Poliisi irtisanottu äärioikeistolaiseen ideologiaan liittyvässä kokonaisuudessa

Julkaisuajankohta 20.1.2022 14.59
Uutinen

Helsingin poliisilaitos irtisanoi kaksi poliisia vuonna 2021 ja yhden vuonna 2022 äärioikeistolaiseen ideologiaan liittyvässä kokonaisuudessa. Lisäksi Helsingin poliisilaitos antoi varoituksen vartijalle.

Keskusrikospoliisi ja Syyttäjälaitos tutkivat alkusyksystä 2020 lähtien kokonaisuutta, jossa tutkinnan keskiössä oli turvallisuusalalla työskentelevistä henkilöistä koostunut, äärioikeistolaiseen ideologiaan myötämielisesti suhtautunut ryhmä. 

Lisätietoja: Tutkinnanjohtajan tiedote: Äärioikeistoon linkittyvä esitutkinta on valmistunut | Syyttäjälaitos (syyttajalaitos.fi)

Helsingin poliisilaitos irtisanoi vuonna 2021 Rikostutkintayksikössä työskennelleen vanhemman rikoskonstaapelin ja Hälytys- ja valvontayksikössä työskennelleen ylikonstaapelin. He molemmat olivat esitutkinnan kohteina. Nämä irtisanomiset olivat julkisuudessa jo vuonna 2021.

Uusia virkamiesoikeudellisia ratkaisuja

Helsingin poliisilaitos teki tammikuussa 2022 virkamiesoikeudelliset ratkaisut niiden kolmen työntekijän osalta, joiden osalta syyttäjä tyytyi esiselvitykseen. Poliisilaitos irtisanoi Hälytys- ja valvontayksikön ylikonstaapelin ja antoi varoituksen Erityistoimintayksikön vartijalle. 

– Virkamiesoikeudelliset ratkaisut perustuvat syyttäjän arvioon esitutkinnan aiheellisuudesta. Lisäksi arvioimme henkilöiden aktiivisuutta sekä viestien sävyä ja määrää esitutkintamateriaalin perusteella. Henkilöiden toiminta on eronnut toisistaan merkittävästi, kertoo apulaispoliisipäällikkö Heikki Kopperoinen.  

Virkamiesoikeudellisten toimenpiteiden kohteina olleiden henkilöiden toiminta

Rikostutkintayksikössä työskennellyt vanhempi rikoskonstaapeli: Häntä epäiltiin viestittelyn vuoksi törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelusta. Mies lähetti viestejä myös irtisanotulle Hälytys- ja valvontayksikön ylikonstaapelille ja lisäksi yhdelle muulle poliisille. Syytettä ei nostettu. Henkilö sai vuonna 2021 sakkotuomion ampuma-aserikoksesta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta. Helsingin poliisilaitos irtisanoi poliisin vuonna 2021, koska poliisilaitos piti häntä soveltumattomana tehtäväänsä.

Hälytys- ja valvontayksikössä työskennellyt ylikonstaapeli: Häntä epäiltiin viestittelyn vuoksi törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelusta. Mies lähetti viestejä myös irtisanotulle Rikostutkintayksikön vanhemmalle rikoskonstaapelille. Syytettä ei nostettu. Lisäksi syyteharkinnassa on epäily virkasalaisuuden rikkomisesta. Helsingin poliisilaitos irtisanoi henkilön vuonna 2021, koska poliisilaitos piti häntä soveltumattomana tehtäväänsä.

Hälytys- ja valvontayksikössä työskennellyt ylikonstaapeli: Häntä ei esiselvityksen jälkeen epäilty rikoksista. Hän kävi irtisanotun Hälytys- ja valvontayksikön ylikonstaapelin kanssa vuosien ajan keskustelua, jonka sisältö ei ole poliisin arvojen mukaista. Helsingin poliisilaitos irtisanoi henkilön 18.1.2022, koska poliisilaitos piti häntä soveltumattomana tehtäväänsä. 

Erityistoimintayksikössä työskentelevä vartija: Häntä ei esiselvityksen jälkeen epäilty rikoksista, mutta hän on ollut mukana eräässä keskusteluryhmässä ja käyttäytynyt keskusteluissa virkamieslain käyttäytymisvelvoitteen vastaisesti. Helsingin poliisilaitos antoi hänelle varoituksen 18.1.2022.

Hälytys- ja valvontayksikössä työskentelevä ylikonstaapeli: Häntä ei esiselvityksen jälkeen epäilty rikoksista. Hän kävi normaalia työhön liittyvää keskustelua yhden edellä mainitun henkilön kanssa. Helsingin poliisilaitoksella ei ole aihetta virkamiesoikeudellisiin toimenpiteisiin. 

Lisäksi Erityistoimintayksikössä työskentelevä vanhempi konstaapeli ja Erityistoimintayksikössä työskentelevä vartija ovat epäiltyinä virkasalaisuuden rikkomisesta. Tapaukset ovat syyteharkinnassa. Näiden henkilöiden toiminnassa tai viesteissä ei ole nähtävissä äärioikeistolaista ideologiaa. Heidän osalta poliisilaitos odottaa syyteharkinnan tulosta ja mahdollista tuomioistuimen ratkaisua. 

Helsingin poliisin on ansaittava kansalaisten luottamus teoilla

Poliisi käyttää suomalaisessa yhteiskunnassa merkittävää julkista valtaa. Kaiken poliisin toiminnan on oltava lainmukaista, yhteiskunnan arvoja vastaavaa ja eettisesti kestävää. Poliiseilla on muita virkamiehiä korostetumpi käyttäytymisvelvollisuus, joka ulottuu myös vapaa-ajalle.

– Meidän täytyy osoittaa teoilla, minkälaista toimintaa emme hyväksy, sanoo poliisikomentaja Lasse Aapio.

Poliisilain mukaan poliisin on kunnioitettava perus- ja ihmisoikeuksia. Lisäksi poliisin on toimittava asiallisesti ja puolueettomasti sekä yhdenvertaista kohtelua ja sovinnollisuutta edistäen. 

Helsingin poliisilaitos Helsinki Poliisin toiminta ja kehittäminen Uutinen en