskentelin ennen nykyistä tehtävääni poliisitarkastajana Poliisihallituksessa noin kahden ja puolen vuoden ajan. Tuolloinen poliisijohtaja ja nykyinen poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen mahdollisti minulle toimenkuvan jossa pääsin matkustamaan maailmalla sekä näkemään poliisitoimintaa Pohjoismaissa, Euroopassa, Turkissa ja Afrikassa. Viimeistään tällöin havaitsin, ettei yllä luettelemiani kenttätoiminnan kriittisiä menestystekijöitä ole kattavasti käytössä Suomen lisäksi oikeastaan missään muualla paitsi Baltian maissa, erityisesti Virossa. Senkin tietysti havaitsin, että omat resurssimme ovat kuin pisara meressä, kun niitä verrataan Berliinin 16 500 poliisiin tai Ankarassa kanssamme kokoustaneeseen 23 apulaispoliisipäällikköön.
Jos Suomen poliisi kilpailisi Formula1- sarjassa, tarkoittaisi se sitä, että ajaisimme Force India- tallin kilpurin jokaisessa aika- ajossa väkisin kympin sakkiin Mersujen, Ferrarien sekä muiden suurtallien seuraksi ja Lewis Hamilton tai Waltteri Bottas saisivat puristaa kisoissa aivan tosissaan pitääkseen meidät takanaan. Jossain vaiheessa tullaan kuitenkin tilanteeseen, jossa menestymisen ja suorituskyvyn ratkaisee käytettävissä oleva resurssi eli käytännössä poliisin henkilötyövuosien määrä.
Poliisin saatavuus on tänä päivänä melko hyvin turvattu isoissa kaupungeissa. Toisin on kuitenkin erityisesti harva-alueilla, jossa poliisipartion saapuminen kiireellisellekin hälytystehtävälle saattaa kestää yli tunnin. On sanomattakin selvää ettei näin saisi olla. Harvaan asutun maaseudun verkosto on hiljattain esittänyt, että poliisille säädettäisiin minimiaika, jonka kuluessa partion on oltava paikalla kiireellisimmissä hälytystehtävissä. Päätin uutisen huomattuani hieman selvittää asiaa ja kävin siitä keskustelua Twitterissä harva- alueiden haasteita ansiokkaasti esillä pitävien Kuhmon kaupunginjohtaja Tytti Määtän, Keskustan lappilaisen varakansanedustaja Mikko Kärnän sekä Kittilästä mielenkiintoa herättävällä tavalla somettavan Katja Kurkisen kanssa. Sain pian keskusteluun mukaan myös pelastus-ja ensihoidon asiantuntijoita sekä poliisi- ja harva-alueen asioissa hienoa journalismia tekevän Savon Sanomien toimittaja Asta Tenhusen. Keskustelussa selvisi verkoston esittävän poliisille lisää resurssia, joka osoitettaisiin harva-alueelle niin, että erikseen säädettävä minimiajoaika hälytystehtävissä saavutettaisiin. Tässä mallissa on kuitenkin mielestäni muutama perustavaa laatua oleva valuvika, jota käsittelen lyhyesti seuraavassa ajatuksella, että poliisilla todellakin olisi käytettävissään suurehko lisäresurssi nykyiseen verrattuna.
Ihan ensimmäiseksi tulee mieleen vanha sanonta ”sitä saat, mitä mittaat”. Minimiajoaikoja pyrittäisiin todennäköisesti ylläpitämään sijoittamalla poliisipartioita harva-alueille ”palokuntamallin” mukaisesti valmiuteen odottamaan kiireellistä hälytystehtävää sekä hälytyksen tullessa täyttämään minimiajan ajamalla tehtäväpaikalle suuremmalla liikenneriskillä. Toisekseen malli mitä luultavimmin tekisi hyvin toimivan yleis- ja kenttäjohtojärjestelmän osin tarpeettomaksi, koska poliisiasemilla tai partioautoissa kiireellistä tehtävää odottavia poliiseja olisi vaikea käyttää joustavasti muihin poliisitehtäviin. Kolmanneksi tulee mieleen käynnissä oleva voimakas kaupungistuminen. On nimittäin vaikea kuvitella, että esimerkiksi Lappiin kyettäisiin rekrytoimaan minimiajoaikojen täyttämiseen vaadittava suuri määrä uusia poliiseja koska myös poliisit ovat yksityishenkilöinä osa muuttoliikettä maalta kaupunkiin. Jokin vaikutus miniajoajalla olisi varmaankin myös poliisiasemaverkostoon sekä ylläpidettävien poliisiasemien määrään. Jo nyt poliisin budjetista hyvin suuri osa hupenee toimitilakustannuksiin.
Poliisi laskee nykyisessäkin järjestelmässään poliisipartioiden toimintavalmiusaikaa hälytystehtävissä. Toimintavalmiusajalla tarkoitetaan aikaa, joka kuluu tehtäväpaikalle saapumiseen siitä hetkestä, kun hätäkeskus jakaa tehtävän poliisille. Kiireellistä hälytystehtävää ei saa koskaan laittaa odotukselle, vaan sille on osoitettava heti tehtävälle lähtevä poliisipartio. Kiireettömät tehtävät pyritään puolestaan hoitamaan heti ensimmäisenä edelliseltä tehtävältä vapautuvan partion toimesta. Resursseja käyttää ja tehtäviä priorisoi kenttäjohtaja.
Kyse on siitä, että saat aina sitä mitä mittaat. Ja tietysti resursseista.
Seuraavaksi on varmaankin ihan aiheellista kysyä, että mitä se Huhtela sitten esittää vaihtoehdoksi, ellei ajatus minimiajoajoista kelpaa, koska jollain tavalla kansalaisten nykyinen paikoin epätasa-arvoinen asema poliisin saatavuuden osalta pitäisi korjata. Kaiken perustaksi esitän riittävää resursointia, poliisien määrän nostamista poliisiylijohtajan ilmoittamalle vähimmäistasolle 7 850 poliisiin nykyisen noin 7200 sijasta. Esitän myös maailman parhaan yleis- ja kenttäjohtojärjestelmän sekä käytettävissä olevan teknologian edelleen kehittämistä. Viimeiseksi esitän resurssien käytön joustavuuden lisäämistä, kutsuttakoon sitä tässä yhteydessä vaikkapa ratsuväentaktiikaksi. Jo tänä päivänä on muodostunut pysyväksi käytännöksi, että valtiovierailujen ja suurten yleisötapahtumien aikana Helsinkiin komennetaan merkittävä määrä joukkojenhallintaan koulutettuja poliiseja turvaamaan tapahtumia, koska jopa Helsingin poliisilaitoksen resurssit olisivat muutoin näihin tehtäviin riittämättömät. Viimeksi tämänkaltaisia komennuksia on tehty itsenäisyyspäivänä sekä aivan erityisesti kesän 2018 Yhdysvaltojen ja Venäjän presidenttien välisessä huippukokouksessa. Miksi emme voisi ajatella, että myös Lappiin sekä muualle harva-alueelle komennettaisiin aika ajoin eteläisestä Suomesta resurssia, jolla taattaisiin poliisin saatavuus sekä näkyvyys kaikkina vuodenaikoina mahdollisimman hyvin? Poliisi toimisi kuin Yhdysvaltojen ratsuväki aikoinaan, siirtyen ajoneuvoilla tehtäville kauas Lapin pääpoliisiasemalta, yöpyen alueella erikseen suunnitelluissa paikoissa ja palaten työvuorokierron päätyttyä takaisin pääpoliisiasemalle, josta suunnattaisiin vapaapäiviä viettämään, uutta työkiertoa odottamaan tai kotimatkalle. Olen aika vakuuttunut, että tämänkaltaiseen toimintaan löytyisi hallinnostamme runsaasti vapaaehtoisia. Jo kymmenestä poliisista voidaan muodostaa viisi poliisipartiota ja jo näinkin pieni lisäpanostus tarkoittaisi Lapissa isoa muutosta poliisin näkyvyydessä sekä kiireellisten hälytystehtävien suorittamisessa.
Voi olla etteivät ajatukseni ole millään tavoin parempia kuin Harvaan asutun maaseudun verkoston esittämät. Keskustelua sekä erikoisiakin avauksia kuitenkin tarvitaan, koska ilman näitä olisi myös hieno kenttäjohtojärjestelmämme jäänyt aikanaan syntymättä. Jos haluamme turvata poliisin hälytystoiminnan palvelut tasapuolisesti kaikille koko valtakunnassa sekä ajaa ”poliisiformulamme” kahteen ensimmäiseen riviin, tarvitaan suorituskyvyn luomiseen viime kädessä kuitenkin riittävä resurssi, minimissään se 7 850 poliisia.
Twitter: @HuhtelaJussi
Jussi Huhtela,
Ylikomisario
Helsingin johtokeskus
Helsingin poliisilaitos
