Poliisi ei aloita virkarikosta koskevaa esitutkintaa Koskelan henkirikoksen uhrin asiassa

Julkaisuajankohta 31.8.2021 13.56
Uutinen

Niin sanotun Koskelan henkirikoksen esitutkinnassa ilmenneiden seikkojen johdosta Helsingin poliisilaitos toimitti esiselvityksen siitä, oliko uhrin asiaan jollain tavalla liittyneitä perusopetustoimen ja lastensuojelun viranhaltijoita syytä epäillä jostakin rikoksesta.

Asian laadun ja asiaan liittyvien henkilöiden palvelussuhteiden johdosta asiaa arvioitiin ensisijaisesti virkavelvollisuuden rikkomisen tunnusmerkistöstä käsin.

- Helsingin poliisilaitos hankki runsaasti selvitystä asian selvittämiseksi. Esiselvitysaineisto koostuu pääasiassa virallisasiakirjaselvityksestä ja lausunnoista. Esiselvityksessä hankittiin lausunto yhteensä 44:ltä henkilöltä, kertoo rikoskomisario Markku Silén.

Koulu puuttunut kiusaamiseen asianmukaisesti

Opetustoimen osalta asiassa saatu selvitys viittaa siihen, että koulu on puuttunut kaikkiin sen tietoon tulleisiin kiusaamistekoihin asianmukaisesti. Asiassa ei ole ilmennyt selvitystä siitä, että koulu olisi vastoin perusopetuslakia jättänyt huolehtimatta oppimisympäristön turvallisuudesta, tai suhtautunut piittaamattomasti velvollisuuteensa ylläpitää ja valvoa koulurauhaa.

Näin ollen asiassa ei ole ilmennyt konkreettista selvitystä koulua tai sen henkilökuntaa koskevan virkarikosepäilyn tueksi.

Lastensuojelu on täyttänyt lain vaatimukset

Lastensuojelun ja sosiaalityöntekijöiden menettelyn osalta saatu selvitys antaa jossain määrin jännitteisen kuvan viikonlopun tapahtumista ja olosuhteista lastensuojelulaitoksessa.

- Lastensuojelua velvoittavaa sääntelyä ja ohjeistusta leimaa näiden olosuhteiden valossa tietynlainen tulkinnanvaraisuus, ja yksittäisen lastensuojelulaitoksen kannalta viikonloppuna käytössä olevilla resursseilla ja varalla olijoiden määrällä voi olla suuri vaikutus siihen, millaisiin toimenpiteisiin on tosiasiassa tarkoituksenmukaista ryhtyä, Silén toteaa.

Asiassa ei kuitenkaan ilmennyt, että lastensuojelun työntekijät olisivat laiminlyöneet virkatoiminnassa säädöksiin ja määräyksiin perustuvat virkavelvollisuutensa. Selvityksen mukaan lastensuojelulaitos ja lastensuojelu on täyttänyt yleisesti lastensuojelulaissa toiminnalle asetetut vaatimukset riittävällä tarkkuudella. Näin ollen asiassa ei ole ilmennyt konkreettista selvitystä lastensuojelua tai lastensuojelulaitosta koskevan virkarikosepäilyn tueksi.

- Esiselvityksen keskeinen johtopäätös on se, että peruskoulun opettajia, rehtoreita, lastensuojelutyöntekijöitä, muita viranhaltijoita tai ketään muutakaan ei ole syytä epäillä virkavelvollisuuden rikkomisesta, tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta eikä mistään muustakaan rikoksesta, rikoskomisario Markku Silén päättää.

Helsingin poliisilaitoksella ei ole asiasta muuta tiedotettavaa. 

Helsingin poliisilaitos Helsinki Uutinen