Breadcrumb

Blogs

Blogs

Priorisointi on vastuunkantoa

Tomi Vuori Published Date 31.12.2018 10.34 Blog

Suomen poliisin operatiivinen toiminta on hyvässä kunnossa. Poliisi on hyvin koulutettu ja asianmukaisesti varustettu. Sen johtamisjärjestelmä on niin ikään kunnossa. Yhteistyö eri turvallisuusviranomaisten ja muiden yhteistyökumppanien kanssa on huippua.

Tilanteen sitä edellyttäessä poliisi voi lain mukaan asettaa käsillä olevat tehtävänsä tärkeysjärjestykseen. Tämä on tietenkin järkeenkäypää. Hoidetaan ensin tärkein tehtävä, ja muut sitten tärkeysjärjestyksessä. Tehtäviä ei kuitenkaan saisi jättää kokonaan hoitamatta.

Edellä olevassa ei ole mitään kummallista, jos nyt ei oteta lukuun sitä, että Suomessa jää vuositasolla jopa noin satatuhatta hälytystehtävää tosiasiassa hoitamatta. Ihmiset jollakin tavoin kuitenkin hyväksyvät tämän; partio tulee kunhan ehtii. Isossa maassa se voi ottaa aikansa.

Asioita on kuitenkin syytä tarkastella myös vähän syvällisemmin, enemmän strategisella tasolla. Tiedossa on, että suomalainen poliisi on jopa pohjoismaisessa tarkastelussa, saati sitten laajemmassa eurooppalaisessa vertailussa, suhteellisesti pienin. Luottamus poliisiin on kuitenkin edelleen hyvin korkea. Pienillä voimavaroilla on pärjätty hämmästyttävän hyvin.

Vuosien mittaan tavaksi on tullut, että poliisi valittelee talousarvioesityksen käsittelyn yhteydessä voimavarojensa vähyyttä. Tämä ei välttämättä ole ollut asialle eduksi. Viime aikoina omaksuttu parempi linja onkin se, että kerrotaan avoimesti ja rehellisesti miltä toimintaympäristö näyttää, ja mihin turvallisuustasoon milläkin voimavaroilla päästään.

On hyvä, että asiat avataan päätöksentekijälle. Poliisi ei elä umpiossa. Totta kai me kaikki ymmärrämme ne haasteet, jotka valtiontalouteen liittyvät. Kestävyysvajeesta on käyty avointa yhteiskunnallista keskustelua. Poliisille tietenkin kävisi nykyistä paremmat voimavarat. Se ei kuitenkaan ole tämän kirjoituksen ydin. Tärkeätä on ymmärtää syvemmät kehitystekijät. Ne pakottavat priorisoimaan, myös strategisella tasolla.

Poliisilla on tavattoman paljon tehtäviä. Lisää tulee kaiken aikaa. Eduskunta säätää lait tehtävineen ja toimivaltuuksineen. Eduskunta päättää myös viime kädessä voimavaroista vahvistaessaan budjetin. Valtioneuvosto ministeriöineen esittelee lait ja talousarvion eduskunnalle, ja vastaa keskusvirastojen tulos- ja strategiaohjauksesta. Ylimmät laillisuusvalvojat sitten seuraavat lakien tinkimätöntä noudattamista.

Kun asioita tarkastellaan myös tällä tasolla, eikä konkreettisten hälytystehtävien kautta, havaitaan, että poliisi elää hyvin hankalassa yhtälössä. Tehtävien ala on hyvin laaja, uusiin tehtäviin ei käytännössä osoiteta lainkaan lisäresursseja, ja varsinkin rikosprosessin menetelmät ovat koko ajan muotosidonnaisempia ja hankalampia. Tietojärjestelmät ja toimitilat vievät armotta toimintaan osoitettua rahaa. Toimintaympäristö on sekin aiempaa haastavampi.

Tässä tehtävien ja voimavarojen epäsuhdassa käy kuten kylmään veteen jouduttaessa: verenkierto keskittyy kaikkein tärkeimpien elintoimintojen suojelemiseen. Sydäntä suojellaan ja lopulta raajat kylmenevät. Vähemmän tärkeä saa jäädä. Ollaan hypotremiassa. Se pakottaa priorisoimaan.

Poliisissa on jo pitkään kannettu huolta siitä, että mitä tavanomaisten massarikosten vähemmälle huomiolle jäämisestä seuraa. Miten käy luottamuksen, kun poliisi keskittyy vaikkapa järjestäytyneeseen rikollisuuteen, ja niihin hälytystehtäviin, joissa hätä ja välittömän avun tarve on suurin. Jotakin jää silloin huonommalle hoidolle. Se voi olla koulupoliisin työ tai vaikka polkupyörävarkauden selvittely. Ne tavalliset asiat, joilla voi olla suuri merkitys, se vähän pehmeämpi kosketus poliisiin.

Toivottavaa tietenkin olisi, että sama päätöksentekijä, joka on antanut rahat ja tehtävät, päättäisi myös siitä, mitä jätetään hoitamatta, jos kaikkea ei pystytä tekemään. Poliisi itse se ei kai oikein luontevasti voi olla. Asia oli esillä eduskunnalle annetun sisäisen turvallisuuden selonteon yhteydessä. Tässä suhteessa on nyt syytä asettaa paljon toivoa sisäministeriössä hyvässä vauhdissa olevalle strategiatyölle.

On ollut mielenkiintoista seurata julkista keskustelua rikosten esikäsittely -toiminnasta. On oikeastaan ihme, että häly nousi vasta nyt.

On rehellisesti sanottava, että myös Helsingin poliisilaitoksella on oma mallinsa. Poliisilaitos on yhdessä Helsingin syyttäjänviraston kanssa sopinut täysin yksimielisesti menettelystä juttujen mahdollisimman varhaiseksi rajoittamiseksi. Tässähän on tosiasiassa kyse nimenomaan priorisoinnista. Hypoterminen tilanne pakottaa valitsemaan, mihin ne tehtäviin nähden liian vähäiset voimavarat kohdennetaan. Syyttäjä tekee laissa olevan säännöksen nojalla päätöksen jutun rajoittamisesta, silloin kun se rikosprosessin näkökulmasta on tarkoituksenmukaista.

Kaikesta rationalisoinnista huolimatta on kuitenkin paikallaan korostaa, ettei mitään nurkkaa jätetä täysin hoitamatta. Sellainen olisi hyvin lyhytnäköistä. Se olisi taktinen virhe. Poliisin on paikallaan näyttää lippua aika ajoin koko toimialueellaan. Valvonta voi osua kohdalle missä vain.

Poliisin on pakko pärjätä sillä rahalla mikä sille on osoitettu. Tottakai yritämme kehittää toimintojemme kaikin tavoin. Poliisi ei kuitenkaan tee väärin priorisoidessaan tehtäviään, tapahtuipa tämä millä tasolla tahansa. Tehtävien ja voimavarojen aivan Ilmeisestä epäsuhdasta huolimatta tuleen ei saa jäädä makaamaan. Priorisointia koskeva päätöksenteko on vastuunkantoa. Tämä on kyllä avoimesti pystyttävä kertomaan.

Tomi Vuori,
Poliisikomentaja
Helsingin poliisilaitos