Breadcrumb

Blogs

Blogs

Sodasta selviytyminen luo uskoa pandemiasta toipumiseen

Ilkka Koskimäki Published Date 27.4.2021 10.03 Blog

Veteraanipäivää vietetään sotaveteraanien eli niiden naisten ja miesten kunniaksi, jotka ovat turvanneet meille jokaiselle vapauden elää itsenäisessä ja turvallisessa Suomessa. 

Minun ikäluokkani kohtasi lapsesta lähtien sitä sodan kokenutta sukupolvea, jota ei kohta enää ole. Isäni veli Niilo taisteli Karjalan Kannaksella haavoittuen vakavasti kranaatinsirpaleista päähän, naapurin Anja toimi lottana ilmavalvontatehtävissä, kotipitäjäni kunnanvaltuuston puheenjohtaja Paavo taisteli etulinjassa menettäen miinan räjähdyksessä molemmat jalkansa, opettajani Tauno oli niin ikään sotainvalidi ja monet muut veteraanit olivat osa meidän jokapäiväistä arkea. 

Vuosi sitten meidät kohtasi aivan odottamaton kriisi, jonka edessä Suomi on joutunut poikkeustilaan ja ratkonut uudenlaisia haasteita. Maailmanlaajuinen pandemia on vaikuttanut jokaisen suomalaisen arkeen. Se on tuonut mukanaan tunteita ja ilmiöitä, joita myös sota-aikana on jouduttu kohtaamaan: yksinäisyyttä, epävarmuutta, kärsimystä, läheisten menetyksiä ja työttömyyttä. Meillä jokaisella on rooli yhteisen kriisin ratkomisessa, ja korona-aika tulee jättämään meihin jälkensä niin yksilöinä kuin yhteiskuntana.

Korona on kehittänyt poliisin varautumista

Pandemian vaikutukset ovat näkyneet poliisin arjessa monin tavoin. Poliisilaitosten on kaikkina aikoina ja kaikissa olosuhteissa, niin normaali -kuin poikkeusoloissakin, huolehdittava alueellaan poliisille kuuluvista tehtävistä. 

Pandemian aikaisista tehtävistä selviytyminen ja toimintakyvyn säilyttäminen on edellyttänyt poliisilta mm. entistä tiukempaa tehtävien priorisointia, ajantasaista tilannekuvaa terveysturvallisuudesta ja koronan vaikutuksista, suojautumista virusta vastaan, resurssien uudelleen kohdentamista, koulutuksen vähentämistä ja venymistä henkilökunnalta. 

Koronapandemia on tehnyt poliisista entistä vahvemman toimijan poikkeusoloissa. Poliisin varautumisen perustana on normaaliajan toimiva operatiivinen toiminta, jota voidaan pitää yhtenä vahvuutenamme. Yhä useammin yhteiskuntamme turvallisuuteen vaikuttavat vaikeasti ennustettavat ja vaikutusmahdollisuuksiemme ulkopuolella olevat uhkat. Korona-aikana kertynyt kokemus on luonut meille organisaationa parempia valmiuksia tuleviin kriiseihin varautumiseen ja niistä selviytymiseen.

Turvallisuus vaatii tekoja

Turvallisuus on arvo, johon on panostettava. Toimintaympäristö on muuttunut ja muutokset ovat tulevaisuudessa yhä nopeampia. Päätöksentekijöillä on suuri vastuu siitä, että poliisilla on valmiudet hoitaa tehtävänsä kaikissa olosuhteissa. Keskeisiä toimintaedellytyksiä ovat ennen kaikkea tehtävien edellyttämät henkilöresurssit, nykyaikainen välineistö ja toiminnan mahdollistama lainsäädäntö. Poliisin omissa käsissä ovat muut valmiudet kuten osaaminen, johtaminen, oikeudenmukainen toiminta ja luottamuksesta huolehtiminen.

Turvallinen ja kriisinsietokykyinen Suomi rakentuu riittävistä taloudellisista panostuksista turvallisuuteen, laaja-alaisesta yhteistyöstä, yhteisestä tahdosta, yhteisvastuusta muista ihmisistä ja kansakuntamme yhteisistä muistoista, kuten veteraanien vahvasta perinnöstä.

Veteraanien ja Suomen kansan selviytyminen sota-aikana luo uskoa meille kaikille pandemian ja myös tulevaisuuden kriisien voittamiseksi. Sotaveteraanien perintö on vahva yhteisöllinen voimavara meille suomalaisille turvallisen tulevaisuuden rakentamisessa. Sodan eläneiden kokemuksista ja näkemyksistä voivat ammentaa uskoa tulevaan ne sukupolvet, jotka tällä hetkellä elävät läpi koronakriisiä ja kantavat sitä mukanaan loppuelämän.

Tänään me kiitämme, kunnioitamme ja muistamme veteraaneja, jotka ovat tehneet mittaamattoman arvokasta työtä itsenäisen ja turvallisen Suomen puolesta. Nyt on meidän vuoromme ottaa heistä mallia ja toimia saman tavoitteen eteen tämän kriisin aikana. 

Hyvää veteraanipäivää! Onnea ja menestystä myös Lotta Svärd -järjestölle, joka juhlii tänä vuonna 100-vuotista toimintaansa. 

Ilkka Koskimäki
@ilkkakoskimki
Poliisipäällikkö
Itä-Uudenmaan poliisilaitos