Ohita pyöräilijä aina riittävän kaukaa

Julkaisuajankohta 23.6.2021 10.35
Uutinen

Valtionhallinto on tehnyt toimia, joilla pyritään lisäämään pyöräilyä. Myös koronaepidemia on lisännyt pyöräilyn suosiota. Nyt kesälomien alkaessa onkin todennäköistä, että maanteillämme on aiempia kesiä enemmän pyörämatkailijoita myös osuuksilla, joilla ei ole pyöräväyliä. Jotta mukava kesälomaliikkuminen on sujuvaa, mukavaa ja turvallista, poliisi muistuttaa autoilijoita turvallisesta ohittamisesta ja pyöräilijöiden huomioimisesta.

Tieliikennelaissa säädetään, että ohittavan ajoneuvon on pidettävä turvallinen välimatka ohitettavaan ajoneuvoon tai jalankulkijaan ja muutenkin huolehdittava, että ohitus ei vaaranna kenenkään turvallisuutta. Tämä koskee myös esimerkiksi polkupyöräilijän ohitusta. Suomessa ei laissa säädetä vähimmäisetäisyyttä pyöräilijää ohitettaessa, mutta useissa maissa lakiin kirjattu, vähintään 1,5 metriä, on hyvä nyrkkisääntö meilläkin. 
 
Pelkästään läheltä ohittavan ajoneuvon ilmavirta voi aiheuttaa pyöräilijälle vaaraa. Ohita pyöräilijä siis reilusti vastaantulevan liikenteen kaistaa käyttäen. Laske myös nopeuttasi pyörää ohittaessasi vähentääksesi ilmavirran vaikutusta. Ohitustilanteen on oltava turvallinen ja ohittajan on varmistuttava, että tie on riittävän pitkältä matkalta vapaa ja  että hän pystyy koko ohituksen ajan pitämään riittävän etäisyyden ohitettavaan. Jos noista ei pysty varmistumaan, on jäätävä odottamaan turvallista ohituspaikkaa. Turvallisuudesta vastaa ohittaja.


Pyörällä niin oikeassa laidassa kuin mahdollista


 
Myös ohitettavalla pyöräilijällä on velvollisuuksia. Tieliikennelain mukaan ajoneuvolla, jota ohitetaan vastaantulevan liikenteen puolelta vasemmalta, on ajettava niin oikealla kuin se muu liikenne ja olosuhteet huomioon ottaen on mahdollista. Autoilijan on tärkeää ymmärtää, että tien reunassa on usein routareikiä, tärinäraitaa tai muita ajon estäviä tekijöitä, jolloin aivan reunaviivalla ajaminen ei ole turvallista, vaan pyörällä on ajettava hieman kauempana tien reunasta.
 
Ajoneuvon nopeutta ei saa lisätä eikä muulla tavalla vaikeuttaa ohitusta. Muita ajoneuvoja olennaisesti hitaammin ajavan on kapealla tai mutkaisella ajoradalla taikka vastaantulevan liikenteen ollessa vilkasta ohituksen helpottamiseksi tarvittaessa vähennettävä nopeutta ja mahdollisuuksien mukaan annettava tietä. Ajoneuvolla saa tällöin tilapäisesti ajaa pientareella, jos se ei vaaranna turvallisuutta eikä estä tarpeettomasti muuta liikennettä.
 
Pyöräilijän kannattaa tehdä itsensä näkyväksi. Erityisesti sateella, hämärällä tai näkyvyyden ollessa muuten heikentynyt, näkyvät ajovaatteet ja valaisimet tekevät ajamisesta turvallisempaa.
 
Turvallisia kilometrejä! 
 

Etusivun uutinen Liikenne Poliisihallitus