Rahapelaamisen maksuliikenne-estot tulevat voimaan vuoden 2023 alusta

Julkaisuajankohta 9.12.2022 8.30
Uutinen

Rahapeliongelmat näyttävät keskittyneen aiempaa vahvemmin verkkopelaamiseen ja erityisesti sellaisille rahapelisivustoille, joilla ei ole Manner-Suomessa arpajaislain mukaan oikeutta toimeenpanna tai markkinoida rahapelejä. Näille sivustoille pelaavien osuus aikuisväestöstä on viime vuosina vakiintunut noin 5-6 prosenttiin. Poliisihallituksen arpajaishallinto arvioi, että Manner-Suomen ulkopuolelle hävitään verkkopeleissä vuosittain noin 250-300 miljoonaa euroa.

Tavoitteena haittojen ehkäisy, kuluttajien suojeleminen

Rahapelaamisen maksuliikenne-estot tulevat voimaan vuoden 2023 alussa. Maksuliikenne-estojen tavoitteena on vaikuttaa Manner-Suomen rahapelitarjontaan, koska tarjolla oleviin rahapeleihin ja niiden saatavuuteen ja saavutettavuuteen vaikuttamalla voidaan tehokkaalla tavalla ehkäistä haittoja. Manner-Suomen ulkopuolista rahapelaamista ei ole rajoitettu ja säännelty arpajaislailla. Sen sijaan rahapelien saatavuutta on päätetty rajoittaa pelaajien suojelemiseksi rahapelaamisesta aiheutuvilta haitoilta ja yksinoikeusjärjestelmän turvaamiseksi. 

Maksuliikenne-estoilla on todennäköisesti suurempi merkitys haittojen ehkäisyssä kuin niiden vähentämisessä. Estot vaikuttavatkin todennäköisesti vahvemmin satunnais- ja kohtuupelaajiin ja lisäävät tietoisuutta ulkomaille pelaamiseen liittyvistä kuluttajansuojan riskeistä. Paljon pelaaviin sekä riski- ja ongelmapelaajiin kohdentuva vaikutus sen sijaan on luultavasti pienempi, Poliisihallitus arvioi. 

Pelaajilta lähtevää rahaliikennettä rahapeliyhtiöille rajoitetaan

Maksuliikenne-estoilla rajoitetaan pelaajalta lähtevää rahaliikennettä niille rahapeliyhtiöille, jotka ovat saaneet Poliisihallitukselta kieltopäätöksen arpajaislain vastaisesta markkinoinnista. Vuoden 2023 alusta maksuliikenne-estot koskevat ainakin rahapeliyhtiöitä Nordic Tech Services N.V. ja Viking Technology N.V., joille annettu kielto markkinoida rahapelejä jatkuu vähintään 4.5.2023 saakka. Tällä hetkellä mahdollisesti kieltopäätökseen päätyvä hallintoprosessi on käynnissä viiden ulkomaisen rahapeliyhtiön kanssa.

- Maksuliikenne-estojen voidaan olettaa vähentävän yksinoikeusjärjestelmän ulkopuolisten rahapeliyhtiöiden halukkuutta kohdistaa markkinointia mannersuomalaisille pelaajille, ylitarkastaja Juhani Ala-Kurikka Poliisihallituksen arpajaishallinnosta toteaa. Maksuliikenne-estot kohdistetaan niihin rahapeliyhtiöihin, joiden Poliisihallitus on kieltopäätöksessä todennut markkinoivan rahapelejä arpajaislain vastaisesti, Ala-Kurikka jatkaa.

Poliisihallitus voi kieltää maksutapahtumia

Maksuliikenne-estojen toteutumisen kannalta maksupalveluntarjoajat ovat avainasemassa, sillä niillä on velvollisuus estää maksut Poliisihallituksen edellyttämällä tavalla.  Maksupalveluja ovat esimerkiksi tilisiirrot, maksukorttimaksut ja suoraveloitus. Mikäli maksuja ei estetä maksuliikenne-estojen mukaisesti, Poliisihallitus voi kieltää maksupalveluntarjoajalta rahapelaamista koskevien maksutapahtumien käynnistämisen ja toteuttamisen. Kiellon tueksi voidaan asettaa uhkasakko.

Peliyhtiöitä koskeva maksuestolista on julkinen

Poliisihallitus julkaisee vuoden alussa maksuestolistan, jolla oleville yhtiöille menevät rahapelaamiseen liittyvät maksut tulisi maksupalveluntarjoajien toimesta estää. Maksuestolista ja lisätietoja maksuliikenne-estoista julkaistaan tammikuun 2023 aikana osoitteessa poliisi.fi/maksuliikenne-estot/. 
 

Poliisihallitus Rahapelien valvonta Uutinen