Neljän palvelupisteen ovet pysyvät suljettuina

Julkaisuajankohta 10.3.2021 15.18
Uutinen

Itä-Uudenmaan poliisilaitos sulki neljän palvelupisteensä lokakuussa 2020 koronavirusepidemian takia. Nyt Nurmijärven ja Loviisan poliisiasemien poliisi- ja lupapalvelujen sekä Mäntsälän ja Keravan palvelupisteiden lupapalvelujen sulkua jatketaan 29.8.2021 asti.

Palvelupisteiden sulkua jatketaan kahdessa jaksossa. Huhti-toukokuussa ovet pidetään kiinni koronavirusepidemian leviämisen rajaamiseksi. Kesäkuusta elokuuhun kyseiset palvelupisteet ovat perinteisesti olleet henkilökunnan lomapoistuman takia kesätauolla, niin tänäkin vuonna.
Tulevan kesäkauden odotetaan olevan koronaepidemian hellittäessä palvelujen kysynnän osalta kiireinen.

– Jotta pystymme tarjoamaan asiakkaille parhaat mahdolliset palvelut kokonaisuuden näkökulmasta, meidän on suljettava pienempiä toimipisteitä ja keskitettävä henkilöstö keskittämistä suurempiin palvelupisteisiin, sanoo komisario Markku Koskimäki, joka johtaa Lupapalvelusektoria.

Suosittelemme ajanvarausta ja nettiasiointia

Koronavirusepidemian takia suosittelemme lupapalveluiden asiakkaille ajanvarausta. Ajan voi varata poliisin sähköisessä asiointipalvelussa tai valtakunnallisesta neuvontanumerosta 0295 41 9 800.

Lupapalvelut vuoronumerolla toimivat edelleen Hyvinkäällä, Järvenpäässä ja Porvoossa. Vantaan lupapalvelupisteessä palvellaan toistaiseksi vain ajanvarausasiakkaita Uudenmaan kokoontumisrajoitusten takia. Poikkeuksena ovat asiakkaat, jotka tulevat noutamaan palautettavaa ajolupaa, valmista asiakirjaa tai väliaikaista henkilöllisyystodistusta.

Myös rikosilmoitukset suositellaan tekemään mahdollisuuksien mukaan poliisin sähköisessä asiointipalvelussa. Rikosilmoitusten tekeminen onnistuu paikan päällä Hyvinkään, Järvenpään, Porvoon poliisiasemilla sekä Vantaan pääpoliisiasemalla Rahtitiellä. Rikosilmoitusasioissa palvellaan vuoronumerolla. 

Huomioi turvallinen asiointi

Huomaathan, että tiloissamme on voimassa tilakohtaiset rajoitukset siitä, montako henkilöä tilassa saa oleskella yhtä aikaan. Pyydämme ottamaan nämä huomioon. Huolehdithan käsihygieniasta ja käytäthän maskia, kun asioit meillä.

Itä-Uudenmaan poliisilaitos Kerava Loviisa Mäntsälä Nurmijärvi Poliisin lupapalvelut Uutinen