Helsingin poliisin kokenut seksuaalirikostutkija Maija Aunio pohtii blogissaan, millaisen tunteiden ja tilanteiden kirjon hän on kohdannut työssään.
Miltä minusta tuntui silloin,
kun rikoksesta epäilty, joka kuulustelussa ensimmäisessä lauseessaan itsekriminointisuojan ymmärtäen myönsi käyttäneensä lasta seksuaalisesti hyväkseen, pyysi itkien apua?
kun raiskauksen uhri pääsi tuomioistuimen syylliseksi toteaman epäillyn maksamilla korvauksilla maailman toiselle laidalle tapaamaan läheistä sukulaistaan, jota ei ollut vuosiin nähnyt?
kun tajusin, miten pienillä ilmeillä, eleillä tai viattomalta tuntuvalla kysymyksellä, voin vahingossa johdatella lasta videokuulustelussa, joka joissakin tapauksissa on ainut todiste tämän lapsen joutumisesta rikoksen uhriksi?
kun katsoin rikoksesta epäiltyjen tietokoneilta löytyneitä, lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä esittäviä kuvia, joissa kuvan tarkkuuden voi päätellä esimerkiksi pienistä, silmin selvästi havaittavista verisuonista genitaalialueen ihon pinnalla?
kun pitkän työrupeaman viimeisessä kuulustelussa aloin nauraa yhdessä rikoksesta epäillyn ja hänen avustajansa kanssa epäillyn kertoessa asiallisesti ketunhäntäisestä anaalitapista, ulostetahroista ja anopin kurkistelusta makuuhuoneen ovella?
kun otin rikosilmoituksen vastaan juuri 18 vuotta täyttäneeltä nuorelta, joka oli nyt aikuiseksi tultuaan päättänyt sittenkin kertoa lähes koko elämänsä kestäneestä, oman isänsä brutaalista seksuaalisesta hyväksikäytöstä vain pelastaakseen vielä isän luokse ”helvettiin” jääneet sisarensa?
kun selvisi, että abortoitu sikiö, jonka olin itse käynyt hakemassa sairaalasta DNA-tutkimuksia varten, ei ollutkaan seuraus tuntemattomien miesten tekemästä ”puskaraiskauksesta” vaan liittyi ”uhrin” ja hänen työkaverinsa kuumaan – mutta aviopuolisoa pettävään – lemmenyöhön?
kun lopetin törkeästä seksuaalirikoksesta epäillyn tietokoneelta löytyneiden, täysin inhimillisyyden rajat ylittävien, kuvottavien ja pieniä lapsia sisältävien videoiden katselun mennäkseni rikosilmoitusten vastaanottoon keskustelemaan keski-ikäisen aikuisen kanssa huonon käytöksen ja seksuaalisen ahdistelun välisestä, veteen piirretystä viivasta?
kun juuri aikuisuuden kynnyksen ylittänyt nuori mies tajusi kuulustelun jälkeen, että hänen asemansa rikoksesta epäiltynä seksuaalirikoksessa voi viedä karille pienestä lapsesta asti haaveena olleen ammatin?
kun lähes täysi-ikäinen asianomistaja, jonka oma isä oli käyttänyt häntä lähes vuosikymmenen seksuaalisesti hyväkseen ja ”kasvattanut” omaksi seksikumppanikseen, tuli hymyssä suin oikeuden istuntoon kantaen kainalossaan pehmolelua, joka liittyi olennaisesti tämän nuoren kokemiin rikoksiin?
kun asiaomistajakuulusteluun tullut kansalainen halasi kuulustelun jälkeen ja sanoi: ”Kiitos, minulle tuli hyvä olo.” Ja tämä siitäkin huolimatta, että kuulustelun edetessä lisätietoja saadessani kerroin hänelle, ettei asiassa täyty tunnusmerkistön mukainen rikos?
kun huoltajuuskiistan jälkimainingeissa lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä rikosilmoituksen tehnyt äiti ei halunnut lukuistenkaan selitysten jälkeen hyväksyä, että näyttöä isän tekemästä rikoksesta ei yksinkertaisesti ole?
…silloin, kun, kun, kun.
Tunteiden tunnistaminen on inhimillisen ammattilaisen merkki
Olen valmistunut poliisiksi vuonna 1998. Vuodesta 2000 olen toiminut rikostutkijana Helsingin poliisin väkivaltarikosyksikössä, ja siitä ajasta kohta 14 vuotta tutkien päätyönäni seksuaalirikoksia. Mitäkö siis olen rikostutkijana ehtinyt tuntea?
Esimerkiksi avuttomuutta, häpeää, hämmennystä, vihaa, epäonnistumista, lohduttomuutta, surua, ärtymystä, epäuskoa, voimattomuutta ja väsymystä.
Mutta myös iloa, myötätuntoa, voitonriemua, helpotusta, inhimillisyyttä, onnistumisen tunnetta, hyväksymistä, kiitollisuutta, naurua ja kokemuksen jalostamaa ammattiylpeyttä.
Tunteita on enemmän kuin näkyvän valon spektrissä on kirkkaita värejä. Ja olen siitä ylpeä.
Vaikka kyynisyys on myös tunne, sillä on taipumusta imeä värit muista tunteista. Kun ei tunne enää mitään muuta, kuin kyynisyyttä, on peli menetetty. Silloin jäljellä jää vain väri musta.
Hyväksytään siis erilaiset tunneskaalat ja hienosäädetään niistä käyttöömme vielä ne erityiset ainesosat, jotka tekevät meistä entistä taitavampia rikostutkijoita. Tunteiden tunteminen ja tunnistaminen on inhimillisen ammattilaisen merkki. Annetaan siis tunteiden tuntua!
Maija Aunio
vanhempi rikoskonstaapeli
seksuaalirikosjaos
rikostutkintayksikkö
Helsingin poliisilaitos
Maija Aunio valittiin Stadin skoudeksi vuonna 2021 yhdessä kollegansa rikosylikonstaapeli Jari Kyllösen kanssa. Aunio jakaa nuorille tietoa muun muassa seksuaalisesta itsemääräämisoikeudesta Pidä huolta -konserteissa. Aunio vetää myös poliisin post-traumatyöpajoja, joissa osallistujat voivat käsitellä työhön liittyviä henkisesti kuormittavia kokemuksia.
