Poliisi valvoo räjähteiden turvallisuutta työmailla

Julkaisuajankohta 3.9.2021 11.40
Uutinen

Poliisi toteuttaa 6.-12.9.2021 valtakunnallisen valvontaviikon räjäytystyömailla. Valvontaa tehdään yhteistyössä paikallisen aluehallintoviraston (AVI) kanssa.

Valvonnan tarkoituksena on kiinnittää huomiota räjähteiden turvalliseen säilyttämiseen ja käyttöön työmailla, käydä keskustelua toimijoiden kanssa sekä puuttua tehokkaasti havaittuihin epäkohtiin. Lisäksi tarkastetaan panostajien pätevyyskirjoja.

Poliisihallituksen poliisitarkastaja Marko Heikkilän mukaan vastaavanlaisia ei ole valtakunnallisesti järjestetty aiemmin. 

- Poliisi tekee säännöllisiä tarkastuksia työmaille, mutta nyt haluttiin saada valtakunnallista vaikuttavuutta asialle, Heikkilä sanoo. 

Heikkilän mukaan pääsääntöisesti urakoitsijat toimivat vastuullisesti eikä mitään suuria epäkohtia ole. Aika- ajoin kuitenkin työmailla sattuu räjähdysonnettomuuksia ja niiden yhteydessä toisinaan joudutaan käynnistämään rikostutkinta tapahtumien selvittämiseksi. 
- Räjähteitä joutuu vuosittain myös luvattomille teille, joten valvonnan avulla pyritään kiinnittämään huomiota myös säilytysturvallisuuteen, Heikkilä sanoo. 

Räjähteiden käsittelyyn vaaditaan erilaisia viranomaislupia, joita valvonnassa tarkastetaan. Samoin poliisi puuttuu havaitsemiinsa räjähdekuljetuksiin tieliikenteessä.

Etusivun uutinen Poliisihallitus Uutinen Valvonta- ja hälytystoiminta