Poliisi epäilee kymmentä miestä törkeästä pahoinpitelystä ja törkeästä ryöstöstä

Julkaisuajankohta 31.3.2021 17.03
Uutinen

Helsingin poliisi on esittänyt vangittavaksi kymmenen noin 20–25-vuotiasta miestä, joita kaikkia epäillään törkeästä pahoinpitelystä ja törkeästä ryöstöstä. Lisäksi heistä viittä epäillään ampuma-aserikoksesta. Rikoksesta epäillyt vangittiin tänään todennäköisin syin mainituista rikoksista epäiltynä.

Hätäkeskus sai lauantaina 27. maaliskuuta ilmoituksen, jonka mukaan Pikku-Huopalahdessa riehuu ja aiheuttaa häiriötä suuri miesjoukko. Hetkeä myöhemmin hätäkeskukseen ilmoitettiin, että tapahtumapaikalla oli puukotettu 18-vuotiasta miestä ja potkittu ja hakattu pesäpallomailalla alaikäistä poikaa.

Paikan päältä poistui kolme henkilöautoa, jotka poliisi pysäytti Mannerheimintiellä. Ajoneuvoista otettiin kiinni kymmenen henkilöä, jotka ovat syntyneet 1990-luvulla.

– Poliisi takavarikoi autoista useita pesäpallomailoja, kaksi viidakkoveistä, muita teräaseita ja ampuma-aseen, sanoo tutkinnanjohtaja, rikostarkastaja Jari Koski.

Tapahtumien kulku on pääpiirteissään selvillä

Poliisille on selvinnyt, että pidätettyjen miesten joukko lähti lauantaina liikkeelle Vantaalta, jossa he olivat ostaneet useita pesäpallomailoja. Ajoneuvot suuntasivat Pikku-Huopalahteen, jossa esitutkinnan mukaan noin 10–15 miestä hyökkäsi alaikäisen ja täysi-ikäisen asianomistajan kimppuun.

Esitutkinnassa selvisi, että alaikäisen asianomistajan kolme kaveria pääsivät tilanteesta karkuun, mutta hän itse kaatui ja joukko sai hänet kiinni. Epäillyt hakkasivat häntä pesäpallomailoilla, potkivat ja varastivat häneltä matkapuhelimen. Samaan aikaan paikalla oli aiemmin mainittu toinen, täysi-ikäinen asianomistaja, jota joukkio puukotti jalkaan.

–    Vaikuttaa siltä, että kyseessä oli ennalta sovittu ja suunniteltu väkivallanteko, jossa ainakaan kaikkia varsinaisia kohteita ei tavattu. Rikoksesta epäiltyjen autoista löydetyt tavarat antavat syytä epäillä, että matkan tarkoituksena oli ikävämpi suunnitelma kuin keväinen ajelu. Alaikäinen asiaomistaja pahoinpideltiin ilmeisesti epähuomiossa tai varmuuden vuoksi. On vaikea kuvitella, miksi joukko parikymppisiä miehiä muuten hakkaisi alaikäistä poikaa pesäpallomailoilla, sanoo tutkinnanjohtaja Koski.

Poliisi kannustaa kertomaan aina väkivallan kohteeksi joutumisesta

Poliisi pitää huolestuttavan sitä, että nuorten miesten joukko oli hankkinut etukäteen erilaisia välineitä väkivallan toteuttamiseen. Jotta vastaaviin tilanteisiin voitaisiin puuttua, poliisi tekee tiivistä yhteistyötä muiden viranomaisten ja esimerkiksi järjestöjen kanssa. Merkittävään rooliin nousee poliisin ennalta estävä toiminta.

– Huolestuttavaa on myös se, että vastaavien tapausten asianomistajat eivät välttämättä ole omatoimisesti yhteydessä poliisiin. Syynä tähän voi olla esimerkiksi epäluottamus viranomaisia kohtaa, pelko kostosta tai aikomus kostaa asia itse, sanoo Koski.

Poliisi kannustaa aina soittamaan hätänumeroon tai tekemään rikosilmoituksen, jos on joutunut väkivallan kohteeksi.

Helsingin poliisilaitos Helsinki Rikokset ja tutkinta Uutinen