Poliisi valvoo rattijuopumuksia koko maassa ensi sunnuntaina ja juhannusviikolla

Julkaisuajankohta 4.6.2021 10.24
Uutinen

Rattijuopumuksia valvotaan tehostetusti koko maassa Liikenneraittiuspäivänä sunnuntaina 6.6. ja myöhemmin juhannusviikolla. Poliisi kiinnittää valvonnassa huomiota myös kuljettajien ajoterveyteen.

– Alkoholia juoneena tai muuten päihtyneenä ei siis kannata lähteä ajamaan tänäkään viikonloppuna. Tärkeimpänä syynä on tietysti se, että riski loukkaantua tai kuolla liikenteessä kasvaa huomattavasti päihteiden takia, Poliisihallituksen poliisitarkastaja Timo Ajaste toteaa. 

Tyypillinen rattijuopon aiheuttama vakava liikenneonnettomuus on haja-asutusalueella tapahtuva tieltä suistuminen. Viikonlopun ilta- ja yöaika ovat erityistä riskiaikaa. 

–  Koska kesäkuu on yksi niistä vuoden kuukausista, jolloin vakavimpia rattijuopumusonnettomuuksia tapahtuu eniten, on tehostettua valvontaa tarpeen kohdentaa juuri tähän ajankohtaan ja erityisesti viikonloppuihin, Ajaste sanoo.

Rattijuopumus- ja päihdeonnettomuuksissa on tänä vuonna tammi-huhtikuun aikana kuollut tai loukkaantunut yhteensä 93 ihmistä. Määrä on pienempi kuin edellisenä vuonna vastaavana aikana. Myös poliisin tietoon tulleiden rattijuopumusrikosten kokonaismäärä on laskenut noin viisi prosenttia alkuvuoden aikana.

Valtakunnallisesta liikenneraittispäivää vietetään 6.6.2021.  Tehostettua rattijuopumusvalvontaa ja ajoterveysvalvontaa tehdään 16.-22.6. Lisäksi järjestetään rattijuopumusvalvontamaraton 24 h lauantaina 19.6.

Etusivun uutinen Liikenne Poliisihallitus Poliisin ennalta estävä toiminta Uutinen