Alkoholirattijuoppojen määrä nousi ja maistelleiden määrä liikennevirrassa vähentyi hieman vuonna 2022

Julkaisuajankohta 7.10.2022 11.26
Uutinen

Poliisi on vuodesta 1988 alkaen toteuttanut keväällä ja syksyllä valtakunnallisia puhallusratsioita (R-tutkimus), joissa poliisi puhalluttaa kaikki paikalle ajaneet kuljettajat.

Tämän syksyn ratsioissa poliisi puhallutti 39 487 kuljettajaa. Rattijuopoiksi kirjattiin 73 kuljettajaa (0,18 %). Alkoholia nauttineita, mutta alle rajan jääneitä oli 248 (0,63 %). 

- Rattijuoppojen määrä liikennevirrassa lisääntyi hieman aikaisempiin vuosiin verrattuna, mutta alle langettavan rattijuopumusrajan jääneiden kuljettajien määrä vähentyi hieman, poliisitarkastaja Heikki Ihalainen Poliisihallituksesta kertoo.

Rattijuoppojen määrä liikennevirrassa on ollut pienemmillään 0,11 % (vuonna 2012) ja suurimmillaan 0,25 % (vuonna 1990). Rattijuoppojen määrässä on pientä vaihtelua eri vuosina, mutta se on vakiintunut 0,11 ja 0,14 välille aikaisimpien vuosien aikana. 

Liikennevirrasta poimitut kuljettajat puhallutetaan seulontamittarilla. Puhalluksen jäädessä alle rangaistavuuden rajan eli 0,50 ‰ tai 0,22 mg/l kuljettaja kirjataan alkoholia maistelleeksi. 

Seulontatuloksen ylittäessä rangaistavuuden rajan kuljettaja toimitetaan joko tarkkuusalkometrimittaukseen tai verikokeeseen. Alkoholipitoisuuden ylittäessä rangaistavuuden rajan kuljettaja kirjataan tutkimuksessa rattijuopoksi (taulukoissa R-juopot).

Huumeiden ja lääkeaineiden vaikutuksena alaisista kuljettajista ei tehdä varsinaista tutkimusta, mutta myös niiden määrää seurataan tutkimusratsioissa. Tänä vuonna niitä jäi kiinni 15, kun vuonna 2018 kiinni jääneitä oli kymmenen kuljettajaa.

Vuosittain valtakunnallisissa ratsioissa puhallutetaan keskimäärin yli 100 000 kuljettajaa. Kuitenkin vuosina 2018 ja 2022 on järjestetty vain toinen vuoden ratsioista ja puhallutettujen autoilijoiden määrä on ollut noin 40 000. Tutkimuksia ei ole järjestetty vuosien 2018 ja 2022 välillä koronaviruksen takia.

Etusivun uutinen Liikenne Poliisihallitus Uutinen