Mediassa on taas kerran virinnyt keskustelu koulukiusaamisesta ja miten siihen tulisi reagoida eri tahojen toimesta. Poliisilla on koulukiusaamisessa oma roolinsa, etenkin kun miltei kaikki koulukiusaamisen alle luettava toiminta täyttää yleensä jonkin rikoksen tunnusmerkistön. Poliisin puuttumismahdollisuudet vain eroavat radikaalisti sen mukaan, onko epäilty täyttänyt jo 15 vuotta vai ei.
Tässä kirjoituksessa kohdistan huomioni jo tapahtuneen rikoksen selvittelyyn, jossa rikolliseen tekoon epäilty on alle 15-vuotias. Tarkoituksenani on avata sitä toimintaympäristöä ja lainsäädäntöä, mihin perustuen poliisi suorittaa omia toimiaan näissä tapauksissa. Paras vaihtoehto puuttua alaikäisten rikollisuuteen ja myös koulukiusaamiseen on luonnollisesti erilainen ennalta estävä toiminta ja olosuhteiden järjestäminen sosiaalipoliittisesti siten, että alaikäisten rikollisuus saadaan minimiin. Eroon siitä ei kuitenkaan päästä kokonaisuudessaan koskaan, jonka takia tulee olla toimintamallit ja lainsäädäntö kunnossa myös tältä osin.
Suurin osa alaikäisten rikollisuudesta on ohimenevää ymmärtämättömyydestä ja ajattelemattomuudesta johtuvaa toimintaa. Tämän takia on myös asetettu tietty syyntakeisuusikäraja sekä säädetty alaikäisen oikeudellisen erityisaseman huomioon ottavaa erityissääntelyä. Tosin koulukiusaamista ei välttämättä voida pitää täysin ohimenevänä ilmiönä, koska myös aikuisten työpaikkakiusaaminen on vähintään yhtä yleistä. Se voi myös pitää sisällään hyvin eritasoista toimintaa, joka vaihtelee asiattomasta käyttäytymisestä ylitörkeisiin rikoksiin.
Voimassa oleva lainsäädäntö paaluttaa ne toimenpiteet, joihin poliisi voi ja poliisin tulee ryhtyä.
Vaikka koulukiusaaminen terminä koetaan joidenkin mielestä asiaa vähättelevänä, ei termeihin liittyvä metakeskustelu vaikuta poliisin toimintaan mielestäni nykypäivänä millään tavalla. Poliisi peilaa tekoja aina rikosten tunnusmerkistön kautta ja voimassa oleva lainsäädäntö paaluttaa ne toimenpiteet, joihin poliisi voi ja poliisin tulee ryhtyä. En myöskään tiedä, mitä saavutettaisiin, jos koulukiusaamista alettaisiin kutsumaan esimerkiksi kouluväkivallaksi. Koulukiusaaminen tavoittaa terminä hyvin laaja-alaisesti sen toiminnan, jota koulussa toistuvasti tapahtuva asiaton toiminta, loukkaaminen, uhkaaminen, väkivalta ja muu rikollinen toiminta pitää sisällään. Ratkaisevampaa viranomaisten koulukiusaamisen vastaisen toiminnan kannalta onkin lainsäädäntö, osaaminen ja teot.
Poliisille kirjatut koulukiusaamiseen liittyvät rikokset voivat sisältää hyvinkin erilaisia rikoksia. Koulukiusaaminen voidaan jakaa esimerkiksi fyysiseen, psyykkiseen ja sosiaaliseen kiusaamiseen, jossa kyse on toistuvasta sekä systemaattisesta toiminnasta. Koulukiusaamiseen liittyvässä rikollisuudessa voi tulla kyseeseen esimerkiksi kunnianloukkaus, laiton uhkaus, pahoinpitely, vahingonteko, vainoaminen tai törkeä pahoinpitely. Lisäksi on tyypillistä, että kiusaamiseen liittyy useita henkilöitä. Tämän huomioiminen voi tosin olla rikosoikeudellisesti, mutta myös koulun toiminnassa haastavaa.
Tulee myös erottaa ne tapaukset koulukiusaamisesta, joissa kyse ei ole toistuvasta toiminnasta, vaan esimerkiksi yksittäisestä tappelusta, johon molemmat ovat yhtä syypäitä. Helsingin nuorisoryhmälle tulevista kouluihin liittyvistä rikosilmoituksista noin puolet on eri asteisia pahoinpitelyjä, joista suurin osa on jotain muuta kuin kiusaamiseksi luokiteltavaa toimintaa. Luonnollisesti myös yksittäisten tilanteiden kohdalla yritetään selvittää, liittyykö tapaukseen pidempiaikaista kiusaamista. Tähän liittyen koulukiusaamisen yksi haaste onkin tapausten saaminen yleensäkin aikuisten tietoon.
Syyntakaisuuden yleinen 15 vuoden ikäraja
Syyntakeisuuden rajaksi asetettu yleinen 15 vuoden ikäraja on ollut voimassa jo rikoslain säätämisen myötä vuodesta 1894 lähtien, vaikka sitä onkin ehdotettu muutettavaksi useamman kerran sen jälkeen. Vaikka rikoslaki asetti syyntakeisuuden rajaksi 15 vuotta, oli päävastuu 7‒14-vuotiaiden rikosasioista vuoteen 1943 asti poliisilla.
Tuota ennen tuomioistuin tuomitsi 7‒14-vuotiaita rikosprosessissa kasvatuslaitoksiin tai todistettavasti kuritettavaksi. Kyseisen muutoksen myötä alle 15-vuotiaiden rikolliseen tekoon syyllistyneiden päävastuu siirrettiin sosiaaliviranomaisille, jonka lisäksi rikoslaista poistettiin kurittaminen rangaistusmuotona 7‒14-vuotiailta. Asiaa edesauttoi vahvasti se, että vuonna 1936 säädettiin Suomen ensimmäinen lastensuojelulaki ja lastensuojeluorganisaatio alkoi toden teolla kehittyä.
Tuosta asti alle 15-vuotiaiden, mutta osittain myös 15‒17-vuotiaiden, rikollisuuden hoitaminen on ollut tietynlaista tasapainottelua rikos- ja lastensuojeluprosessin välillä. Päävastuu alle 15-vuotiaista on kuitenkin selvästi kohdistettu sosiaaliviranomaisille ja poliisi tutkii tämän ikäisten rikollisia tekoja vain tarvittaessa.
Poliisin velvollisuus tutkia alle 15-vuotiaan epäillyksi tekemä rikollinen teko
Poliisin roolista alle 15-vuotiaiden tapauksissa säädetään esitutkintalain 3 luvun 5 §:ssä. Lainsäätäjä on asettanut pääsäännöksi, että alle 15-vuotiaiden tekoja tutkitaan poliisin toimesta vain tarvittaessa. Sen pitäisi siten olla poikkeus poliisin toimintaan, eikä pääsääntö niin kuin 15–17-vuotiaiden ja täysi-ikäisten kohdalla.
Esitutkinnan tarpeellisuusarviointi tehdään seuraavilla perusteilla:
- Selvitetään, liittyykö tapaukseen 15 vuotta täyttäneitä rikoksesta epäiltyjä
- Asianomistajan pyynnöstä teolla menetetyn omaisuuden saamiseksi takaisin tai hänen vahingonkorvausoikeutensa toteuttamiseksi
- Menettämisseuraamuksen edellytysten selvittämiseksi
- Epäiltyyn kohdistettavien lastensuojelutoimenpiteiden tarpeen tai muun epäillyn etuun liittyvän selvittämistarpeen vuoksi
Niissä tapauksissa, joissa alle 15-vuotiaiden rikolliseen tekoon epäiltyjen lisäksi saadaan selville 15 vuotta täyttäneitä epäiltyjä, voidaan kuulustella käräjäoikeuskäsittelyä varten myös alle 15-vuotias epäilty. Hänet esimerkiksi kuullaan videolle ja kyseistä videota käytetään todisteena käräjäoikeudessa. Lapsi voidaan tosin kutsua saliinkin, jos hän on käsittelyyn mennessä täyttänyt jo 15 vuotta.
Toisen kohdan mukaiset omaisuuteen ja vahingonkorvauksiin liittyvät asiat voivat tulla kyseeseen useiden erilaisten rikosten kohdalla. Poliisilla on esimerkiksi mahdollisuus suorittaa kotietsintä anastetun omaisuuden löytämiseksi ja palauttamiseksi omistajalle, vaikka kyseessä olisikin alle 15-vuotias rikolliseen tekoon epäily. Vahingonkorvaukset taas voivat tulla kyseeseen esimerkiksi vahingoitetun omaisuuden tai pahoinpitelyssä syntyneiden fyysisten vammojen sekä muiden kulujen vuoksi, jotka vaativat tarkempaa selvittelyä poliisin toimesta.
Käytännössä vahingonkorvausten saaminen on heikolla pohjalla, jos alle 15-vuotiaalla rikolliseen tekoon epäillyllä tai hänen vanhemmillaan ei ole haluja tai kykyä korvata.
Toimivin keino on käytännössä ollut koulukiusaamiseen liittyvissä rikoksissa, mutta myös muutoin, asian ohjaaminen sovitteluun. Kyseissä menettelyssä voidaan sopia korvauksista, mutta myös helpottaa kouluun palaamista sovinnon tekemisen myötä. Asian sovitteluun päätyminen perustuu kuitenkin kaikkien osapuolten suostumukseen ja siihen, että epäilty on pääosin myöntänyt menettelynsä. Läheskään kaikki tapaukset ei sinne tämän takia etene.
Tämän takia sopisi pohtia, tulisiko alle 15-vuotiaiden tapauksissa sovitteluun ohjaaminen olla velvoittavammalla pohjalla. Yritämme tällä hetkellä myös edistää Helsingissä mallia, jossa koulut tekisivät itse sovittelualoitteen jo varhaisessa vaiheessa sovittelutoimistolle.
Koska alle 15-vuotiaan rikolliseen tekoon epäillyn asia ei päädy käräjille ja tuomioon asti, jää vahingonkorvausten hakeminen siviilioikeudelliseksi riita-asiaksi, joka voi aiheuttaa merkittäviä lisäkustannuksia. Tuoreen tutkimuksen mukaan pääkäsittelyssä ratkaistun asian käsittelykustannukset ovat keskimäärin jopa 10 000 euroa, eikä riskiä osastakaan kustannuksista kannata pienen summan takia juuri ottaa.
Itselläni ei ole tiedossa yhtäkään tapausta, jossa muutaman satasen takia olisi lähdetty prosessaamaan siviiliteitse korvauksista. Lähinnä kyse on ollut useiden kymmenien tuhansien vahingoista. Tilanne on uhrin kannalta vähäisimmissä tapauksissa siten yleensä melko heikko ja toteamus alle 15-vuotiaan vahingonkorvausvastuusta jää vain toteamuksen tasolle.
Menettämisseuraamusasioina käsitellään tilanteet, joissa muuta kuin vähäarvoista omaisuutta on tarkoitus vaatia tuomioistuimessa valtiolle, vaikka asia ei muutoin etene epäillyn syyntakeettomuuden takia eteenpäin poliisilta. Kyse voi olla esimerkiksi rahana saadusta rikoshyödystä tai anastetuksi epäillystä riitaisasta omaisuudesta. Käytännössä nämä tilanteet ovat kokonaisuudessaan alle 15-vuotiaiden kohdalla äärimmäisen harvinaisia.
Harvinaisia ovat myös viimeisen kohdan mukaiset tilanteet, koska sosiaaliviranomaiset selvittävät joka tapauksessa omatoimisesti asiaa, kun asiasta on tehty lastensuojeluilmoitus. Säännös koskee kuitenkin nimenomaan erillistä pyyntöä, eikä poliisin oma-aloitteista velvollisuutta huomioida lastensuojelulliset asiat.
Lastensuojelullinen näkökulma on jokaisessa poliisin alaikäiseen kohdistamassa esitutkinnassa läsnä.
Sinänsä lastensuojelullinen näkökulma on jokaisessa poliisin alaikäiseen kohdistamassa esitutkinnassa läsnä ja lastensuojeluilmoitus voidaan tehdä jopa tapaukseen liittyvästä asianomistajasta, jos hänen katsotaan olevan sosiaaliviranomaisten tuen tarpeessa.
Erillisiä pyyntöjä tutkinnan suorittamiseksi sosiaaliviranomaisilta alle 15-vuotiaiden tapauksista en muista ryhmäni saaneen yhtään, oli kyse sitten koulukiusaamisesta tai rikoksista muutoin.
Kyseisessä kohdassa mainitaan myös muu epäillyn etuun liittyvä seikka. Se voi olla esimerkiksi erilaisten tukitoimien, kuten terveydenhuollon toimenpiteiden tarpeen selvittämistä, vaikka käytännössä myös tämä kuuluu ennemminkin sosiaaliviranomaisten hoidettavaksi, eikä siten juuri realisoidu poliisitoiminnassa.
Lisäksi voidaan yleisesti vielä todeta, että lainsäätäjä on todennut alaikäisiin liittyen, että jo pelkän kuulustelun suorittamisen tarpeellisuutta tulisi harkita. Riittävää voi olla yksinkertaisissa ja vähäisissä tapauksissa olla se, että poliisi on puhuttanut lapsen tapahtumapaikalla. Erikseen on vielä mainittu, että alle 12-vuotiaiden kuulusteluihin tulisi suhtautua varauksellisesti. Tällöin voi tiedustella esimerkiksi huoltajien kautta tapahtumienkulusta.
Poliisin menettely alle 15-vuotiaiden koulukiusaamiseen liittyvissä rikoksissa
Siinä missä poliisilla on suhteellisen toimivat pakkokeinot 15–17-vuotiaisiin liittyen, on poliisi käytännössä melko voimaton alle 15-vuotiaiden suhteen, vaikka kyseessä olisi vakavakin rikosepäily. Jo 15 vuotta täyttäneiden kohdalla kiusaaminen voi johtaa ääritapauksessa jopa epäillyn vangitsemiseen. Joskin tällainen on äärimmäisen harvinaista ja näissäkin koulukiusaamistapauksissa ensisijainen keino on sovitella asiaa. Joka tapauksessa rikosprosessuaaliset pakkokeinot puuttua toistuvaan koulukiusaamiseen ja sen jatkamisvaaraan ovat olemassa 15 vuotta täyttäneiden kohdalla.
Alle 15-vuotiaan koulussa epäillyksi tekemän rikollisen teon kohdalla ei ole vapauteen kohdistuvien pakkokeinojen puolesta juurikaan merkitystä, mistä rikosnimikkeestä on kyse ja kuinka vakava teko on. Toki mitä vakavammasta rikosepäilystä on kyse, sitä vahvemmin se puoltaa selvittämistarvetta. Alle 15-vuotias voidaan noutaa esitutkintaan, jonka lisäksi häneltä voidaan ottaa esimerkiksi sormenjäljet, DNA-näyte, suorittaa kotietsintä, laite-etsintä puhelimeen tai kohdistaa jopa salaisia pakkokeinoja häneen, mutta vapauteen kohdistuvien pakkokeinojen osalta rajoitukset ovat tiukat.
On huomioitava, että lapsen epäillyksi tekemän rikoksen toisena osapuolena on yleensä lapsi, jonka oikeudet on myös huomioitava.
Tämä on sinänsä ymmärrettävää, koska kyseessä on lapsi, mutta kyseiset pakkokeinot ovat kuitenkin monesti pääroolissa erityisesti rikosten jatkamisvaaratilanteessa. Lisäksi on huomioitava, että lapsen epäillyksi tekemän rikoksen toisena osapuolena on yleensä lapsi, jonka oikeudet on myös huomioitava. Voidaankin todeta, että mitä enemmän korostetaan alaikäisen epäillyn oikeuksia, voi se samaan aikaan polkea yhtä lailla alaikäisen uhrin oikeuksia.
Käytännössä poliisille tehdään paljon rikosilmoituksia alle 15-vuotiaisiin liittyvistä koulukiusaamistapauksista, joita lainsäätäjä ei ole välttämättä tarkoittanut poliisin hoidettavaksi. Poliisi on tosin itse edistänyt tätä, koska esimerkiksi kouluissa tapahtuvaan rikollisuuteen liittyen poliisi kehottaa yleensä aina ilmoittamaan poliisille asiasta.
Ristiriitaista on tosin se, että jos teko täyttää pahoinpitelyn tunnusmerkistön ja uhri on alle 18-vuotias, on koulu lastensuojelulain mukaan velvollinen ilmoittamaan siitä poliisille, oli kyseessä yksittäinen tapaus tai pitkään jatkunut kiusaaminen. Epäloogista on tosin se, että ilmoitusvelvollisuus ei koske esimerkiksi laitonta uhkausta, ryöstöä, kiristystä tai vainoamista.
Poliisi voi selvitellä esitutkintalain tarveharkinnan mukaisesti koulussa tapahtuneen alle 15-vuotiaan epäillyksi tekemää rikosta, mutta asia ei etene syyttäjälle tai tuomioistuimelle. Keinona poliisilla on tarjota kuulustelu tai esimerkiksi moniammatillinen ankkuripuhutus, joka onkin toimiva vaihtoehto useimpien lasten kohdalla. Mutta näin ei ole kaikissa tapauksissa, vaan lapsi jatkaa rikoskierrettä poliisin ja muiden viranomaisten puhutuksista huolimatta.
Tilannetta voidaan kuvata kärjistetyllä esimerkillä siten, että alle 15-vuotias lapsi voi kohdistaa väkivaltaa, vaikka joka päivä koulussa toisia lapsia kohtaan ilman, että poliisin toimenpidemahdollisuudet muuttuvat. Käytännössä poliisi voi kirjata uusia rikosilmoituksia, kuulla osallisia aina uudelleen ja kehottaa rauhoittumaan, mutta mitään rikoskierteen katkaisevia pakkokeinoja ei kuitenkaan ole käytössä niin kuin 15 vuotta täyttäneiden kohdalla.
Poliisin rooli tulevaisuudessa alle 15-vuotiaiden koulukiusaamistapauksissa
Koulukiusaamiseen liittyen vastuu tilanteesta on jakautunut kolmen eri viranomaisen kesken, jonka lisäksi asiaa on luonnollisesti yleensä selvittelemässä vanhemmat, mutta myös erilaiset sidosryhmät.
Koululla on perusopetuslain mukainen velvollisuus turvata koulunkäynti, jota tukee erilaiset oppilashuolto- ja kurinpitotoimet. Sosiaaliviranomaiset hoitavat koulukiusaamistapauksia yleensä avohuollon tukitoimenpitein, jos lapsi yleensäkään otetaan lastensuojelun asiakkuuden piiriin. Ymmärtääkseni on erittäin harvinaista, että alle 15-vuotias kiusaaja otettaisiin huostaan pelkästään koulukiusaamiseen perustuen, joten se ei ole kuin täysin viimesijainen vaihtoehto niin kuin vangitseminenkin 15 vuotta täyttäneiden kohdalla.
Poliisin roolia on selvitetty yllä ja se on alle 15-vuotiaiden kohdalla suhteellisen suppea. Jos tätä halutaan muuttaa, tarkoittaisi se käytännössä syyntakeisuusikärajaan kajoamista ja vastuun siirtämistä sosiaaliviranomaisilta takaisin poliisille. Tämä on kovin epätodennäköinen vaihtoehto. Yhtä epätodennäköistä on myös se, että poliisille säädettäisiin jotain erityisiä pakkokeinoja koulukiusaamiseen puuttumiseksi alle 15-vuotiaiden kohdalla.
Tämänhetkinen vastuunjako voi olla yhtäältä hyvä moniviranomaistoiminnan näkökulmasta, mutta voi aiheuttaa myös erilaista pompottelua viranomaisten välillä. Tätä ja yleensäkin kiusaamisen monisyiseen problematiikkaan puuttumista voi ehkäistä erilaiset sidosryhmät, kuten Aseman Lapsien pitkäkestoiseen kiusaamiseen puuttuva K-0.
Toimivampi vaihtoehto voisi olla jatkossa määrittää koulun turvaamisvelvoite sekä puuttumisvelvollisuudet riittävän tarkkarajaisesti ja kuvata myös sosiaaliviranomaisten rooli tarkemmin pitkään jatkuvan koulukiusaamistapauksen katkaisemisessa alle 15-vuotiaiden kohdalla. Unohtamatta tietenkään vanhempien ja sidosryhmien roolia tilanteen rauhoittamisessa.
Marko ”Fobba” Forss
tutkinnanjohtaja, rikoskomisario
Helsingin poliisilaitoksen Rikostutkintayksikön nuorisoryhmä
Helsingin poliisin rikostutkinnan blogissa kirjoitetaan pääkaupungin ajankohtaisista rikostapauksista ja -ilmiöistä, rikostutkinnan arjesta sekä tuodaan yhteiskunnalliseen keskusteluun rikostutkinnan näkökulmia.
Helsingin rikostutkinta,
Rikostutkintayksikkö
Helsingin poliisilaitos
