Poliisi otti kiinni käsiaseen kanssa Espoossa ja Helsingissä liikkuneen miehen

Julkaisuajankohta 13.9.2022 14.57
Uutinen

Länsi-Uudenmaan poliisi sai 13.9. noin kello 12 vihjeen, jonka mukaan kauppakeskus Sellossa voi liikkua aseistettu mies. Helsingin poliisi otti miehen kiinni Helsingin päärautatieasemalla noin kello 13.30.

Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen saaman vihjeen mukaan kauppakeskus Selloon oli saapunut henkilö, jonka hallussa oli nähty pieni käsiase. Tieto käynnisti kauppakeskuksessa usean partion tehtävän, jonka tavoitteena oli miehen paikantaminen.

− Asiointi kauppakeskuksessa jatkui tehtävän ajan normaalisti, sillä poliisin tiedossa ei vihjeen lisäksi ollut esimerkiksi konkreettista kauppakeskukseen, sen työntekijöihin tai asiakkaisiin kohdistuvaa uhkaa. Pyrimme ensisijaisesti tavoittamaan tämän henkilön, jotta pystyisimme todentamaan vihjeessä kerrotut tiedot, kertoo komisario Petteri Ovaska.

Poliisi pystyi noin kello 13 varmistamaan, että vihjeessä kuvattu henkilö oli poistunut kauppakeskuksesta kohti Helsinkiä matkalla olleeseen junaan. Tehtävälle liittyi tässä vaiheessa Helsingin poliisilaitoksen partioita.

Lopulta Helsingin poliisilaitoksen partiot ottivat etsityn miehen kiinni Helsingin päärautatieasemalla noin kello 13.30. Kiinniotto sujui rauhallisesti, ja sen yhteydessä miehen hallusta löytyi käsiase, joka on nyt poliisin hallussa.

− Noin 30-vuotias mies ei alustavien tietojen mukaan missään vaiheessa uhannut ketään aseella, komisario Ovaska sanoo.

Tapauksesta on aloitettu esitutkinta Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksella. Rikosnimikkeenä on tutkinnan tässä vaiheessa ampuma-aserikos.

Espoo Helsingin poliisilaitos Helsinki Länsi-Uudenmaan poliisilaitos Rikokset ja tutkinta Uutinen