Poliisi sai valmiiksi laajan esitutkinnan Hollannista Suomeen suuntautuneesta huumausainekaupasta

Julkaisuajankohta 19.1.2021 11.04
Uutinen

Keskusrikospoliisi ja Lounais-Suomen poliisilaitos ovat tutkineet yhdessä laajaa rikoskokonaisuutta, johon on liittynyt kokaiinin salakuljetusta Hollannista Suomeen ja sen levitystä Turun ja Helsingin seuduille.

Poliisi pääsi salakuljetusorganisaation jäljille alkukesästä 2020. Rajavartiolaitos profiloi poliisin tietojen perusteella kaksi hollantilaista miestä mahdollisiksi huumeiden salakuljettajiksi.

Poliisi sai selvitettyä, että epäillyt majoittuivat Helsingin keskustan hotellin, kahteen eri huoneeseen, joihin ja poliisi teki kotietsinnän, jossa takavarikoitiin 380 grammaa kokaiinia. Kiinniotot suoritettiin yhdessä Helsingin poliisilaitoksen kanssa. Huumeet oli salakuljetettu Suomeen kehonsisäisesti. 

– Tekotapana kehonsisäisesti huumausaineiden salakuljettaminen on hengenvaarallinen ja riskialtis. Huumausaineen pääseminen elimistöön johtaa suurella todennäköisyydellä salakuljettajan kuolemaan, sanoo tutkinnanjohtaja, rikostarkastaja Aki Lahtinen Keskusrikospoliisista.

Kokaiinitakavarikko käynnisti laajan esitutkinnan, jossa poliisi on pystynyt selvittämään neljä aikaisempaa huumausaineiden maahantuontikertaa vuosien 2019–2020 aikana. Esitutkinnassa on myös selvitetty huumausaineiden levitystä Suomessa, ja poliisi on pystynyt puuttumaan suomalaisten epäiltyjen johtamiin huumeiden levitysorganisaatioihin Turussa ja Helsingissä. 

Esitutkinnan perusteella hollantilaisten epäillään aloittaneen huumausaineiden levityksen internetin kautta luodun kontaktin kautta Turun seudulla, josta oli vuokrattu myös varastoja pitkäaikaiskäyttöön. Huumausainemarkkinan laajentamiseksi epäillyt olivat aloittamassa huumausaineiden levitystä pääkaupunkiseudulle ja kiinniottopäivänä epäillyt olivat tehneet kokaiinin säilytystä varten pitkäaikaisen vuokrasopimuksen varastotiloihin Helsingissä.  

Esitutkinnassa on selvitetty, että kokaiinia on tuotu maahan noin 2100 grammaa vuoden aikana. Tutkintavankeudessa on ollut tai on edelleen neljä henkilöä, joista kolme on hollantilaista vähän yli 20-vuotiasta miestä. Lisäksi pidätettynä tai kiinniotettuna on ollut viisi muuta henkilöä. Poliisi on takavarikoinut kokaiinia noin 400 grammaa, käteistä rahaa noin 35 000 euroa, vähäisen määrän amfetamiinia ja muita huumausaineita sekä kymmeniä lääkepillereitä. Rikoksilla on hankittu noin 225 000 – 250 000 euron rikoshyöty.

– Tutkinnassa tehtiin aktiivista ja reaaliaikaista yhteistyötä Europolin, siellä työskentelevien Hollannin ja Suomen poliisiyhdysmiesten ja Hollannin poliisin kanssa tiedonvaihdon ja poliisioperaatioiden valmistelun suhteen. Suomen poliisi muun muassa osallistui elokuussa 2020 Hollannin Utrechtissä Hollannin poliisin suorittamiin epäiltyjen hollantilaisten henkilöiden kotietsintöihin, Lahtinen kertoo.

Esitutkinta siirtyi Länsi-Suomen syyttäjäalueelle syyteharkintaan tänään tiistaina 19.1.
 

Keskusrikospoliisi Rikokset ja tutkinta Uutinen