Poliisi suosittelee: Tarkista, riittääkö henkilökortti lomamatkalle

Julkaisuajankohta 21.6.2022 13.50
Uutinen

Poliisilaitoksilla on lupapalveluissa edelleen ruuhkaa, mutta passien uusimisvelkaa on saatu kurottua kiinni. Voimassaolevien henkilökorttien määrä on noussut pandemiaa edeltävästä ajasta lähes 500 000 kappaleella.

– Viimeisten kuukausien aikana passeja ja henkilökortteja on myönnetty ennätysmäärä, lupahallintopäällikkö Hanna Piipponen Poliisihallituksesta sanoo. 

Henkilöiden määrä, joilla on voimassa oleva passi, henkilökortti tai molemmat, on lisääntynyt n. 45 000 henkilöllä kuukaudessa. 

– Tätä tahtia pandemiaa edeltänyt taso virallisten henkilöllisyystodistusten kattavuudessa saavutetaan heinäkuun alussa. Käytännössä siinä vaiheessa myös nähdään, kuinka moni on siirtynyt passista henkilökorttiin vai onko kyse siitä, että hankitaan molemmat. 

Henkilökortilla EU-maihin

Piipposen mukaan tunnistamisasiakirjojen laajasta kattavuudesta huolimatta passien hakijamäärissä ei ole vielä nähty hidastumista, joten ainakaan laajasti ihmiset eivät ole siirtyneet kokonaan henkilökorttiin. 

Hanna Piipponen muistuttaa, että henkilökortti on matkustusasiakirja EU-maissa ja muutamissa muissa Euroopan maissa. Jos kesälomareissu suuntaa Eurooppaan, niin henkilökortilla voi hyvin matkustaa kaikissa EU-maissa, Pohjoismaissa, Sveitsissä, San Marinossa sekä Liechtensteinissa. 

–  Kannattaisikin ennen kesälomamatkaa tarkistaa, riittäisikö se kesälomamatkalle, Piipponen sanoo.

Käsittelyajat kohtuullisia

Vaikka lupapalveluiden käyntiasioinnissa on ruuhkaa, viranomaisen käsittelyajat ovat pysyneet kohtuullisina. Asiointikäynnin jälkeen passin toimitusaikalupaus on tällä hetkellä 12 päivää. 

–  Ei siis tarvitse hätääntyä, jos passin uusiminen on ajankohtaista esimerkiksi loppuvuonna tai ensi vuoden alussa. Näiden ruuhkien aikana ei kannata lähteä jonottamaan uutta passia hurjasti etuajassa. Poliisin toimitusaikalupaus on edelleen 12 päivää, eikä näköpiirissä ole syitä, miksi tuota aikaa pitäisi kovasti pidentää, Piipponen sanoo. 

Jonotusajat vaihtelevat eri puolilla Suomea

Ajanvarausaikoja on valitettavasti edelleen vähemmän, kuin olisi tarvetta. Vapaat ajanvarausajat varataan hyvin nopeasti, vaikka niitä avataankin koko ajan lisää. Poliisissa voi asioida kuitenkin myös jonottamalla, jos ajanvarausaikaa EI ole tarjolla silloin kun haluaisi asioida. 

– Jonotusajat vaihtelevat hyvin paljon eri puolilla Suomea ja yhden päivän aikanakin se voi vaihdella minuuteista tunteihin. Pääkaupunkiseudulla ja suurimmissa kaupungeissa, kuten Turussa, Tampereella ja Oulussa, voi olla ajoittain pitkiä, useammankin tunnin jonoja. Myös kesälomien alkaminen on ainakin kesälomakauden ensimmäisellä viikolla lisännyt asiakasmääriä.

Poliisilaitoksissa tehtäviä on priorisoitu

Hanna Piipposen mukaan poliisilaitokset ovat priorisoineet tehtäviä siten, että matkustusasiakirjojen käsittelijöitä on lisätty. 

– Poliisilaitoksille on jaettu lisäresurssia tilapäisen henkilöstön rekrytointiin. Rekrytoinnit alkavat olla valmiit ja uudet henkilöt pääsevät töihin kesälomakaudella, Piipponen sanoo. 

Myös muissa tehtävissä olevaa henkilöstöä on koulutettu matkustusasiakirjojen käsittelyyn.

Aukioloaikoja on myös pidennetty ja tarjottu ylimääräistä palvelua viikonloppuisin. Esimerkiksi Helsingin poliisilaitos on palvellut marraskuusta asti lähes joka viikonloppu ajanvarauksella sekä lauantaina että sunnuntaina.

Asiakaspalvelutiskejä on mahdollisuuksien mukaan lisätty. Myös ajanvarausjärjestelmään on tehty teknisiä parannuksia poliisilaitosten pyytämien kehitystarpeiden perusteella. 

Etusivun uutinen Poliisihallitus Poliisin lupapalvelut Uutinen