Poliisin mediatiedotteiden jakelu muuttuu

Julkaisuajankohta 25.11.2020 3.33 | Muokattu 3.12.2020 klo 10.47
Uutinen

Poliisi on uudistamassa verkkosivujaan. Samalla poliisin tiedotteiden jakelu medialle muuttuu.

Otamme käyttöön Valtion yhteisen julkaisualusta YJAn. Uusi mediapalvelumme on samankaltainen kuin esimerkiksi valtioneuvoston mediapalvelu.

Mediatiedotteemme voi jatkossa tilata vain mediapalvelusta. Tilaus edellyttää rekisteröitymistä palveluun. Ilmoitamme kun rekisteröityminen alkaa.

Omien kiinnostuksen aiheiden mukaisen tiedotetilauksen tekemistä palveluun kirjautuneena. Tilausperusteina ovat julkaisevat poliisiyksiköt ja -laitokset sekä kymmenkunta aihealuetta. Tilausperusteita voidaan kehittää median toiveiden mukaan käyttöönoton jälkeen.

Tavoitteenamme on palvella mediaa myös valokuvilla ja muulla aineistolla entistä paremmin, joten toivomme, että haluatte siirtyä mediapalvelun käyttäjäksi.  Median edustajille tarkoitettua lisäinformaatiota ei jaeta julkisesti.

Uusilla sivuilla eivät näy poliisin aikaisemmin julkaisemat tiedotteet välttämättä aivan heti, mutta ne tuodaan uusille sivuille mahdollisimman pian julkaisusta. Tarvittaessa niitä voi pyytää tiedotteen julkaisseen poliisiyksikön kirjaamosta.

Poliisin mediapalveluun rekisteröityminen

Palveluun rekisteröitymiseen tarvitaan seuraavat tiedot:

  • Sähköposti
  • Salasana (rekisteröitymistä vahvistaessa keksi itse)
  • Etunimi
  • Sukunimi
  • Puhelinnumero  
  • Maa
  • Media jossa tai jolle työskentelee
  • Tehtävä (kuten toimittaja, kuvaaja, muu)
  • Freelancereilta pyydämme mahdollisesti lisätietoja
  • Jos sähköpostiosoitteeksi halutaan toimituksen yhteinen sähköposti, henkilön tietoihin voidaan kirjoittaa esimerkiksi toimituspäällikkö tai muu vastaava henkilö, joka on tarvittaessa yhteyshenkilö, jos rekisteröitymisessä on ongelmia. Vahvistusviesti ja tiedotteet tulevat siihen sähköpostiosoitteeseen, joka rekisteröityessä annetaan.

Poliisi hyväksyy uutispalveluun median edustajia. Emme katso mediaksi esimerkiksi blogeja, uutisparodiasivustoja, mielipide- ja yleisönosastokirjoituksia tai satunnaisjulkaisuja. 
Kaikille avoin tilauspalvelu avataan myös - julkisia tiedotteita voivat tilata kaikki.  

Jaamme muutoksen jälkeen viikon ajan keskeisimpiä tiedotteita tavallisena sähköpostina, jotta saatte aikaa siirtyä uuteen palveluun. Tiedotteemme ovat luonnollisesti verkkosivuilla poliisi.fi myös.

Etusivun uutinen Poliisihallitus Poliisin toiminta ja kehittäminen Uutinen