Poliisin valvonnan tavoitteena estää onnettomuuksia liikenteessä

Julkaisuajankohta 28.4.2021 10.13
Uutinen

Poliisi valvoi ylinopeuksia valtakunnallisesti 19.-25.4. erityisesti pääteillä. Valvontaa toteutettiin kaikkina vuorokauden aikoina kaikilla käytettävissä olevilla valvontakeinoilla ja -resursseilla.

- Poliisi on huolissaan viime aikaisesta kehityksestä, jossa kovat ylinopeudet ovat lisääntyneet. Valvontaviikolla lisättiin kiinnijäämisriskiä ja kohonneesta riskistä myös tiedotettiin, poliisitarkastaja Heikki Ihalainen Poliisihallituksesta sanoo.

Poliisin perinteiseen liikennevalvontaan käytettiin viikon aikana noin 5600 valvontatuntia ja tavoitettiin 2 060 ylinopeutta ajavaa sekä 65 etsintäkuulutettua henkilöä.

Poliisin automaattinen liikennevalvonta teki ennalta estävää työtä noin tuhannella valvontatolpalla sekä 26 automaattivalvonta-auton kalustolla.

Valvonnassa mukana myös siviilimallisia poliisiautoja

Poliisilaitokset ovat viestittäneet liikennevalvonnan tuloksista viikon aikana. 

- Toivottavasti pystyimme vaikuttamaan siihen tärkeimpään asiaan eli liikenneonnettomuuksien vähentämisiin. Puuttumalla kaikkiin ylinopeuksiin vaikutetaan myös samalla niihin kovimpiin ylinopeuksiin. Tällä kertaa pyrittiin kuitenkin saamaan törkeimmät nopeuden ylittäjät kiinni poliisin siviilimallisilla autoilla sekä etelän poliisilaitosten jo tälle vuodelle käyttöönottamilla poliisimoottoripyörillä, Ihalainen kertoo.

Heikki Ihalaisen mukaan kevätaikaan valvonta tulee erityiseen tarpeeseen, kun autoilijat vaihtavat kesärenkaisiin ja moottoripyöräilijät tulevat liikenteeseen.

- Tehostettua nopeusvalvontaa tehdään jatkuvasti muun liikennevalvonnan myötä ja perinteisellä liikennevalvonnalla saadaan tavoitettua myös päihtyneitä kuljettajia. Poliisilaitokset ovatkin tiedottaneet aktiivisesti myös näistä kuljettajista viime viikon aikana, Ihalainen sanoo.

Etusivun uutinen Liikenne Poliisihallitus Uutinen