Helsingin hallinto-oikeuden päätös esitutkintapöytäkirjojen julkisuudesta

Julkaisuajankohta 17.12.2020 16.47
Uutinen

Helsingin hallinto-oikeus on 17.12.2020 antamallaan päätöksellä kumonnut Keskusrikospoliisin päätöksen asiakirjajulkisuutta koskevassa asiassa.

Asiassa oli kysymys siitä, että Keskusrikospoliisi ei ollut luovuttanut toimittajalle tämän pyytämiä esitutkintapöytäkirjoja kokonaisuudessaan, vaan oli peittänyt niistä nimitiedot sellaisista henkilöistä, joiden poliisi oli epäillyt kuuluvan järjestäytyneeseen rikollisryhmään. 

Keskusrikospoliisin päätöksen taustalla oli mm. poliisin julkisuuskäsikirja sekä eduskunnan oikeusasiamiehen päätös, jonka mukaan kyseisiä tietoja on pidettävä viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (julkisuuslaki) perusteella salassa pidettävinä tietoina. Hallinto-oikeus katsoi, ettei Keskusrikospoliisi ole voinut kieltäytyä luovuttamasta nimitietoja.

Poliisihallitus on Eduskunnan oikeusasiamiehen tavoin painottanut julkisuuslain uudistuksen tärkeyttä. Sitä odoteltaessa on erittäin tärkeää, että julkisuuslain pakottavien säännösten tulkinnasta saadaan lisää oikeuskäytäntöä. Hallinto-oikeuden ratkaisu poikkeaa kuitenkin samaa teemaa koskevasta aikaisemmasta hallinto-oikeuskäytännöstä.  

Poliisihallitus täsmentää tarvittaessa linjauksiaan
Poliisihallitus perehtyy kyseiseen ratkaisuun yhdessä Keskusrikospoliisin kanssa. Samalla arvioidaan, onko asiassa perusteltua pyytää valituslupaa korkeimmalta hallinto-oikeudelta oikeustilan selventämiseksi ja ohjaavan tuomioistuimen ennakkopäätöksen saamiseksi. 

Mikäli ratkaisuun ei haeta muutosta, Poliisihallitus arvioi ja tarvittaessa muuttaa tai täsmentää julkisuuskäsikirjan linjauksia. 

Poliisihallitus korostaa, että julkisuuskäsikirja on elävä dokumentti, joka muuttuu jatkuvasti oikeuskäytännön mukana.

Poliisihallitus Poliisin toiminta ja kehittäminen Uutinen