Talvikelit vaativat talvirenkaat - poliisi arvioi käyttötarpeen

Julkaisuajankohta 2.3.2021 9.36
Uutinen

Talvirenkaita on uuden tieliikennelain mukaan käytettävä sään tai kelin edellyttäessä marraskuun alusta maaliskuun loppuun saakka.

- Uusi tieliikennelaki siis tiukensi vaatimuksia käyttää talvirenkaita marraskuun ja maaliskuun välisenä aikana. Myös marraskuussa ja maaliskuussa on jatkossa käytettävä talvirenkaita, jos sää tai keli sitä edellyttää, poliisitarkastaja Heikki Kallio Poliisihallituksesta sanoo.

Toisaalta muutos tarkoittaa myös sitä, että jos sää tai keli eivät edellytä talvirenkaiden käyttöä, kesärenkailla on luvallista ajaa talvellakin.

Mitä ovat siis sellaiset kelit, jotka vaativat talvirenkaita?

- Laissa tarkoitetaan sellaisia tieolosuhteita, joissa alueen tieverkolla, myös pienemmät tiet huomioon ottaen, olisi tarve käyttää talvirenkaita olemassa olevan tai mahdollisen liukkauden vuoksi, Heikki Kallio selventää.

Liikenteenvalvoja eli yleensä poliisi määrittelee yksittäistapauksessa, onko olosuhde sellainen, että talvirenkaita olisi käytettävä. Kallion mukaan kesärenkaiden käytöstä talvikeleillä on annettu marraskuun ja tammikuun välisenä aikana yhteensä 75 sakkoa ja 36 liikennevirhemaksua.

- Osa kesärenkailla talvikelillä ajaneista on aiheuttanut törmäyksiä tai ulosajoja. Siksi poliisi kehottaakin ihmisiä harkitsemaan tarkkaan ajamaan lähtemistä, jos kesärenkaat ovat alla.  

Uusi laki korostaa omaa vastuuta

Uuden tieliikennelain tarkoituksena on ollut korostaa tienkäyttäjän omaa vastuuta liikenteessä. Myös talvirengassäännöksessä luotetaan kuljettajan harkintaan.

- Silloin kun on liukasta, ei kesärenkailla saa ajaa.  Eli aamulla ei kannata lähteä ajamaan kesärenkailla, jos päivällä on odotettavissa lumisadetta tai muuten liukasta keliä. Jos liukas pääsee kuitenkin "yllättämään", ilman talvirenkaita ei tietenkään pidä lähteä ajamaan esimerkiksi takaisin kotiin, Kallio sanoo.

Jos tiellä on lunta, kysymyksessä on selkeä talvikeli. Mutta jos tie on osittain jäässä jossain satunnaisessa kohdassa yöpakkasen takia, kysymyksessä ei välttämättä ole talvikeli. 

- Kaikissa tapauksissa autoilijan on kuitenkin sovitettava ajonopeus olosuhteisiin nähden siten, ettei omaa ja muiden turvallisuutta vaaranneta, Kallio korostaa. 

Mitä uusi tieliikennelaki sanoo?

Uusi tieliikennelaki (729/2018) tuli voimaan 1.6.2020. Sen myötä talvirengassäännökset muuttuivat (105 §) seuraavasti:

Talviaikana käytettävät renkaat

Jos sää tai keli sitä edellyttää, marras-, joulu-, tammi-, helmi- ja maaliskuun aikana on käytettävä talvirenkaita, joiden kulutuspinnan pääurien syvyys on vähintään 3,0 millimetriä, seuraavissa ajoneuvoissa:

1) henkilöauto, jonka luokittelumassa on enintään 3,5 tonnia;

2) pakettiauto;

3) erikoisauto, jonka luokittelumassa on enintään 3,5 tonnia; 

4) moottoripyörä, mopo, kolmipyörä, nelipyörä, raskas nelipyörä ja kevyt nelipyörä;

5) 1–4 kohdassa tarkoitetulla ajoneuvolla vedettävä perävaunu, jonka luokittelu- tai kytkentämassa on yli 0,75 tonnia ja enintään 3,5 tonnia.

Jos sää tai keli sitä edellyttää, marras-, joulu-, tammi-, helmi- ja maaliskuun aikana on kuorma-autossa, linja-autossa ja luokittelumassaltaan yli 3,5 tonnin henkilö- tai erikoisautossa sekä sellaisessa traktorissa, jonka rakenteellinen nopeus on yli 60 kilometriä tunnissa, käytettävä vetävillä akseleilla, lukuun ottamatta ohjaavia vetäviä akseleita, talvirenkaita, joiden kulutuspinnan pääurien syvyys on vähintään 5,0 millimetriä. 

Muilla akseleilla sekä mainitulla ajoneuvolla vedettävän perävaunun ja hinattavan laitteen kaikilla akseleilla on tällöin käytettävä renkaita, joiden kulutuspinnan pääurien syvyys on vähintään 3,0 millimetriä. Vaatimusta ei sovelleta traktorin ja perävaunun tai hinattavaan laitteen muodostamaan ajoneuvoyhdistelmään silloin, kun ajoneuvoyhdistelmän suurin sallittu nopeus tiellä on enintään 60 kilometriä tunnissa. 

Etusivun uutinen Liikenne Poliisihallitus Uutinen