Murupolku

Blogit

Poliisin esitutkintapöytäkirjojen julkisuutta koskeviin tulkintoihin saatava ennakkotapauksia

Niina Uskali Julkaisupäivä 19.1.2021 15.15 Blogit

Mistä oikein on kysymys?

Kun on syytä epäillä rikoksen tapahtuneen, poliisi suorittaa esitutkinnan. Kun esitutkinta aikanaan valmistuu, siitä laaditaan esitutkintapöytäkirja. Tämän jälkeen pöytäkirja toimitetaan syyttäjälle, joka päättää, nostaako hän asiassa syytteen vai ei. Esitutkintapöytäkirjat sisältävät tyypillisesti paljon tietoa, ja niistä voi käydä ilmi myös yksityishenkilöitä koskevia yksityisyyteen liittyviä tietoja.

Viime aikoina on virinnyt vilkas julkinen keskustelu esitutkintapöytäkirjojen julkisuudesta. Näkökulmana on ollut erityisesti, miltä osin esitutkintapöytäkirjat ovat julkisia. Erityistä huomiota on saanut tapaus, jossa Keskusrikospoliisi kieltäytyi luovuttamasta erään esitutkintapöytäkirjan nimitietoja sitä pyytäneelle toimittajalle, koska esitutkinta liittyi järjestäytyneeseen rikollisuuteen ja nimitietojen luovuttaminen olisi paljastanut sen, että asianosaiset ovat kuuluneet järjestäytyneeseen rikollisryhmään.

Kuulostaako kummalliselta, että poliisi salaa tuollaisia tietoja? Kyllä. Onko siinä mitään järkeä? Tarkastellaan.

Poliisin julkisuustulkinnoista

Kaiken viranomaistoiminnan tulee perustua lakiin. Julkisuusasioista säädetään viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetussa laissa (julkisuuslaki). Lain lähtökohta on selvä: viranomaisten asiakirjat ovat julkisia, ellei niihin sovellu jokin laissa erikseen säädetty salassapitoperuste.

Eräs tällainen salassapitoperuste on julkisuuslain 24 § 1 momentin 32 kohdassa. Sanatarkasti siinä todetaan: ”Salassa pidettäviä viranomaisen asiakirjoja ovat, jollei erikseen toisin säädetä, asiakirjat, jotka sisältävät tietoja henkilön poliittisesta vakaumuksesta tai tietoja henkilön yksityiselämän piirissä esittämistä mielipiteistä taikka tietoja henkilön elintavoista, osallistumisesta yhdistystoimintaan tai vapaa-ajan harrastuksista, perhe-elämästä tai muista niihin verrattavista henkilökohtaisista oloista.” Tällainen tieto on myös lain mukaan ehdottoman salassa pidettävää, mikä tarkoittaa sitä, että se on aina pidettävä salassa ilman mahdollisuutta punnita tai harkita asiaa tilannekohtaisesti. 

Keskeinen kysymys kuuluu: voiko se, että henkilö kuuluu järjestäytyneeseen rikollisryhmään olla salassa pidettävä tieto, eli tulla mustatuksi sillä perusteella, että se sisältää tietoa ”henkilön elintavoista, osallistumisesta yhdistystoimintaan tai vapaa-ajan harrastuksesta tai muista niihin verrattavista henkilökohtaisista oloista”?

Kun poliisi lähtee ratkaisemaan tällaista kysymystä, ottaa se huomioon, onko joku poliisia valvova viranomainen ottanut asiaan aikaisemmin kantaa. Yksi tällainen viranomainen on eduskunnan oikeusasiamies. Oikeusasiamies on käsitellyt yksityiselämään liittyvän tiedon salassapitokysymystä ratkaisussaan 23.11.2018. Siinä oikeusasiamies totesi seuraavaa: ”Joka tapauksessa jäsenyys MC Bandidoksessa kuuluu julkisuuslain em. kohdan sanamuodon mukaisen tulkinnan piiriin tietona henkilön elintavoista, osallistumisesta yhdistystoimintaan tai vapaa-ajan harrastuksista tai niihin verrattavana tietona - - Tässä tapauksessa tietojen salassa pidettävyys ei ole erityisen tulkinnanvaraista.”

Oikeusasiamies on siis tulkinnut, että tieto henkilön jäsenyydestä järjestäytyneessä rikollisryhmässä on salassa pidettävä. Lisäksi oikeusasiamies toteaa, ettei tämä ole ongelmatonta, mutta laki on kirjoitettu hyvin ehdottomaan sävyyn, eikä jätä viranomaiselle harkintavaltaa. Eduskunnan olisi perusteltua muuttaa lakia näiltä osin.

Miksi asialla on laajempaa merkitystä?

Tapaus, jossa Keskusrikospoliisi oli kieltäytynyt luovuttamasta tietoja toimittajalle, liittyi järjestäytyneeseen rikollisryhmään kuulumiseen. Asialla on kuitenkin laajempaa merkitystä. 

Edellä todettu julkisuuslain salassapitoperuste kattaa varsin laajasti yksityiselämän tietoja. Lainsäätäjän ajatuksena on ollut, että ihmisten yksityiselämän tietojen ei tule olla ”kaiken kansan saatavilla” vain sen vuoksi, että he joutuvat viranomaistoimenpiteiden kohteeksi. Laki suojaa näin ollen sitä, että jos henkilö asioidessaan poliisin kanssa joutuu paljastamaan tietoja yksityisestä elämästään poliisille, tiedon ei pidä vuotaa eteenpäin. 

Sanomattakin on selvää, että poliisin tarkoituksena tai toiveena ei ole suojella järjestäytyneeseen rikollisryhmään kuuluvia – päinvastoin. Itse asiassa poliisille voisi joissain tilanteissa ”olla eduksikin”, kertoa tiettyjen henkilöiden toiminnasta laajemmin. Poliisin on kuitenkin noudatettava lakia, vaikka se voisi kansantajuisesti johtaa välillä erikoisiin tulkintoihin. Viranomaisella ei ole varaa valita.

On myös hyvä huomata, että lähtökohtaisesti oikeudenkäynnin julkisuus on laajempaa kuin sitä edeltävän rikosprosessin. Onkin tavanomaista, että tuomioistuimessa katsotaan julkiseksi asiakirjoja, jotka ovat esitutkintavaiheessa olleet salassa pidettäviä. Tämä on sinänsä luonnollista, koska tuomioistuimissa sovelletaan eri lakia julkisuutta koskien kuin poliisissa. Nytkin Keskusrikospoliisin salaamat nimitiedot olisivat saatavissa pyytämällä ne asiaa käsittelevästä tuomioistuimesta poliisin sijaan. Oikeudenkäyntien korostunut julkisuus onkin yksi oikeusvaltion perusedellytyksistä. 

Samalla on selvää, että keskenään eriävät julkisuutta ohjaavat lait eivät aina palvele viranomaistoiminnan yleistä ennustettavuutta tai heijastele kansan oikeustajua.

Vireillä on asiaa koskevia oikeusprosesseja

Palataan vielä alkuun ja tapaukseen, jossa Keskusrikospoliisi kieltäytyi toimittamasta nimitietoja toimittajalle. Asia eteni siten, että toimittaja teki Keskusrikospoliisin päätöksestä valituksen Helsingin hallinto-oikeuteen ja hallinto-oikeus katsoi päätöksessään 17.12.2020, että kyseiset tiedot tulee luovuttaa toimittajalle.

Kun tätä verrataan oikeusasiamiehen kantaan, huomataan, että samasta asiasta on tarjolla kahden suuntaista tulkintaa. Toisaalta eduskunnan oikeusasiamies on sitä mieltä, että tiedot ovat salassa pidettäviä ja toisaalta hallinto-oikeus katsoo, että ne ovat julkisia. Toisella puolella toimittajat vaativat tietojen aikaisempaa laajempaa luovuttamista ja toisella puolella poliiseja on asetettu syytteeseen tällaisen tiedon paljastamisesta. Helpotusta ei tuo sekään, että edes Helsingin hallinto-oikeuden linja ei ole yhteneväinen: 11.10.2019 antamassaan päätöksessä se nimittäin piti Helsingin poliisilaitoksen päätöstä oikeana, kun poliisilaitos ei yksityisyyden suojaa koskevaan julkisuuslain kohtaan nojaten antanut toiselle toimittajalle huumausainerikosta koskevassa esitutkintapöytäkirjassa ollutta videoleikettä, josta kävi ilmi rikosasiaan osallisen huumeiden käyttö ja annostelu. Koska kyseessä on saman lainkohdan soveltaminen esitutkintapöytäkirjaan, ratkaisut ovat ristiriidassa keskenään.

Tiedossamme on lisäksi, että 11.10.2019 annetusta hallinto-oikeuden ratkaisusta on valitettu Korkeimpaan hallinto-oikeuteen ja ratkaisua voidaan odottaa lähiaikoina. 

Jotta eri asiat tulevat käsitellyksi samalla tavalla, ja jotta tähän harmaita hiuksia aiheuttaneeseen teemaan saataisiin vihdoinkin lopullinen ratkaisu ja ohjaava ennakkotapaus, Keskusrikospoliisi päätti Poliisihallituksen kanssa keskusteltuaan, että on perustelluinta pyytää Korkeimmalta hallinto-oikeudelta valituslupaa myös järjestäytynyttä rikollisryhmää koskevassa asiassa.

Lopuksi

Julkisuulaki on, eduskunnan oikeusasiamiehen antaman ratkaisunkin (16.10.2020 Poliisihallituksen tulkinta esitutkinta-aineiston julkisuudesta) perusteella, vaikea tulkittava - erityisesti tiettyihin poliisin tehtäviin ja käsittelemiin tietoihin liittyen. Poliisin lähtökohtana on julkisuusperiaatteen toteutuminen, eikä poliisilla ole omia tarpeita salata tietoja esimerkiksi esitutkintamateriaalista. Salaustoimenpiteet vievät myös merkittävästi poliisin resursseja, kun asiakirjat käydään tarkasti läpi sana kerrallaan, ja mustataan salassa pidettävät tiedot jopa tuhansia sivuja sisältävistä esitutkinta-aineistoista. 

Poliisin arviointia siitä, mikä on salassa pidettävää tietoa ja mikä julkista, ohjaa julkisuuslaki, jota poliisin tulee viranomaisena noudattaa. Julkisuuslaki ei ole kuitenkaan niin tarkkarajainen, että sitä pystyisi kaikkiin poliisin eteen tuleviin tapauksiin soveltamaan sellaisenaan, vaan tulkinta-apua on saatu tuomioistuimien sekä ylimpien laillisuusvalvojien ratkaisuista. Varsinaisina lainsoveltamista ohjaavina ennakkopäätöksinä voidaan käyttää vain korkeimpien oikeuksien ratkaisuja.

Poliisihallituksen antaman julkisuuskäsikirjan tarkoituksena on olla haastavassa kokonaisuudessa jokaisen poliisin apuna, kun virkamies arvioi hoidettavan asiansa julkisuutta tai salassapitoa. Käsikirjan avulla Poliisihallitus pyrkii antamaan poliisiyksiköille valmiudet tulkita julkisuuslakia lain ja oikeuskäytännön mukaisesti yhtenäisesti. Huomattavaa on, että julkisuuskäsikirja on muuttuva ja elävä asiakirja, joka mukailee kulloistakin oikeudellista olosuhdetta. Kun oikeuskäytäntö tai laki muuttuu, käsikirjaa päivitetään.
Poliisissa jäädään odottamaan edellä mainittujen prosessien lopputulosta. Ja selvää on, että lopputuloksesta riippumatta, ne tullaan päivittämään poliisin julkisuuskäsikirjaan.

Poliisin oman henkilöstön oikeusturvan kannalta on tärkeää, että julkisuuslain tulkinnoissa ei olisi epäselvyyksiä ja lakia sovelletaan varmasti oikein. Toisaalta vähintään yhtä tärkeää on kaikkien oikeuksien toteutuminen ja oikeanlainen huomioonottaminen, mukaan lukien henkilöiden yksityisyys, jonka poliisin tulee viranomaisena turvata.

Poliisin keskeisenä toiveena on julkisuuslain tarkastaminen sekä ajantasaistaminen ja uudistaminen tarpeellisilta osin, jotta epäselvyyksiin saadaan pysyvä ratkaisu ja viranomaistoiminnan ennustettavuus sekä kansalaisten oikeusturva ja yhdenvertaisuus toteutuvat. Myös eduskunnan oikeusasiamies totesi tämän uudistustarpeen antamassaan ratkaisussaan 16.10.2020. Oikeusministeriö on ilmeisesti jo ryhtynyt lain päivitystöihin. Tärkeää olisi, että poliisi pääsisi osallistumaan lainsäädäntötyöhön ja vaikuttamaan kyseiseen uudistukseen - poliisin omassa ja selvästi erittäin haastavassa kentässä.

Niina Uskali
Poliisiylitarkastaja
Poliisihallitus
 

Niina Uskali Poliisihallitus Rikokset ja tutkinta